Ilon aika - Helsingin Kaupunginteatteri

Arne Lygre
ILON AIKA
(Tid for glede)

Suomennos
Ari-Pekka Lahti

Ohjaaja
Tatu Hämäläinen

Lavastus, valo- ja pukusuunnittelu,
käsiohjelman kannen valokuva
Chrisander Brun

Säveltäjä-muusikko
Islaja

Äänisuunnittelu
Eero Niemi

Koreografia ja liike
Maria Saivosalmi ja
Tatu Hämäläinen

Naamioinnin suunnittelu
Jutta Kainulainen

Dramaturgi
Ari-Pekka Lahti

Suomen kantaesitys 5.9.2024
Helsingin Kaupunginteatterin
pienellä näyttämöllä

Esityksen kesto
n. 2 tuntia 45 min,
sisältää väliajan

Esitysoikeudet
Agency North Oy

ILON AIKA on osa
Suomen Kulttuurirahaston
käynnistämää ja rahoittamaa
Maailma näyttämölle -hanketta,
jossa tuetaan näyttämöteosten
suomentamista ja esittämistä
suomalaisissa teattereissa.

Rooleissa

MINÄ (Aksle) – Rasmus Slätis

TOINEN MINÄ (David) – Rasmus Slätis

ÄITI – Heidi Herala

TOINEN ÄITI – Heidi Herala

SISKO – Mitra Matouf

TOINEN SISKO – Mitra Matouf

NAAPURI – Rauno Ahonen

TOINEN NAAPURI – Jouko Klemettilä

EX-VAIMO – Vappu Nalbantoglu

EXÄ– Vappu Nalbantoglu

LESKI – Ursula Salo

TOINEN LESKI – Rauno Ahonen

ISÄTÖN – Jouko Klemettilä

ÄIDITÖN – Ursula Salo

TOINEN ISÄTÖN – Sauli Suonpää

TOINEN ÄIDITÖN – Sauli Suonpää

Kirjailija Arne Lygre

Arne Lygre (s. 1968) on yksi Norjan kiinnostavimmista ja arvostetuimmista kirjailijoista. Hänen näytelmiään on käännetty 13 kielelle.

Lygre aloitti kirjoittamisen 25-vuotiaana ja debytoi näytelmäkirjailijana Norjan Rogaland Teaterissa vuonna 1998 näytelmällään Mamma og meg og menn. Seuraavana vuonna Oslon Kansallisteatterissa esitettiin hänen näytelmänsä Brått og evig.

Kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 2007, kun hänen näytelmänsä Mann uten hensikt esitettiin Pariisin Odeon -teatterissa ja sen jälkeen kiertueilla Belgiassa,Sveitsissä ja Kanadassa. Myöhemmin Lygre kirjoittanut menestysnäytelmiä, joista mm. Jeg forsvinner esitettiin La Colline Théâtre Nationalissa vuonna 2011. Hänen näytelmiään on esitetty Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa,Brasiliassa ja Sveitsissä.

Lygre palkittiin Brage-palkinnolla vuonna 2004 novellikokoelmastaan Tid inne ja hän on julkaissut romaanit Et siste ansikt (2006) ja Min døde mann (2009). Hänelle myönnettiin kirjallisuuspalkinto Mads Wiels Nygaards´ Legacy vuonna 2010. Vuosina 2014–2016 hän työskenteli Oslon Kansallisteatterin omana näytelmäkirjailijana.

Ohjaaja Tatu Hämäläinen

Tatu Hämäläinen on vuonna 2010 Tukholman Dramatiska Institutetista valmistunut teatteriohjaaja.

Hänen töihinsä kuuluu niin näytelmiä kuin aihepohjaisia projekteja. Valmistumisen jälkeen Hämäläinen työskenteli kiinnitettynä ohjaajana Tukholman kaupunginteatterissa.

Vuodesta 2014 hän on toiminut freelance-ohjaajana ympäri Pohjoismaita, työnantajinaan muun muassa Dramaten Tukholmassa sekä Det Norske Teatret ja Nationaltheatret Oslossa.

Ilon aika on hänen ensimmäinen laitosteatteriin tekemä ohjauksensa Suomessa.

Chrisander Brun

Tukholmassa asuva Chrisander Brun on lavastaja, valosuunnittelija, pukusuunnittelija ja valokuvaaja. Hän on valmistunut kandidaatiksi Dramatiska Institutetista vuonna 2010. Brun on tehnyt valo- ja lavastustöitä lukuisiin tanssi- ja teatteriesityksiin eri puolilla Skandinaviaa ja hänen teoksiaan on esitetty useilla kansainvälisillä esittävän taiteen festivaaleilla Euroopassa.

Brunin pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Halla Ólafsdóttir, Amanda Apetrea, Nadja Hjorton, Dorte Olesen, Ludvig Daae, Mychoreography, Tatu Hämäläinen, TOYBOYS, TO-EN Butoh Company, Ina Christel Johannessen, Zero visibility corp, Martin Forsberg, Björn Säfsten, Magnus Myhr, Örjan Andersson ja Stina Nyberg.

Brun on työskennellyt mm. Ruotsissa Moderna Dansteaternissa, Dramatenissa, Kulturhuset Stadsteaternissa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa, Spritmuseumissa, Turteaternissa, Norrdansissa, Skånen Dansteaterissa, Göteborgin Folkteaternissa, Helsingborgin Stadsteaterissa ja Cullberg-baletissa. Norjassa hän on työskennellyt mm. Rogaland Teaterissa, Riksteatretissa, Blackboxissa, Dansans Husissa, Bergenin Carte Blanchessa sekä Saksassa Gärtnerplatztheaterissa Münchenissä.

Lisätietoa: www.chrisander.no ja
www.chrisanderphotographer.no

Ihmisellisen ilon perässä

Arne Lygren näytelmä on poikkeuksellinen taideteos.

Aikana, jolloin kovat arvot valtaavat yhä laajemmin Suomea ja koko Eurooppaa, Lygren monisäikeinen kudelma uskaltaa puolustaa ihmisyyttä ja se tekee sen mitä hätkähdyttävimmällä tavalla.

Miten vallankumouksellista tänä päivänä onkaan, kun joku uskaltaa peräänkuuluttaa ihmisen toisesta ihmisestä löytämää iloa? Miten radikaalia onkaan kuulla näyttämöhenkilöiden pyrkivän voimallisesti tätä iloa kohti? Mikä voisi olla poliittisempaa?

Lue lisää

Pastori, feministi Hilkka Olkinuora nosti taannoin Ruben Stillerin isännöimässä radiohaastattelussa ilon tärkeimmäksi aiheeksi, mitä nykyihmisen olisi syytä pohtia. Olkinuora totesi, että iloa kokeva ihminen toimii ja tekee toisenlaisia, positiivisempia ratkaisuja kuin pelkäävä, ahdistunut ihminen.

Arne Lygre tuntuu minun mielestäni väittävän jotain samankaltaista näytelmällään. Hän vyöryttää näytelmässään esiin henkilöhahmoja, joista osa tuntee toisensa ja toinen osa taas ei, mutta jokaista yhdistää voimakas iloa kohti pyrkiminen.

Tapasin Norjan tunnetuimpiin kuuluvan näytelmäkirjailijan ohjaaja Tatu Hämäläisen kanssa Oslossa ennen kuin aloitin näytelmän suomentamisen. Lygren mukaan hänen näytelmänsä vastaanotto Norjassa oli uskomaton. Korona-aika veteli viimeisiään ja ihmisten sisällä tuntui olevan pelkoa, joka kohdistui usein toisen ihmisen kohtaamiseen. Näytelmä osui hetkeen, jossa ihmiset tuntuivat tarvitsevan toisiaan vielä enemmän kuin ennen.

Kysyin Lygreltä, oliko tämä hänen pyrkimyksensä. Hän vastasi, että hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa näytelmä, jonka maailmassa ihmisillä on lupa puhua asioista suoremmin toisilleen kuin mitä todellisessa maailmassa tapahtuu. Ei hän asiaa sen kummemmin ajatellut, kirjoittihan hän näytelmän ennen koronaa. Teatterissa on hänestä usein kiinnostavaa se, kun pystytään esittää toisenlaisia todellisuuksia. Ne tuntuvat usein itsessään pohtivan nykymaailmaa, ottavan siihen jollain tavalla kantaa.

Minulle näytelmän suomentaminen ja näyttämöharjoitusten seuraaminen on ollut suuri ilo. Olen kokenut, että teoksen kautta pääsemme yhdessä työryhmän kanssa käsittelemään tärkeitä asioita.

Samalla tunnen sisälläni suuren ristiriidan. Koen, että elämme aikaa, jolloin sisältörikasta teatteria ja kulttuuria tarvitaan kenties enemmän kuin ennen, mutta Suomen nykyinen hallitus tuntuu ajattelevan asiasta päinvastoin.

Siksikin haluan kiittää Suomen Kulttuurirahastoa Maailma näyttämölle -projektin käynnistämisestä. Kyseisen projektin tuen avulla pääsin ohjaajan kanssa tapaamaan näytelmäkirjailija Lygreä Osloon, ja saman projektin myötä me täällä Helsingin Kaupunginteatterissa onnistuimme Lygren upean teoksen myös löytämään.

Teoksen suomentajana ja näyttämöprosessin dramaturgina haluan toivottaa jokaisen katsojan tervetulleeksi Helsingin Kaupunginteatteriin seuraamaan tätä tärkeää näytelmää.

Iloa kohti!

Ari-Pekka Lahti