Käsiohjelma

HELSINKI DANCE COMPANY & KINETIC ORCHESTRA

Koreografia
JARKKO MANDELIN

Lavastus ja valosuunnittelu
WILLIAM ILES

Pukusuunnittelu
ELINA KOLEHMAINEN

Sävellys ja äänisuunnittelu
JANNE HAST

Naamioinnin suunnittelu
JAANA NYKÄNEN

 

Tanssijat

MIKKO PALONIEMI

JYRKI KASPER

JUSTUS PIENMUNNE

MIA JAATINEN

SANNI GIORDANI

KALLE LÄHDE

MINNA KAARONEN

SUVI NIEMINEN

 

Ensi-ilta 11.11.2021, uusintaensi-ilta 20.9.2023
Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä

Esityksen kesto 45 minuuttia, ei väliaikaa

koreografin sana

GRAVITY on suunniteltu toimivaksi kahdella tasolla. Ensimmäisenä pyrkimyksenäni on ollut luoda Gravitysta teos, joka tuntuu siltä kuin olisi katsojana tippumassa teoksen sisälle tai sen kanssa. Toiseksi halusin tehdä taidetta, joka tuntuu kuuluvan tähän aikaan.

Lue lisää

Koen, että paritekniikkaan pohjautuvaa tanssia on joskus tylsä rakentaa avattavaksi suoraan eteenpäin. Lähinnä koska tanssijoiden omat katseen suunnat ovat enemmänkin toisiaan kohti kuin samaan suuntaan (eli yhteisesti kohti katsomoa). Tästä syystä tuntui hyvältä tehdä Gravityn näyttämöstä areena. Ympärillä oleva katsomo antaa luvan toimia kohti mahdollista partneria tai kääntää asioita kohti tilan keskustaa, vaikka se olisikin poispäin katsojista. Tämän lisäksi se päästää katsojat merkittävästi lähemmäs tanssia, ilman että sitä varsinaisesti suunnataan tai esitetään heille.

Pyrkimykseni vahvistaa teoksen sisällä olon kokemusta ei rajoittunut ainoastaan näyttämön malliin. Gravityn liikekieli on harjoitettu ja valittu liikkeellisistä ideoista ja valmiista tekniikoista, joissa on sisäänrakennettuna sekä vauhdin että painon kautta jonkinlainen oma luonteva rytmi. Painon valumisen, tippumisen, pyörimisen ja muiden liike-energian jatkumiseen perustuvien liikeideoiden varaan rakentuvassa liikemaailmassa on se hyvä puoli, että sitä on mahdollista ja helppoa myötäelää. Sen reittejä on mahdollista hetkittäin arvata, kaaren ja kaatumisten voi nähdä johtavan liikkeestä toiseen ja niiden helppous ja vaikeus on tavallaan heti myötä koettavissa.

Samalla kun ajattelin tekeväni teosta, jonka pitäisi tuntua katsojasta myötäelettävältä ja vaikuttavalta, haluaisin sen olevan kiinni myös ympäröivässä ajassa. Pyrin siihen, että Gravity ei ainoastaan lainaisi, vaan myös oppisi ajastaan jotain. Aggressiivinen vauhdin manipulointi, stillit, jumiin jäävä nykivä liike, tanssijoiden epäihmimillistäminen sekä kiihtymisen äkisti pysäyttävät törmäykset valikoituvat laadullisiksi välineiksi, joista lähdimme luomaan Gravityn henkeä jo edellä mainittujen karkeiden ja isojen liikeideoiden päälle. Jotta Gravity olisi rohkeasti itsensä näköinen, ajattelin että yksityiskohtien kirjon ja liikemateriaalin intensiivisyyden lisäksi sen pitäisi tuntua myös rakenteellisesti hektiseltä. Pyrin välttämään yli kahden minuutin kohtauksia, sitomaan asioita toistensa päälle ja vyöryttämään liikeaihioita toistensa perään. Tämä tuntui teemallisesti oikealta ja oli ehdottomasti sukua tanssisisällöille jota mm. somessa löytyy. Samalla se on myös osa isompaa jatkuvasti etenevää visuaalisten kulttuurien trendiä, josta voikin sitten olla vaikka mitä mieltä.

Haluan myös kiittää koko työryhmää erittäin onnistuneesta duunista, kaikki on sujunut kuin tanssi. Enkä vähiten mahtavia tanssijoita, jotka ovat tehneet erittäin ammattimaisesti ja paneutuen työn, jonka voin vain olettaa olleen erittäin vaativa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Jarkko Mandelin

Helsinki Dance Company

Lue lisää

HELSINKI DANCE COMPANY

Helsinki Dance Companyn tarina alkoi vuonna 1965 Helsingin Kaupunginteatteria perustettaessa, kun teatterin yhteydessä aloitettiin Teatteritanssikoulu. Tanssijat esiintyivät pääasiallisesti musikaaleissa ja heidän koreografinaan toimi Heikki Värtsi vuosina 1965–1968.

Vuonna 1969 perustettiin Helsingin Kaupunginteatterin tanssijayhdistys. Virallisesti Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän katsotaan syntyneeksi vuonna 1973, kun kuusi tanssijaa (Tuula Hyyryläinen, Maisa Savolainen, Lauri Lehto, Kari Rautsi, Marjatta Jaatinen, Arja Hakala) ja tanssimestari Seija Simonen kiinnitettiin ryhmään määräaikaisilla sopimuksilla. Simosen jälkeen tanssimestarina toimi Maj-Lis Rajala vuosina 1977–1982. Tanssiryhmän koreografina vuosina 1975–1982 toiminut Liisa Priha vastasi teatterin tanssiohjelmiston suunnittelemisesta ja koreografioista.

Jorma Uotinen aloitti Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän tanssimestarina ja koreografina vuonna 1982. Uotisen kaudella tanssiryhmän toiminta itsenäistyi ja kasvatti mainettaan myös ulkomailla. Uotinen herätti kiinnostusta niin lehdistön kuin yleisön keskuudessa ja uusi aikakausi oli alkamassa. Uotinen sai ryhmän eriytymään teatterin muusta toiminnasta omaksi yksikökseen. 90-luvun alussa otettiin käyttöön Tanssiryhmän johtajan nimike. Uotisen johtajakausi jatkui vuoteen 1991 ja sen merkittäviä teoksia olivat esimerkiksi yleisömenestykset Kalevala, Piaf Piaf ja Cats.

Uotisen seuraajaksi tuli tanssija, koreografi Carolyn Carlson, jonka johtajuuskaudella 1991–1992 ryhmän maine nousi edelleen kansainvälisen kiertuetoiminnan kautta. Carlson teki Tanssiryhmälle kaksi koreografiaa, Kuka vei elokuun ja Syyskuu.

Tanssiryhmälle myönnettiin tanssin valtionpalkinto vuonna 1992. Samana vuonna Marjo Kuusela aloitti ryhmän johtajana. Hänen kaudellaan 1992–1995 nähtiin useiden vierailevien koreografien teoksia. Kuuselan kaudella tanssijat pääsivät myös kokeilemaan omien koreografioiden tekemistä. Esimerkkinä Harri Kuorelahden ja Ville Sormusen Nukutko Mr. Sandman?

Kenneth Kvarnströmin johtajakaudella (1996–1998) tanssiryhmän tanssijat toimivat omana itsenäisenä ryhmänään eivätkä enää esiintyneet teatteri- ja musikaaliproduktioissa. Näin ryhmä sai mahdollisuuden kiertää vapaammin Suomessa ja ulkomailla.

Tanssija, koreografi Ari Tenhula toimi ryhmän johtajana vuosina 2000–2002. Ennen Tenhulan kautta tanssiryhmässä vierailivat monet ulkomaiset ja kotimaiset koreografit, kuten Örjan Andersson, Tero Saarinen sekä Anzu Furukawa. Myös Tenhula halusi lisätä ryhmän kansainvälistä kiertuetoimintaa.

Vuonna 2003 Tanssiryhmän johtajaksi kutsuttiin englantilainen tanssija ja koreografi Nigel Charnock, joka oli vieraillut ryhmän koreografina jo Tenhulan kaudella. Charnock johti ryhmää vuoteen 2005 saakka ja teki ryhmälle kahdeksan teosta, joissa korostui tanssin lisäksi fyysisyys, näytteleminen ja laulu. Charnockin kauden alussa vuonna 2003 kansainvälistyvän ryhmän nimi muutettiin Helsinki Dance Companyksi.

Vuonna 2006 johtoon astui ryhmän pitkäaikainen tanssija Ville Sormunen, joka oli Charnockin kaudella toiminut myös johtajan assistenttina.  Sormusen kaudella ryhmässä vieraili useita koreografeja, kuten Andonis Foniadakis, Ina Christel Johannessen ja Anton Lachky.

Kenneth Kvarnström palasi ryhmän johtoon vuosiksi 2010–2012.

Jyrki Karttusen kaudella 2013–2017 ryhmässä vieraili useita kotimaisia koreografeja. Ohjelmisto piti sisällään myös monia Karttusen unohtumattomia lempeän humaaneja teoksia. Hänen aikanaan ohjelmistossa huomioitiin myös lapset ja nuoret. Karttunen toimi vuodet 2017–2019 pääkoreografin nimikkeellä.

Lokakuussa 2020 tanssiryhmän johtajana aloitti tanssija, koreografi Antti Lahti. Hänen kaudellaan ovat korostuneet eri ryhmien ja organisaatioiden kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen sekä tanssijoiden ammattitaidon hyödyntäminen laajalti teatterin tuotannoissa.

Kinetic Orchestra

Lue lisää

Vuonna 2009 perustettu Kinetic Orchestra on helsinkiläinen nykytanssiryhmä, jonka taiteellisena johtajana toimii ryhmän perustaja, koreografi ja tanssija Jarkko Mandelin.

Ryhmän vuotuinen toiminta koostuu tanssiteostuotannoista, kiertuetoiminnasta ja teosten ympärille rakentuvasta aktiivisesta tanssin opetus- ja työpajatoiminnasta. Ryhmä työllistää Mandelinin ohella kolme kokoaikaista tanssitaiteilijaa (Sanni Giordani, Anni Koskinen ja Oskari Turpeinen). Heidän lisäkseen ryhmä työllistää vuosittain 10–15 freelance-taiteilijaa määräaikaisiin työsuhteisiin.

Kinetic Orchestran taiteellinen työ keskittyy liikkeeseen. Ryhmä pyrkii teoksissaan ilmentämään yhteenkuuluvuuden voimaa ja pitkäjänteistä harjoitustaustaansa suhteessa ympäröivän yhteiskunnan tapahtumiin.

Missionamme on luoda kiinnostavaa ja korkeatasoista tanssitaidetta, joka on helposti saavutettavissa. Yhteiset arvomme – yhdenvertaisuus ja ymmärrys sekä moninaisuutta vaaliva ja keskusteleva työkulttuuri – ohjaavat tapaamme toimia.

Kinetis Orchestra on osa Taideosuuskunta Apinatarhaa.

https://www.kineticorchestra.fi

Kuvagalleria

Selaa kuvia

tuotanto

Lue lisää

Tuottaja
ILKKA KOKKONEN

Näyttämöosaston päällikkö
OLLI KOSKELO

Lavastamon päällikkö
TUOMAS ANTIKAINEN

Lavastamon apulaispäällikkö
SAMPSA LAIHO

Puvuston päälliköt
TIINA SIVONEN ja NINA VIRKKI

Naamioinnin päällikkö
HENRI KARJALAINEN

Tekninen suunnittelija
KEIJO VIITALA

Päänäyttämöoperaattori
JUUSO MURTONIEMI

Koreografin assistentti
SUVI NIEMINEN

Lavastuksen toteutus
KALLE ERINKO, JAN FÄLDT, ASLAK MAMADOU,
SARI NEVA-KYYNY, EERO PAASIKOSKI, TANJA SORMUNEN

Puvustuksen valmistus
ZANNA LUKIN, MARI SOLJA, KRISTIINA VILPPONEN

Modisti
TUTTA LAURÉN

Järjestäjä
KATIANA CHATTA

Vastaava näyttämömestari
PEKKA AITTA-AHO

Näyttämömestarit
HENRI KOSKELA, JUKKA PUHAKKA

Pukijat
ESSI HUOVILA, MINNA TUURI

Valomestari
VESA ELLILÄ

Apulaismestarit
PAAVO KOLTTOLA, VALDEMAR VIRTANEN

Äänimestari
JANNE BRELIH

Näyttämöoperaattorit
LASSE NIEMELÄ, VILLE NIKKU

Näyttämötyöntekijät
HEIKKI KALLUNKI, JENNA MARJANEN,
JUKKA-PEKKA MÄLKIÄ, TIMO VUOKSI

Käsiohjelman valokuvat
PETRA TIIHONEN

HKT sosiaalisessa mediassa