Taiteilijana pyrin tuomaan nämä nimettömät hetket lavalle sellaisina kuin ne ovat, ilman mitään selitystä. Yleisöllä on tällöin mahdollisuus kokea asiat kanssani samalla lailla. On mielestäni kiinnostavaa nähdä reagoivatko muut näihin hetkiin ja jos reagoivat niin millä tavalla, millainen on heidän tulkintansa.

Esityksen sommittelun on mielestäni paettava lineaarisuutta ja tunnetta siitä, että ajan kulku on pelkkää luonnollisesti soljuvaa virtaa. Siksi työni perustuu valokuviin, maalauksiin ja jähmettyneisiin poseerauksiin. Ryhmittelen keräämäni materiaalin monimuotoisen kummalliseksi joukoksi; sellaiseksi, joka huolimatta outoudestaan muistuttaa minua elämän raadollisuudesta ja samalla siitä, mikä ihmisyytemme tila on.  Minä olen subjektina olemassa näiden loputtomien ja yhtäaikaisesti nykyhetkessä tapahtuvien tarinoiden joukossa. Huolimatta omista, subjektiivisesti rajoittuneista näkökulmistani, ja jatkuvasta pyrkimyksestäni rajata elämää johonkin, jonka toivon olevan järjelläni hallittavissa, manifestoituvat olemassaolon hetket äärimmäisen kummallisella tavalla saaden absurdeja ja silti koskettavia muotoja.

Todellisuus, jota etsin, on usein ylivoimaista ja käsittämätöntä. Silti se herättää minussa (ja toivottavasti yleisössä) varauksetonta empatiaa, jonka kautta minun on mahdollista päästä meditatiiviseen tilaan. Tuossa tilassa todellisuus eri ilmentymineen on jollain tapaa paremmin läsnä.
Ene-Liis Semper

Director´s note

Over the course of the years, I have discovered I am mostly drawn to things that, for some reason, refuse to be given a name. These things are interesting to me because they refuse to be fully described or are too special or abstract or obvious to be captured by words. As an artist, I aim to bring these unnamed moments to the stage as they are, without any explanation, so that people can experience them as I did. I am curious to see if and how others will receive and interpret these moments.

To me, the performance composition needs to escape linearity and the feeling of a natural flow of time. That´s why I collect the material working from photography, paintings and frozen poses, and then I assemble them together in different weird ways, that somehow despite being strange, remind me of life in its rawness. These unnamed moments I create are a reminder for me of our actual condition as human beings. I as a subject exist among infinite stories that happen simultaneously in the present moment. Beyond my subjective limited perspectives, and my constant effort to reduce life to something I can hope to make sense of, all moments of existence manifest themselves in extremely weird, absurd deeply touching shapes.

The reality I seek is often overwhelming and incomprehensible, yet provokes in me (and hopefully in the audience) an unconditional empathy that can transport me to a meditative state where reality and its impressions somehow become available.
Ene-Liis Semper