Päiväkirja
Tiikeri-projekti

TIIKERI – Se some@bility näyttämöteos eli consertti ja bienanaali Nykyesityksen näyttämölle ja muihin tiloihin

Kokonaisuuden suunnittelu ja käsikirjoitus, äänisuunnittelu, tuottaja, esiintyjä: Milla Jarko

Visuaalinen tilasuunnittelu ja puvustus: Milla Jarko, Anna Pietilä

Tekninen suunnittelu: Jere Mönkkönen

Digitaalisen sisällön tuottaja: Tinja Nieminen

Kanssakulkija, liikkeellinen tuki: Anni Koskinen

Taiteellinen vertaistuki: Henri Tuulasjärvi, Anni Hurme, Miradonna Sirkka sekä Kaisa Nieminen

Osatuotanto: WHS

Studio Pasilassa koettava, konsertti- ja someviritteinen TIIKERI-näyttämöteos ja -näyttely on muistotilaisuus samaisen teoksen aiemmasta kantaesityksestä, joka esitettiin Cirko – Uuden sirkuksen keskuksessa tammikuussa 2023. Teos liittyy osaksi sirkustaiteilija Jarkon vuonna 2018 aloittamaa Tiikeri-projektia. Tiikeri luo, harjoittelee ja esiintyy sekä livenä että sosiaalisessa mediassa. Toistaiseksi jatkuvassa Tiikeri-projektissa etsitään aktiivisesti uusia paikkoja ja tapoja kokeilla esityksiä, kun huvittaa.

Teosta on tukenut: Taiteen edistämiskeskus, Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Sirkus Faktori, Cirko – Uuden sirkuksen keskus

Kiitokset

Kiitos

Te kaikki, jotka tulitte paikalle, Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki, Lahden lasipalvelu ja kaikki muut, jotka lahjoititte tai lainasitte teokseen materiaa, Cirko – Uuden sirkuksen keskus, Sirkus Faktori, WHS, Agathe Backer Grøndahl, Suvi Tuominen, Jere Mönkkönen, Janne Pietilä, Peso Anna, Joonas Pehrsson, Mika Jokela, Joonas Valkama, Henri Tuulasjärvi, Anni Hurme, Miradonna Sirkka, Ainu Palmu, Anne Jämsä, Nadja Leham, Anni Koskinen poikkeuksellisesta omistautumisesta sekä järkkymättömästä uskosta ja tuesta koko Tiikeri-projektissa, Kaisa Nieminen, Anna Pietilä sekä äiti ja isä ihan kaikesta.

Teos on omistettu mummilleni Eijalle, joka ei koskaan lakannut uskomasta

Esityksestä

Touhuamme esityksiä somenäyttämöihimme minkä kerkiämme. Kun enää ei ole erillistä todellisuutta ja sometodellisuutta, vaan kaiken kattava somellisuus, niin mitä on esittäminen? Loppuuko se koskaan? Mikä on esitys? Tiikeri ilmoittaa olevansa sellainen.

Lue lisää

9.5.2023 Tiedetään seuraavaa

TIIKERI on sirkustaiteilija Milla Jarkon vuonna 2018 aloittama ehkä piubyepostnykysirkuksellinen lörö körö tiu vau -projekti tai ehdotuksia siitä, mitä tämä voisi olla. Projekti koostuu ainakin esi-, väli-, osa-, residenssi- ja näyttämöteoksista, livestriimeistä sekä muusta tursusta sosiaalisessa mediassa. Tiikeri synnyttää ja myllyttää sisältöjä, mutta myös esittää niitä samanaikaisesti – somessa ja livenä. Esitykset ovat ehkä someturgisia, sirkuksellisia performansseja.

Toistaiseksi jatkuvan projektin sydämessä on antaa piupaut jatkuvalle “uuden” tuottamiselle ja ulkoapäin tuleville vaateille tai odotuksille. Sen sijaan projektissa rerererererererererererererererererererererererepresentoidaan eli jatketaan saatavilla olevaa dataa –immateriaalisesta materiaaliseen– kun huvittaa. Taidelähtöiset menetelmät perustuvat sille, että ollaan hemmetin tosissaan, muttei vakavissaan!

Tiikeri (someminä?): No nyt ku mä mietin nii, ekax taidettiin esiintyä kotona…
Milla (minä?): Sit odotusaulassa, puistossa
Tiikeri (someminä?): Ja eduskuntalon portailla, ai että, se oli helppoa!
Milla (minä?): Ja somessa…
Tiikeri (someminä?): Ihan perrrrrrrkeleesti, en ees enää osaa oikein sanoa, että kuka siellä oli…
Milla (minä?): Nonii, sit galleriassa Tampereella, Mikkelissä avajaisissa, aa ja sitä ennen oli se toimintakeskus Kempeleessä ja sit oli se cirkko ja nyt tulee HKT…
Tiikeri (someminä?): Anygay, täs projektissa kokeillaan tehä tätä so called taidehommaa suhteessa todenmukaisiin resursseihin
Milla (minä?): Wou wou wou! No, mimmosia tollee sit saa? 🤔


PROJEKTIN DIGISISÄLTÖ
INSTAGRAM tiikeri.areena
FACEBOOK Milla Jarko | Facebook
VIMEO Milla Jarko (vimeo.com)

Sisältää valitut jutut

  • Esiesitys omassa kodissa Helsingissä, joulukuu 2019
  • Residenssiteos I: 3 osaa Lapualla, maaliskuu 2020 (kuvat Samuli Pöntinen)
  • Sala(väli)esitys omassa kodissa Helsingissä, huhtikuu 2020
  • Väliesitys Eduskuntalon portailla ja sen jälkinäytös kevät 2020
  • Residenssiteos II: 4. kerroksissa galleriatilassa Finlayson Art Area Tampere (kuvat Henna Matanuska), elokuu 2020
  • Residenssiteos III: 24-tuntinen Insta-live Cirko – Uuden sirkuksen keskuksessa Helsingissä, syyskuu 2020
  • Osateos: Uuden Vuoden puhe kotini takapihalla Helsingissä vuoden vaihtuessa 2021 
  • Residenssiteos IIII: Vain livestream ja livestreamin lämppäri Sirkus Faktorin residenssi, Orivesi, toukokuu 2021
  • Osateos: Osallistava installaatio lapsille ja toimintakeskuksen asiakkaille sekä väli- tai metaesityksiä Kehä-Festivaali (kuvat Anniina Holappa ja Milla Jarko), lokakuu 2021
  • Osateos: Välitila-yhteistyönäyttely Anni Hurmeen kanssa Rovaniemi, toukokuu 2022
  • Osateos: Paska esitys Kulttuuritila22 avajaisissa Mikkelissä (kuvat Henri Tuulasjärvi), heinäkuu 2022
  • Kuvia ja yleisökommentteja TIIKERI – Se some@bility näyttämöteos eli consertti ja bienanaali Cirko uuden sirkuksen keskuksen solmusaliin ja muihin tiloihin (kuvat Anna Pietilä), tammikuu 2023

Esiesitys omassa kodissa Helsingissä joulukuu 2019

Lue lisää

Esitys tapahtui yksiössäni, Helsingin Kalliossa, ja striimattiin sosiaaliseen mediaan. Paikalla oli yhteensä kahdeksan osallistujaa, joista osa vieraita ja osa läheisiä ystäviä. Illan edetessä, koti muuntui julkiseksi tilaksi ja läheiset ystävätkin vieraiksi.

Tilanne ja tila tuntui hyvin intiimiltä, mutta yhteys kanssaolioihin etäiseltä. Etsin mahdollisuuksia puhkaista esiintyjän kalvoani; toimia ja tehdä asioita vailla uskollisuutta toimivalle esitystilanteelle.

Koin haastavaksi uskaltaa tehdä väärin, olla paska, epäonnistua läsnäolossa, olla vaivaannuttavan dramaattinen, olla lopettamatta käynnissä olevaa asiaa, vaikka sen kliimaksi ja ’toimivuusaika’ oli jo ohitse, antaa tyhjän tulla ja elää sen läpi, tai vana vedessä.

Tuntui, että käsillä oleva, jaettu fyysinen todellisuus hipoi sometodellisuutta ja tuli osaksi ruumiillista kokemusta.   

RESIDENSSITEOS I (ELI NYT ILMESTYMISIÄ GRAUH)

Ensimmäinen residenssiteos toteutui kolmiosaisena: kyläraitin kaiteella, pop-up myymälän aulatilassa ja epämääräisen aidan kaarella Lapualla maalikuussa 2020. Ilmestymiset tapahtuivat osittain ennalta määritellyissä ja osittain määrittämättömissä paikoissa ja niistä tiedotettiin, aina hetkeä ennen esityksen alkamista, sosiaalisessa mediassa. Kaikki esitykset myös livestriimattiin.

Julkinen muttei niin tyypillinen esitystila, millaista tapahtumista se ehdottaa ja tai aiheuttaa????

Lue lisää

VÄLIESITYS SALAOSA TÖÖLÖSSÄ (koronakevät 2020)

Lue lisää

ajatuksen juoksua: mitentilannejatila muuttuu miten mun ja toisen olijan suhde muuttuu, kun MÄ SANON ET NYT alkaa se ESITYS mä en tiedä mitään katson mitä tapahtuu seksuaalisuuteni sukupuoleni sukupolveni ikäpolveni kehollinen matkani kasvuni kerrosmatka miksei myös -leipä häpysiivet viettelystä esi-vanhempi alku yhteys läsnä olo siinä kehossa ajassa mielentilassa uponnut kuitenkin tosi tässä ja suhteessa toiseen

VÄLIESITYS (ELI YKSITYINEN MIELENILMAUSJUHLA -MITÄ VÄLII- EDUSKUNTATALOLLA JA SIITÄ TEHTY JÄLKINÄYTÖS)

Lue lisää

Väliesityksissä olen pyrkinyt hyväksymään kaikenlaisen tapahtumisen ja olemaan arvottamatta niitä. Kaikki mikä tapahtuu, jää tapahtumatta, tapahtuu vähän sinne päin, jää lojumaan – liirum laarum puolitiehen – on oikein.

Olen kulkeutunut paikkoihin; puistoon, eduskuntatalon portaille, ratikkapysäkille etc. kokeillakseni esityksiä.

On tuntunut hyvältä, keveältä ja stressittömältä työskentelyn sekä esiintymisen tavalta. Ei mulla oo tästä sen enempää sanottavaa

RESIDENSSITEOS II (ELI SILLOIN TAMPEREELLA GRAUH)

Tunnin mittainen tilausesitys Finlayson Art Arean 4.kerroksiseen galleriatilaan, osana jo esillä olevaa näyttelyä, syksyllä 2020.

Esitys oli improvisaatiopohjainen, sosiaalisia normeja koetteleva, kusinen ja ei-tietävä, osallistavakin performanssi yhteistyössä Sirkus Faktorin kanssa.

Nimesin teoksen residenssiteokseksi, sillä olin samaan aikaan residenssissä Cirko – Uuden sirkuksen keskuksessa Helsingissä.

Lue lisää

Art Area oli minulle tilana entuudestaan tuntematon. Halusin kokeilla viedä fyysisesti eri paikassa tapahtuvasta residenssiprosessista, vähintään oman ruumiini, jonnekin toisaalle ja katsoa, mitä tapahtuu. Minkälainen esitys tämän kelan pohjalta syntyy itselle entuudestaan tuntemattomassa tilassa ja hetkessä? Myös tämä esitys striimattiin sosiaaliseen mediaan.

Sain suoraa kiitosta yleisöltä muun muassa rikkumattomasta läsnäolosta ja vilpittömyydestä. Erityisen ilahduttavaa itselle oli, että esitys kiinnosti myös teini-ikäisiä. 

RESIDENSSITEOS III (24 TUNTIA LIVESTRIIMIÄ GRAUH)

24-TUNNIN KESTOINEN LIVESTREAM
CIRKO – UUDEN SIRKUKSEN KESKUKSEN RESIDENSSISSÄ
SYYSKUUSSA 2020

Toimimisen ollessa julkista äärimmäisen pitkään,

voiko esittäminen loppua, loppuuko se koskaan?

Miten se vaikuttaa sirkuslähtöiseen tekemiseen?

Lue lisää

Striimin jälkeisistä tunnelmista osoitteessa https://cirko.fi/residenssi-keskustelu-tiikerin-kanssa/

Osateos: Uuden Vuoden puhe

Lue lisää

TIIKERIN koko puhe: https://vimeo.com/508868596 

OSATEOS Osallistava installaatio

Lue lisää

Osallistava installaatio lapsille Oulun Valve-salissa ja toimintakeskuksen asiakkaille Kempeleessä. Osallistuja ohjasi ja rakensi installaation yhteistyössä Tiikerin kanssa.

Materiaalina erilaiset kierrätystavarat ja tiloissa valmiina olleet asiat ja elementit. 

Valmiita installaatioita oli mahdollista käydä kokemassa jälkikäteen.

Osateos asettui osaksi Kehä-Festivaalia Oulussa, lokakuussa 2021.

Varsinaisia teoksia ja niiden syntyjä ei striimattu, mutta useita väli- tai metateoksia vuosi Instagramiin esimerkiksi TIIKERIN TAITEILIJA-HAASTATTELU eli Alterpeace.

julkaisu 1: milla jarko (TIIKERI) (@tiikeri.areena) • Instagram-kuvat ja -videot
julkaisu 2: milla jarko (TIIKERI) (@tiikeri.areena) • Instagram-kuvat ja -videot

OSATEOS VÄLITILA YHTEISTYÖNÄYTTELY

Lue lisää

Näyttely on Anni Hurmeen ensimmäinen ulostulo taiteilijana, johon Milla Jarko on tarjonnut tuen ja kontekstin Tiikerin maailmasta.

Välitila on tilataideteos, joka on sijoittuvinaan tulevan Tiikeri-hankkeen näyttämöteoksen jonotustilaan. Välitila on siis konkreettisesti fyysinen tila välissä, mutta myös temaattinen tutkielma nykyihmisen välitilasta. Teos koostuu fyysistä artefakteista, äänestä sekä liikkuvasta kuvasta.  

Näyttelyssä lähestyttiin representaation käsitteen kautta nykyihmisen todellisuutta – elämme fyysisen ja digitaalisen ympäristön välissä. Sosiaalisen median ja populaarikulttuurin representaatiot muokkaavat käsityksiämme itsestämme, toisistamme ja kulttuuristamme. Meistä on tullut myös aktiivisia representaatioiden tekijöitä ja rakennamme sujuvasti itsestämme (ja muista) kertomuksia sosiaaliseen mediaan. Onko enää olemassa fyysistä ilman digitaalista? 

OSATEOS PASKA ESITYS

Lue lisää

Kokeilin erilaisia, yksinkertaisia osallistamisen tapoja: ”Voisitteko kaataa vettä päälleni, kun makaan tässä asvaltilla jalka niskan takana ja laulan I’m having time of my lifeeeeeee?” 

Sitten menin makaamaan vesilänttiin ja sanoin minua ympäröiville ihmisille: ”Nyt tässä on viisi minuuttia aikaa keskustella vierustoverin kanssa, miten menee tai vaikka sanoa toiselle jotain mukavaa, minä makaan sillä aikaa tässä maassa.”

TIIKERI – Se some@bility näyttämöteos eli consertti ja bienanaali Cirko uuden sirkuksen keskuksen solmusaliin ja muihin tiloihin

Lue lisää

Yleisöltä:

Esityksen kautta muistuu mieleen tapa olla kehossa ja mielessä, joka ei vielä osaa miellyttää. Se on täydellinen vastakohta somemaailmalle.

Kaikki avattiin niin suoraan ja rehellisesti, että katsojana ei tarvinnut kokea itseään tyhmäksi.

Oli oikeasti sellainen olo, että sai olla miten halusi.

Olen niin vaikuttunut esityksestäsi. Oli onni nähdä se kahdesti – esityksen järjestyksenvalvoja

Kun tulen jatkossa vaiheilemaan omien tekemisteni kanssa, että mitäs helkkaria nyt oikein pitikään, niin jos muistelen TIIKERI esityksen tunnetta ja henkeä, en voi mennä vikaan.

***** ESITYS

xoxo, TIIKERI

Tuotanto

Helsingin Kaupunginteatteri ja Nykyesityksen näyttämö

Lue lisää

Tuottaja ja näyttämöpäällikkö
Aku Korhonen

Järjestäjä-tarpeistonhoitaja
Satu Noroluoto-Fäldt

Näyttämömestarit
Matti Heikkilä ja Arto Jormakka

Pukija
Paula Ojala

Valomestari
Teppo Saarinen

Apulaismestari
Miika Storm

Nykyesityksen näyttämön suunnittelusta ja ohjelmistovalinnoista
vastaa kolmihenkinen kuraattoriryhmä, jonka muodostavat:

esitystaiteilija, tanssija
Suvi Tuominen

ohjaaja, väitöstutkija
Tuomas Laitinen

kuraattori
Riikka Thitz

Studio Pasilassa vuosina 2022 ja 2023 nähtävä Nykyesityksen näyttämö -pilottihanke tuo nykyesityksen erilaisia muotoja osaksi Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistokokonaisuutta. Nykyesityksen näyttämön toiminta jakautuu vuonna 2023 kolmeen kantaesitykseen ja kahteen vierailuesitykseen. Pilottihanketta tukee Koneen Säätiö.

Kurkkaa kulissien taakse!