Arvio: Kaunotar ja Hirviö
KAUNOTAR JA HIRVIÖ ON ERITTÄIN KAUPALLINEN – JA ERITTÄIN VIEHÄTTÄVÄ
Ranskalaiseen satuklassikkoon perustuva Disney-musikaali Kaunotar ja hirviö sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Ensi-iltayleisö oli harvinaisen hurmaantunut, aplodeja ja huraata sateli pitkin esitystä. Eikä syyttä.
Liisa Ryömän suomennos juureshoitoineen ja käyräjalkasinkilöineen luo mukaansa tempaavan ja humoristisen sadun maailman, mutta tuo mieleen Potter-suomennokset ja Roald Dahlin ison kiltin jättiläisen.
Juha Westmanin valosuunnittelua erityisen taitavasti hyödyntävä lavastus, joka on Katariina Kirjavaisen käsialaa, tukee kohtausvaihtoja ja sadunomaista illuusiota mainiosti. Valosuunnittelussa huomion kiinnittävät varsinkin taustafondin laajat valomatot.
Kaunotar ja hirviö on visuaalinen musikaalispektaakkeli suurine joukkokohtauksineen ja näyttävine pukuineen. Mutta se on myös tuttu ja turvallinen satu hyvyyden voitosta.
Yhteistyö toimii
Kohtausvaihdot ovat musikaalin taitavinta antia. Niissä ruotsalaisen ohjaajan Hans Berndtssonin käsiala näkyy vahvasti. Musikaalin rytmissä kohtausvaihdoilla on merkitystä, kun esimerkiksi esitellään tarinan henkilöt tai juonta viedään eteenpäin.
Etenkin Mauricen sisääntulot tuovat kohtausvaihdot esiin selväpiirteisesti. Se johtunee siitä, että Bellan ja Mauricen välinen isä-tytär-suhde kertoo esityksessä oikeanlaisesta välittämisestä, kun esityksen muiden henkilöhahmojen suhde perustuu edun tai muun päämäärän, kuten taian kumoamisen tavoitteluun.
Musikaalin viehätys on sen visuaalisuudessa, mutta perustuu myös Bellaa tulkitsevan Marika Westerlingin sielukkuuteen ja Bellan isän Mauricen, Markku Huhtamon höpsähtäneisyyteen.
He nousevat esiin musikaalin tulkitsijoista voimakkaimmin. Westerlingin ilmaisun vahvuus on enemmän laulussa kuin gestiikassa. Sen sijaan Huhtamon Mauricen vahvuus on nimenomaan näyttelijäntyössä, Huhtamo tekee Bellan isästä todella lämpimän ja sympaattisen henkilöhahmon.
Ensi-illan hirviönä nähtiin Kari Arffman, joka tulkitsee hirviön erittäin fyysisesti mutta niin, että muutos itsekeskeisyydestä avoimuuteen rakentuu erittäin tarkkojen yksityiskohtien kautta.
Musikaalin keskeiset henkilöhahmot esitellään pareina, kuten Ursula Salon mainio rouva Nokkava ja hänen poikansa kippo, Antti Lang. Komedialliset hahmot, Risto Kaskilahden kynttelikkö Lumiére ja Eero Saarisen kaappikello Gogsworth toimivat yhteen ja yksittäisenä roolisuoristuksena hersyilevän upeasti.
Onnistunut tuotteistus
Kaunotar ja hirviö tempaisee yleisön mukaansa nauttimaan tarinasta, jossa narsistinen prinssi oppii rakastamaan, huolimatta siitä, että rakkauden kohde on kylän kaunein nainen. Ei tietenkään se ruma, mutta sielultaan kaunis.
Disney-formaatti on vahvasti näkyvillä etenkin puvustuksessa. Siitä esimerkkinä leijonanharjaksinen hirviö. Myös lavastuksesta löytyy elokuvan visuaalisuutta muun muassa siinä, millaisena hirviön linna nähdään.
Musikaalin tuotteistamisesta kertoo myös se, että Berndtsson on ohjannut tällä näyttämökaudella Kaunottaren ja hirviön myös tukholmalaiseen Göta Lejon -teatteriin.
Vaikka Kaunotar ja hirviö -musikaaliin voi lyödä leiman ’erittäin kaupallinen’, on se näyttämöviihteen huippuluokkaa.