Filosofinen fantasiaseikkailu vie suurten kysymysten äärelle
”Kun sukeltaa uuteen teokseen, on pyrkimyksenä löytää jotain, mikä on olennaista elämässä”, ohjaaja Irene Aho kertoo.
Ystäväni pelikaanissa sitä lähdetään etsimään epätavallisen ystävyyden kautta.
Näytelmä alkaa siitä, kun Emilin vanhemmat eroavat ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa maalta kaupunkiin. Samaan taloon on hiljattain muuttanut salaperäinen Herra Hyyryläinen, jonka Emil tunnistaa oitis ihmisen vaatteissa kulkevaksi pelikaaniksi.
Pelikaani on päättänyt ryhtyä ihmiseksi ja pyytää Emiliä opettamaan häntä lukemaan ja kirjoittamaan. Oppituntien aikana Emil ja pelikaani ystävystyvät.
Näytelmä perustuu Leena Krohnin toiseen romaaniin Ihmisen vaatteissa (1976). ”Se on lämmin, inhimillinen ja monitasoinen tarina, joka resonoi kysymykseen ihmisen ja luonnon suhteesta”, Aho luonnehtii.
”Toisaalta se kertoo yksinäisyydestä ja koti-ikävästä. Emil ikävöi maalle ja pelikaani poikasiaan ja paikkaa, josta on joutunut lähtemään elintilan kavettua.”
Inspiraationa pelikaanin rakkaus taiteisiin
Opetellessaan ihmisen elämää pelikaani innostuu tieteistä ja rakastuu taiteisiin. Taiteilijana Aho kokee tämän erityisen merkitykselliseksi osaksi tarinaa.
”Se kertoo siitä, että me ihmiset tarvitsemme taidetta, jotta elämän voi kokea mielekkääksi. Poikkeusaikoina, kun ihmiset on eristetty taiteesta ja toisistaan, elämä tuntuu puutteelliselta. Tarvitsemme myös sielun ravintoa.”
Pelikaani hurmioituu ennen kaikkea oopperasta, joka on toiminut inspiraation lähteenä myös näytelmän työryhmälle. Musiikissa kuuluu klassisen musiikin vaikutteet, ja esityksen estetiikka, erityisesti puvustus, on ottanut vaikutteita barokkielementeistä ja fantasiasta.
”Tässä on otettu tyylillisesti voimakas ote, koska alkuperäinen teos sijoittuu 70-lukulaiseen maisemaan. Emme halunneet lähteä liikkeelle arkirealismista”, Aho kertoo.
Näytelmässä on kuitenkin säilytetty Krohnin romaanin perustarina ja filosofinen henki. Aholle teksti on lähtökohta ja inspiraation ensimmäinen piste. Sen päälle hän haluaa luoda rikkaan maailman, joka on tehty vahvalla mielikuvituksellisella otteella.
”Näyttämön kieli on se, mikä näkyy ja tuntuu, ja siinä ohjaajan ja työryhmän mielikuvitus on avainasemassa. Tarkoituksena on luoda maailma, joka on aistittavissa jokaisella solulla.”
Siksi Ystäväni pelikaanissa nähdään paljon musiikkia ja liikettä. Liikekielen luomiseen Aho käyttää viewpoints-tekniikkaa. Koreografia syntyy harjoituksissa improvisatoristen harjoitteiden kautta.
Näytelmä koostuu enimmäkseen kahden hengen kohtauksista, joissa muu ensemble esittää kaupungissa kulkevia ihmisiä ja tuottaa materiaalia liikkeen avulla. ”Haluan tuoda elämänvoimaa kaupunkiympäristöön, jonka keskellä pelikaani ja poika liikkuvat.”
Suuria teemoja lapsille
Jos Ystäväni pelikaani pitäisi tiivistää yhdeksi kysymykseksi, voisi se olla: mitä on olla ihminen? Ahon mukaan kysymys avautuu ennen kaikkea ystävyyden kautta.
Emil ja pelikaani ystävystyvät erilaisuudestaan huolimatta, mutta näytelmän lopussa heidät erotetaan toisistaan. Ihmiset ovat saaneet tietää, että Herra Hyyryläinen on pelikaani, ja teljenneet tämän eläintarhaan.
Emil vapauttaa pelikaanin, vaikka tietää joutuvansa silloin luopumaan ystävästään. Pelikaani on pettynyt ihmisiin huomattuaan, etteivät ihmisen saavutukset ole pelkästään hyviä. Hän ei halua enää elää ihmisen elämää vaan palaa takaisin omiensa pariin.
Ystävyyteen liittyvä luopumisen teema koskettaa Ahoa. ”Tämä kysymys on syvä ja osuu aikuisuudessa edelleen, koska rakkaista asioista ja ihmisistä joutuu luopumaan koko elämän ajan.”
Ystävyyden lisäksi Ystäväni pelikaani käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta sekä taiteen merkitystä ihmiselle. Ihminen ja ihmisen toiminta näyttäytyvät kirjassa pelikaanin silmin katsottuna.
”Tässä ei ole mitään helposti pureksittavia teemoja lapselle, mutta näytelmä tehdään niin, että se on helposti vastaanotettava. Uskon, että se herättää ajatuksia pienessäkin katsojassa.”
Ystäväni pelikaani sopii kaikille kouluikäisistä lapsista ylöspäin, mutta lastenteatteriksi Aho ei halua sitä kutsua.
”Minusta sana lastenteatteri aliarvottaa sekä teatterin merkitystä että lapsia. Lähden siitä, että teen teatteria koko perheelle”, Aho huomauttaa.
”Mutta tietenkin pitää huomioida se, ettei säikäytetä lapsia turhaan. Lapset ovat herkkiä äänille ja valoille erityisesti elävässä esitystilanteessa.”
Lapsikatsojiin Aho suhtautuu samanlaisella kunnianhimolla kuin aikuisiin. ”Haluan kunnioittaa lapsia ja heidän kykyään omaksua asioita taiteen muodossa.”
Ida Henritius