Saavutettavuustyökalut

Kylässä koillisessa – kiertomatka pihoilta poluille

15.9.2020 18:00

Osana Valokeilassa Koillinen -taidehanketta Helsingin Kaupunginteatteri ja Pohjois-Helsingin Bändikoulu toteuttavat Koillis-Helsingin ulkotiloissa kiertävän esityksen Kylässä koillisessa — kiertomatka pihoilta poluille. Nimensä mukaisesti esitys tutkailee, millaista on hetkeksi heittäytyä koillishelsinkiläiseen todellisuuteen, eksyä kiertomatkalle halki paikallisten pihojen ja polkujen.

Tapulikaupunki, Helsinki, Suomi. Asunnossa Palokoukunkujalla leivotaan pullaa, kun Sikalanmäeltä päin kantautuu äkkiä omituista meteliä. Kun kaksi innokasta kaupunkiopasta koppaa yleisön mukaansa, on kiertomatka koillishelsinkiläisille pihoille ja poluille jo hyvässä vauhdissa. Matkan aikana koillisen maisemassa kohdataan joukko yllättäviäkin vastaantulijoita, joilla kullakin on alueeseen oma henkilökohtainen suhteensa. Lisäksi ilmassa on juhlan tuntua — ehkä myös yleisö on kutsuttu?

Esitys käynnistyy Palokoukunkujalta Tapulikaupungista ja sen aikana kuljetaan noin kahden kilometrin matka Puustellinmetsän läpi Suutarilan kaupunginosan puolelle. Esitys kestää noin puolitoista tuntia ja matkaa taitetaan vaihtelevassa maastossa.

Esitykseen on varattava paikka etukäteen. Varausvahvistuksen yhteydessä ilmoitetaan osoite ja tarkemmat saapumisohjeet. Esitykseen on vapaa pääsy.


Esitysajat:
La 12.9. ensi-ilta klo 14
Ti 15.9. Klo 18
To 17.9. Klo 18
La 19.9. Klo 14
Su 20.9. Klo 14
Ke 23.9. Klo 18
To 24.9. Klo 18
Su 27.9. Klo 14

Lisätiedot ja varaukset: valokeilassakoillinen@hkt.fi tai 050 475 8701.

Esityksen taiteellinen työryhmä:
Janne Puustinen, Laura Ikonen, Martta Pesonen, Aleksi Kinnunen, Angela Aldebs

Esiintyjinä paikalliset asukkaat ja Valokeilassa Koillinen -taidehankkeen osallistujat.

www.valokeilassakoillinen.fi
www.facebook.com/valokeilassakoillinen
@valokeilassakoillinen
#valokeilassakoillinen

Valokeilassa Koillinen on Helsingin Kaupunginteatterin, Zodiak-Uuden tanssin keskuksen, Pohjois-Helsingin Bändikoulun ja Teatteri Tuikkeen yhteinen kolmivuotinen hanke, jonka tehtävänä on lisätä taide- ja kulttuuritarjontaa Tapulikaupungin, Suutarilan, Siltamäen, Puistolan ja Tapanilan kaupunginosissa vuosina 2019-2021.