Saavutettavuustyökalut

Lauri Maijala ohjaajaksi Helsingin Kaupunginteatteriin

Tiedote   02.11.2017

Helsingin Kaupunginteatteri on kiinnittänyt Lauri Maijalan ohjaajaksi 1.1.2019 alkaen kahden vuoden määräaikaisella sopimuksella.

”Olin yhteydessä Lauri Maijalaan heti johtajaksi valintani jälkeen. Pitkien ja hedelmällisten keskustelujen jälkeen pääsimme sopimukseen, ja saamme taloon yhden maamme lahjakkaimmista nuoremman polven ohjaajista”, iloitsee teatterinjohtaja Kari Arffman.

”Vanhempani ovat olleet Helsingin Kaupunginteatterin pitkäaikaisia näyttelijöitä, joten teatteri, sekä monet sen työntekijät ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi jo lapsena. Olen otettu ja innoissani, että pääsen nyt tekemään HKT:n resursseilla taiteellisesti kunnianhimosta teatteria huipputekijöiden kanssa, ja antamaan oman panokseni alati uudistuvan ja vastaremontoidun talon toiminnan kehittämiseen”, sanoo Lauri Maijala.

Tuoreesta ja räväkästä otteestaan tunnettu Lauri Maijala (s. 1986) on toiminut KOM-teatterin toisena taiteellisena johtajana ja vakituisena ohjaajana vuodesta 2014 lähtien. KOM-teatterille Maijala on ohjannut yli 25 000 katsojaa saaneen Pasi Was Here -näytelmän sekä esitykset Kolme sisarta, Vallankumous, Sattumia, Hamletinkone ja Mustarastas.

KOM-teatterin lisäksi Maijala on ohjannut mm. Viirus-teatteriin, Teatteri Vanhaan Jukoon, Oulun Kaupunginteatteriin, Lappeenrannan Kaupunginteatteriin, Turun Linnateatteriin ja Turun Kaupunginteatteriin. Maijala on myös kirjoittanut useita näytelmiä, ohjannut kaksi oopperaa, kuunnelman sekä pitkän elokuvan. Hänen ohjaamansa Kullervo oli yksi kolmesta esityksestä, jotka saivat Teatteritaiteen valtionpalkinnon 2013, ja hänen Viirus-teatterille ohjaamansa ja käsikirjoittamansa Där vi en gång flått (Missä nyljimme kerran) sai Thalia-palkinnon 2014. Maijala sai myös Jussi-palkinto -ehdokkuuden roolistaan Selma Vilhusen elokuvassa Tyttö nimeltä Varpu (2016).

Lauri Maijala on vieraillut Helsingin Kaupunginteatterissa lapsiavustajana Välkky ja Pölkky -esityksessä (1998), säveltänyt musiikin monologiin Nainen ja anjovis (2007) ja toiminut käsikirjoittajana ja ohjaajana musiikkiteatteriesityksessä Kummitusjuna (2015).