I taket lyser stjärnorna

Lilla Teatern
Premiär 27.9.2012
2 tim 20 min
24–29 €

OBS! Inte längre i repertoaren!

En berättelse om hur svårt det är att skiljas från någon som står en nära, om att hitta sig själv och överleva.

I rollerna: Leena Uotila, Marika Parkkomäki, Iida Kuningas, Lidia Bäck, Jessica Grabowsky, Jan-Christian Söderholm, Hanna Raiskinmäki

Regi och dramatisering: Milja Sarkola
Scenografi: Kaisa Rasila
Dräkter: Monika Hartl
Ljus: Heikki Paasonen

Galleri

Kaksi nuorta naista istuu lähekkäin ja nauraa katsellen puhelinta. Toisella on kirkkaanpunaiset hiukset ja musta takki, toisella on lyhyet tummat hiukset ja farkkutakki, ja hänellä on savuke kädessään. He näyttävät nauttivan yhteisestä hetkestä.

Kaksi nuorta naista istuu vierekkäin; toinen vaaleatukkainen ja punapaitainen nainen näyttää vakavalta, kun taas toinen punatukkainen ja nahkatakkinen nainen pitelee bassokitaraa ja katsoo mietteliäästi ylöspäin.

Kaksi naista istuu sängyllä hämärässä huoneessa, jossa on valkoiset tiiliseinät. Toinen nainen makaa peiton alla huolestuneen näköisenä, kun taas toinen istuu pystyasennossa ja katsoo ylöspäin. Yöpöydällä on maljakko keltaisia tulppaaneja.

Kaksi naista seisoo yhdessä sisätiloissa. Toinen, jolla on punaiset hiukset ja kiiltävä hopeinen toppi, pitelee viinilasia ja näyttää yllättyneeltä. Toinen, jolla on vaaleat hiukset ja musta kuviollinen toppi, seisoo lähellä, ja molemmat ovat lämpimän valon valaisemia.

Lavalla esiintyy kolme jouluhattuihin pukeutunutta naista, joista yksi istuu ja on pukeutunut punaisiin pilkkuihin, toinen keskellä pitelee pakattua lahjaa, ja kolmas nojaa eteenpäin katsoen istuvaa naista.

Kolme naista istuu hämärässä huoneessa; yksi heistä makaa sängyssä ja vaikuttaa huonovointiselta, kun taas kaksi muuta istuvat hänen vieressään, synkän ja mietteliään näköisinä valkoista tiiliseinää vasten.

Kaksi naista istuu näyttämön portailla; toinen on pukeutunut rennosti mustaan ja katsoo toista, jolla on kimalteleva toppi, shortsit ja vaaleanpunaiset korkokengät, kädessään juoma ja dramaattinen ele näyttämövalojen alla.

Vanhempi nainen pitelee nuorempaa naista hellästi olkapäistä ja lohduttaa tätä. Nuorempi nainen katsoo alaspäin surullinen ilme kasvoillaan, kun taas vanhempi nainen näyttää puhuvan hänelle ystävällisesti. Molemmat ovat sisätiloissa tummaa taustaa vasten.

Kaksi ihmistä istuu penkillä; toinen, jolla on päähuivi ja oranssi pusero, näyttää pientä esinettä toiselle, jolla on keltainen paita ja joka näyttää yllättyneeltä, kädet pään päällä. Kainalosauvat ja reppu ovat lähellä.

Kolme ihmistä seisoo harmaan tiiliseinän edessä: ruudulliseen paitaan ja khakipukuihin pukeutunut mies katsoo sivulle, kun taas kaksi naista, toinen keltaiseen huiviin ja puseroon pukeutunut ja toinen kukkamekkoon pukeutunut, seisovat lähekkäin ja katsovat eteenpäin.

Kaksi naista istuu penkillä; toisella on päähuivi ja oranssi pusero, hänellä on pehmonalle kädessään ja hän hymyilee, kun taas toisella on keltainen t-paita ja farkut, ja hän näyttää mietteliäältä.

Keltaiseen huiviin ja villapaitaan pukeutunut nainen meikkaa siveltimellä toisen naisen kasvot, jolla on keltainen toppi, pehmeästi valaistussa ympäristössä.

Kaksi ihmistä istuu tiiviisti vastakkain. Toinen, punapaitainen ja vaaleat hiukset taaksepäin sidottu, kuuntelee keskittyneesti. Toinen, jolla on tumma pipo ja sininen collegepaita, elehtii molemmilla käsillään puhuessaan kiihkeästi.

Punaisessa koiranjälkipaidassa oleva nainen istuu ja katsoo mietteliäänä taulutietokonetta. Taustalla näkyy kaksi ihmistä makaamassa sängyssä läpinäkyvän verhon takana. Kohtaus on hämärästi valaistu ja synkkä.

Punatukkainen nainen seisoo oviaukon vieressä pitelemässä sähköbassokitaraa valkoista tiiliseinää vasten kirkkaiden valojen valaisemana. Tila on moderni, vasemmalla on portaikko ja lattialla tekonurmi.

Kolme naista seisoo lavalla; yksi kirkkaanpunaiset hiukset omaava nainen pitelee bassokitaraa ja katsoo hymyillen taaksepäin, kun taas kaksi muuta katsovat poispäin tai sivulle, ja heidän takanaan on tiiliseinä.

Kommentarer

Hej!
Jag tyckte att föreställningen "I taket lyser stjärnorna" var en jätte bra föreställning. Skådespelarna imponerade med sitt kroppsspråk och sin musikalitet. Jag grät och skrattade. Det var helt enkelt en pjäs som inte kunde lämna någon oberörd. Jag hade läst boken tidigare och för en gångs skull blev jag inte besviken utan föreställningen levde väl upp till förlagan.Tack!

Vilken underbar, om än sorglig, pjäs med otroligt duktiga skådespelare!! Det är länge sedan jag varit på en föreställning som både berörde, fick mig att skratta och gråta samtidigt! Helt fenomenal! Tack!

Jättebra och rörande pjäs. Ida Kuningas var toppenbra, just precis som man är vid tretton år, osäker, skör och tvunget tuff. Alla skådisarna var bra men i synnerhet Ida!

Av genomgående fina prestationer (speciellt regi och huvudroll Jenna) vill jag av personliga skäl lyfta
fram Marika Parkkomäki. Min fru dog för fyra år sedan (11 jovember) och Marika är i pjäsen min fru Pearl, med hennes mod, hennes humor och värme, alla detaljer i sjukdomen, tillochmed kläderna i höstfärger och i synnerhet orange. Med ett ord hennes kärlek. Min svärdotter och sondotter och jag grät av igenkännande.
Om någon vill läsa om min hustrus död finns den som essä i antologin "Med ålderns rätt".
Tack för att jag fick uppleva min hustru än än gång, Marika, Per-Erik Lönnfors.

Pjäsen var underhållande och tankeväckande! Precis som den ska då den ska tala till unga människor. Aploder! <3

Besökte Lilla Teatern och är imponerad. Har aldrig sett så många tonåringar gråta.

Fantastiskt fin! Grattis. Både humoristisk och gripande. Höll en i sitt grepp från början till slut!

Ett stort tack för gårdagens , 24.9, teaterupplevelse. Ni var alla härliga, både gammal som ung, men Iida Kuningas som Jenna var så igenkännbar som den osäkra 13-åringen att man häpnade. En gripande historia som inte vill lämna en.
Hälsar Angela.