Arvio: Kaunotar ja Hirviö
HULVATONTA HOKKUSPOKKUSTA
Kaunotar ja Hirviö -musikaali reväyttää tanssin, musiikin ja valoshow’n
kurimuksen Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle. Bellan (Marika
Westerling) kirkas ääni valloittaa katsojat ja Hirviön (Kari Arffman) rujo
maski kilpailee vaikuttavuudestaan Lordin kanssa.
Linda Woolvertonin teksti on Disneyn piirretyn nähneille jo tuttu, mutta
näyttämötoteutus ylittää odotukset sen varsinaisen rakkaustarinan
kompastelusta huolimatta.
Hans Berndtssonin yksioikoinen karikatyyriohjaus poikii hulvattoman hauskoja
hetkiä. Erityisen kirpaisevat karikatyyrit tekevät typerehtivää voimamiestä
Gastonia (Mikko Vihma) piirittävät kylän tytöt Hanna Kaila, Emilia Nyman,
Tiina Peltonen ja Katja Sirkiä.
Linnan palvelijoiden kynttiläkruunun (Risto Kaskilahti) ja kaappikellon
(Eero Saarinen) välillä taas kipinöi huumoria, vaikka sketsit ovat
tusinatavaraa.
Loistotanssijat luovat räväkästi maalaiskylän kuhinan, pelottavat metsän
pedot ja lopulta maagisen linnan kestit. Gunilla Olsson Karlssonin
koreografioissa ei hymy haihdu hetkeksikään.
Kenties Disneyn vaikutuksesta toteutus on ylenpalttinen pukujen, peruukkien,
erikoisefektien ja musiikin purkauksessa. Aito orkesteri ja Alan Menkenin
alkuperäissävellykset luovat melko möhkälemäisiin lavasteisiin sitä maagista
tunnelmaa, jolla hirviöstä voidaan suudelmalla taikoa prinssi.
Ja kun rakkaus voittaa, muutos hirviöstä prinssiksi on sellainen hokkus
pokkus -temppu, että se pitää nähdä omin silmin.