Arvio: Enoch Arden
Runodraaman vahvuus on sisäistyneissä sävyissä
Pami Karvonen ja Oskari Katajisto esittävät 1860-luvulla kirjoitetun runodraaman Enoch Arden.
Keinojen ja tehojen yltäkylläisessä hälinässä on jo ennättänyt unohtua, että toisinkin voi teatteriesitys ottaa yleisönsä, eleettömästi ja sisäistynein keinoin. Niin harvinainen tapaus on Enoch Arden, näyttelijän ja pianistin välinen dialogi Helsingin kaupunginteatterin Elsa-näyttämöllä.
Esitys on äärimmilleen pelkistynyt ja askeettinen, mitä ulkoisiin tehoihin tulee. Siihen mahtuu vain sanojen avaama draama, Richard Straussin musiikki ja Oskari Katajisto, joka kertoo tarinan kättään liikauttamatta ja perusasennossa.
Etsinnän aistii kaikesta. Säestetty runodraama itsessään on jo harvinaisuus ja sen kirjoittaja, aikoinaan erittäin tunnettu Alfred Tennysonkin taitaa kuulua 1800-luvun englantilaista runoutta opiskelevien erikoistietoihin. Myös teatteri-ilmaisuna on Pekka Laihon sisäänpäin avautuva ote mitä suurinta vaihtoehdon hakua.
Itse draamasta ja sen väreistä ei sen sijaan ole tingitty. Ilmeikäs, moneen suuntaan avautuva rakkaustarina irtoaa karusta esityksestä puhtaana ja sävykkäänä jatkuen tunnetasolla Pami Karvosen vakuuttavana pianonsoittona. Pienen alkuvierastuksen jälkeen huomasi ensi-illassa kuuntelevansa vanhan runoelman vaiheita herpaantumatta huomioiden sen sisältämät rakkaus-, ystävyys- ja perheteemat.
Oskari Katajisto ei näytä todellakaan tehostavan esitystään mitenkään. Hän vain kertoo. Mutta niin hiottu on monologi, sävyiltään tutkittu, että sen melankolinen, karun miehinen ominaislaatu välittyy elävänä ja koskettavana.
Näyttelijän olemus tekee tilaa yksinäisyydelle, orpoudelle ja tinkimättömälle vakavuudelle, mikä tuntuu tosi hyvältä. Erittäin ilmeikkäinä nousevat näkyviin surun, kaipauksen ja hellyyden tunnot. Mutta eihän Oskari Katajisto ainakaan vielä ole mikään raskassarjainen miehisyyden ilmentymä.
Runoelma on itse asiassa täysi draama, kertomus kolmen ihmisen elämänkaaresta käänteineen ja katastrofeineen. Siihen mahtuu ihmisen tahdon ja väistämättömän kohtalon ristiriita, tuttu ennalta määrätyn onnettomuuden tuntu.
Runoelma avaa ulottuvuudet yksilön elämän laadullisiin kysymyksiin. Se kertoo valinnoista, joissa epäitsekkyys on omia pyyteitä tärkeämpää ja itse elämä sen tarjoamia nautintoja suurempia asia.
Enoch Ardenin tarina, karu kertomus kolmesta ystävyksestä, joista yksi on tyttö on pohtivassa viisaudessaan arvokas peili tämän ajan ratkaisuille jättämisineen ja kärsimättömyyksineen.
Tarinan edetessä kolmikon kasvu tuo kuvaan mukaan rakkauden, aviolliset valinnat sekä toimeentuloon liittyvät ponnistukset. Lapsuudenystävänsä kanssa avioitunut Enoch lähtee merille, kun tapaturma on vienyt häneltä leivän kalastajana. Vaimo jää lasten kanssa yksin, lisääntyvään pulaan jopa, kun Enochista ei vuosikausiin kuulla mitään. Tulee toisen ystävän vuoro.
Kaunis karu kertomus on myös muistutus tiiviin ilmaisun merkityksestä sanallisten kuvien synnyttäjänä.
Enoch Arden
Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin Elsa-näyttämöllä 19.4.2001.
Kirjoittanut: Alfred Tennyson, suomennos: Jussi Törnwall, Pekka Laiho, musiikki: Richard Strauss, ohjaus: Pekka Laiho, visualisointi: Sari Salmela, kertoja: Oskari Katajisto, pianisti: Pami Karvonen.