Saavutettavuustyökalut

Äkkilähtö tänään: Parasta elämässä klo 19 Klikkaa tästä itsellesi liput puoleen hintaan (voimassa klo 18 asti)!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Evita

Liisa Kukkola – Etelä-Saimaa – 04.02.2006

EVITA KUULUU VUOKKO HOVATAN ÄÄNESSÄ

Kaunis, menneisyydeltään riittävän epämääräinen ja nykyisessä yhteiskunnallisessa toimessaan kunnianhimoinen nainen.


Ei, Helsingin Kaupunginteatterin kevään suurmusikaali ei kerro Suomen kulttuuriministeri Tanja Vienonen de Karpelasta vaan Argentiinan entisen presidentin vaimosta María Eva Duarte de Perónista, lempinimeltään Evita.



EVITAN ELÄMÄN kulku hakkaa saippuasarjojen, jopa eteläamerikkalaisten telenovelien juonen mennen tullen.


Vuonna 1919 syntynyt María Eva oli avioton lapsi ja ainoa, jota isä ei koskaan viidestä sisaruksesta tunnustanut. Rippikouluikäisenä hän lähtee tuppukylästä suureen ja kauniiseen Buenos Airesiin – miten ja millä avuin hän sinne päätyy riippuu kertojasta.


Jos asiaa kysytään hänen perheeltään: viattomasti äidin kaitsemana ja omin lausuja-avuin, jos taas luottaa yläluokan tarinaan: reittä pitkin eikä pelkästään kauniita silmiään räpyttelemällä.



RISTIRIITAISUUS on Evitan elämän punainen lanka: hänen elämänsä kulki köyhistä ja halveksituista oloista makeimpaan mahdolliseen. Rouva presidenttinä hän perusti säätiön ja jakoi köyhille apua mutta pukeutui itse Diorin jakkupukuihin ja oli mukana luomassa tai vähintään vahvasti vieressä hyväksymässä diktatorisen järjestelmän, jossa sananvapautta ei ainakaan vastustajille suotu.


Totuus Evitan elämästä ei aukene varmasti koskaan kokonaan, sillä hänellä on aivan liian paljon vastustajia. Jotkut ovat sitä paitsi historiankirjoituksessakin aina tasa-arvoisempia kuin toiset. Kouluttamattoman, nuoren, voimakastahtoisen ja kauniin naisen kortit eivät tässä pelissä ole parhaat mahdolliset.

,
Sen verran on kuitenkin varmaaettä Evita kuoli vain 33-vuotiaana kohtusyöpään, mikä sekin on osa hänen traagista elämäänsä.


Monen mielestä Evita kuoli pyhimyksenä, toisten mielestä valtion vararikkoon ajaneena oman edun tavoittelijana. Kuukaudeksi julistetun maansurun lisäksi uutiset keskeytettiin joka ilta kello 20.25 aina vuoteen 1955 ja Juan Perónin kukistamiseen asti – Santa Evita oli kuollut vuonna 1952 tuolla kellon lyömällä.

HELSINGIN Kaupunginteatterin Evita on juuri niin musikaali kuin ennakkoon on annettu odottaakin. Komea, ajankuvaltaan uskottava, taitava, näyttävä, iso, sujuva sekä ideoinnissaan ja toteutuksessaan lähes tuhlaileva.


Se ei tarraudu sieluun kiinni mutta kulkee säpäkästi ja rakentaa Evitan roolin niin hienosti, ettei katsoja pääse pälkähästä. Aika kyyninen rotta täytyy olla, jolleivät tarina ja tutuiksi tulleet laulut herätä katsojassa edes pientä sisäistä vuodatusta – edes Evitan kuolinvuoteelta laulettuna.


Kaikki rakentuu Evitan ympärille ja tapahtuu Evitan takia. Pienestä ruskeatukkaisesta tytöstä kasvaa musikaalin aikana kansainvälinen ikoni Evita, joka kehtaa sanoa Argentiinan olevan yhtä kuin hän itse. Vuokko Hovatalle käy Evitana tismalleen näin. Hän on musikaalin tähti, hehkeä, kaunis ja taitava.


Hovatta Evitan ruumiissa on määrätietoinen ja kopea niin kuin nuori kaikkivoipaisessa kauneudessaan vain olla voi, mutta äänellään hän tavoittaa Evitan ristiriitaisuudet ja ihmisenä olemisen erilaiset sävyt. Hän laulaa ja näyttelee äänellään Evitan pelot ja heikkoudet mutta myös uhman ja määrätietoisuuden. Hovatan ääni on sekä hauras että voimakas, eikä se koskaan tukeudu pelkästään tekniikkaan vaan tuntee ja tulkitsee. Olisi mielenkiintoista kuulla, pystyykö vajaat 10 vuotta nuorempi Maria Ylipää, Evitan roolin toinen tulkitsija samaan äänelliseen ja tulkinnalliseen kypsyyteen.


Sami Hintsanen jää pakostakin Evitan varjoon, niin kuin hänen Juan Perónina toisaalta pitääkin, mutta pienessä Perónin rakastajattaren roolissa laulanut Emilia Nyman hullaannutti ensi-iltayleisön.



MIKÄPÄ sitä maakuntalehden kulttuuritoimittaja on sanomaan suuren Andrew Lloyd-Webberin ja Tim Ricen tekemisiin, mutta jos kuitenkin vähän sorkkisi musikaalin kertojan Chen roolia.
Kertoja varmistaa tietenkin, että katsoja pysyy jotenkin kärryillä varsin ravakkaan tahtiin kulkevan musikaalin mukana, mutta jonkinlaisena yleisenä sosiaalisena omatuntona esiintyvänä kertoja on varsin päälleliimattu ja turhan osoitteleva.


Kun kertoja on vielä puettu kuin vasemmistolaiset vapaustaistelijat kuubalaisine tähtineen vihreässä baretissa, tulee varsin selväksi, ettei vieläkään voi jättää katsojan vapaasti valittavaksi, mitä mieltä Evitasta on oltava.