Raimo Reiska Raksa

Studio Elsa
Premiär 16.10.2008
ungefär 1 timme och 50 minuter
Barn 13 E

OBS! Inte längre i repertoaren!

Rollista: Tuomas Uusitalo, Paavo Kerosuo, Anna-Maija Tuokko, Hanna Vahtikari

Musiker / hundar: Arttu Takalo, Marzi Nyman
Regissör: Sesa Lehto
Komposition: Jarmo Julkunen
Scenografi och kostymer: Laura Pählapuu

Galleri

Värikkääseen pukuun ja oranssiin neulehattuun pukeutunut henkilö, jolla on moppi kädessään ja ilmeikkäät kasvot, seisoo pahvisen VARTIJA-kopin edessä, jonka sisällä on toinen henkilö, jolla on tumma peruukki ja lippis.

Kaksi ihmistä esiintyy näyttämöllä teatterillisesti; toisella on sininen hattu, sininen paita, joka on täynnä tarralappuja, ja tummat shortsit, kädet ojennettuina. Toisella on päällään lehtimäiset asusteet ja harmaat shortsit. Taustalla on värikkäitä laatikoita.

Hymyilevä esiintyjä vaaleanpunaisessa asussa pukeutuu pahviseen rakennusasuun ja pitää kädessään värikästä nukkea. Taustalla näkyy lisää pahvista rekvisiittaa ja henkilö puvussa.

Kaksi ihmistä lavalla, toinen istuu vihreällä sohvalla ja soittaa sähkökitaraa, hänellä on sininen hattu ja silmälasit, vaatteissaan tarralappuja. Toinen seisoo takana hymyillen, yllään värikäs hattu ja haalarit.

Kaksi ihmistä istuu lavalla, jonka lavasteena on pinottuja pahvilaatikoita. Toisella on vaaleanpunainen mekko ja oranssi eläinkorvallinen hattu, ja hänellä on kädessään moppi. Toisella on farkut, lenkkarit, sininen hattu ja tarralapuilla päällystetty paita.

Lavalla esiintyy neljä muusikkoa värikkäissä, omituisissa puvuissa ja neulehattuihin pukeutuneena, ja heillä on soittimia, kuten rumpuja ja kitaroita, kun taas mustiin pukeutunut henkilö istuu lukemassa värikästä kirjaa heidän vieressään.

Löysään paitaan ja farkkuihin pukeutunut henkilö seisoo metallihäkin vieressä ja on vuorovaikutuksessa toisen henkilön kanssa, joka istuu häkin sisällä lavalla rekvisiitan ja lavasteiden ympäröimänä.

Recensioner

Länsi-Uusimaa, 27.10.2008

Recension

Kaarina Naski

Barnteater i överflödLåt oss be om en pokka, När ett hundband rockar Barnpjäser är alltid en del av teaterrepertoaren, särskilt nya pjäser. Så vi kunde stämma in en välkomstlåt till dessa “tre ärr”, och vi gör det i våra tankar. Annars är Raimo Reiska Raksa självförsörjande inom musiken. Berättelsen är full av musik, eftersom musikalteatern med samma namn, den berömda Kapsäkki, delvis är ansvarig för vad som hände.Raimo bor med sin älskvärda men fåniga mamma och får bara äta hälsokissel. Datorn drar till sig modern som en magnet, eftersom hon måste vara frustrerad och ledsen, eftersom familjens överhuvud arbetar i Kina. Pojken däremot svälter inte ihjäl, att döma av hans kraftiga utseende. Han har ett jobb som vaktmästare och uppfinning som hobby. Värmekameran, till exempel, är en mycket användbar uppfinning, eftersom den kan användas för att hitta en vän. Vänskap får mycket utrymme i berättelsen, och olikheter lyfts fram som något positivt. Även ett rockande hundband kan anses vara en riktigt rytande del av någon tight mössa, vilket är när den är som mest ivrig att gråta, men det är annorlunda än miljöföroreningar, som skriks åt från så långt bort som på andra sidan jorden. Den nya generationen tar ställning, och det är en bra sak.Raimo R. R. är en öppen och solig pojke, precis som Tuomas Uusitalo , heroiskt material. Anneli är Raimos kollega (Hanna Vahtikari) och en riktig kyss. Den råa hunden (Paavo Kerosuo) är däremot “rå” bara när stenen kräver det, annars är han benägen till mildhet och klarar väntestet bra. Anna-Maija Tuokko har många roller, komikerförmåga och den modigaste sångrösten. Musiken är inte någon form av pip, utan diskret pågående, så att publiken inte stannar kvar i säcken utan bryter låset med järnsten. Texterna hotar att drunkna i badvattnet, men det finns också några känslosamma melodier på låtlistan, som den vackra och minnesvärda How You Shine. Scenografin av estniska Laura Pählapuu är en passande blandning av “blyghet” som undviker entusiasmen för renlighet och smart filmfotografi, som tar spänningsvägar från skrämmande dörrar till rökigt porslin. Handdockor ger liv åt livet, och kostymerna är som de ska vara i en saga.Den vuxna tittaren blev förtjust över hur fokuserade de små var på berättandet. När Raimos mamma försökte övertyga honom om att hon gjort allt för pojken och sedan vädjade till publiken: “Har jag inte?”, hördes den lilla pojkens indignerade röst från salen: “Absolut inte!”

Läs mera

Helsingin Sanomat, 18.10.2008

Recension

Suna Vuori

Raimo räddar världenEn konsumentkritisk barnföreställning liknar en rockkonsert

Läs mera

Kommentarer

Hyvä meininki, hyvää ja paikoin loistavaakin musaa, mielenkiintoiset hahmot. Juoni ehkä heikoin lenkki, mutta sinänsä hyviä teemoja ja koko Helsinki-näyttämö oli kyllä kiva pelikenttä.

todella hauska näytelmä

voi pieni-iso RAIMO OLIT IHANA JA BÄNDI MYÖSS. EI PELKÄSTÄÄN LASTEN NÄYTELMÄ MYÖS AIKUINEN VIIHTYY

Molemmat lapset tykkäsivät (5.V Poika ja 12.V Tyttö) Isän mielestä jotkut kohdat menivät vähän yli kuten lauleskelut äidin tissiliiveistä... Ainakin poikani halusi ehdottomasti uudestaan katsomaan! Studio-Elsa ei ehkä kaikkein paras esityspaikka.

Kiitos esityksestä la 18.10! Ainakin meidän viisivuotiaamme oli haltioissaan. Vaikka joitakin aikuisia saattoi katsomossa näköjään häiritä laulut äidin tissiliiveistä jne., meistä koko homma oli hauskaa! Isoja asioita käsiteltiin pienellekin ymmärrettävässä muodossa. Esitystä on muisteltu ja pohdittu meillä kovastikin, pienen teatterikävijän toive olisi nähdä näytelmä uudelleen.

Laiskasti liikkeelle lähtenyt, mutta loppua kohti petrannut, ei ehkä niin pienille katsojille tarkoitettu ajankohtaisiin asioihin kantaaottava musiikki-iloittelu. Taitava musisointi peitti ikävästi laulujen sanat.
Ihan kaikkea ei aikuisen mieli sulattanut lastennäytelmään; sossut ja kossut, tissiliivit sun muut pierut koettelivat ehkä hyvän maun rajoja. Vai olivatko ne vain aikuisten itselleen pystyttämiä kiusaantumisrajoja?
Lapset kuitenkin pitivät ja heillehän näytös oli suunnattukin.

RRR 18.10. sai 12-vuotiaan kitaristin hurmioon. Kiitokset hienosta esityksestä, joka ei aliarvioinut lapsia. Näyttelijät lauloivat huippuhyvin, bändi huippuluokkaa. Koko perhe viihtyi.

Raimo, Reiska, Raksa on lapsille suunnattu rock-musikaali. Bändi Marzi Nyman, Arttu Takalo ja Paavo Kerosuo soittivat lujaa ja vauhdikkaasti, kaikki näyttelijät osasivat erinomaisesti laulaa, mutta välillä bändi soitti niin kovaa , ettei erinomaisesti kirjoitettujen laulujen sanoista saanut selvää.Lapsellista menoa ja meininkiä riitti, eikä sanomaakaan puuttunut; oli ystävyyttä, välittämistä, huolta luonnon saastumisesta ja kiinalaisten tavaroiden halpatuotannosta. Ehkä vähempikin sanoma olisi riittänyt. Lavastus oli hieno, varsinkin Kiinassa. Valot olivat myös upeat. Nykyaikainen lasten esitys, jota aikuinenkin mielellään katsoi. Ja lapset pitivät, kun saivat neuvoa roolihenkilöitä.