Arvio: Älytön tunne
Jukka Kajava – Helsingin Sanomat – 19.4.2001
He paranevat vuosi vuodelta, kuin jaloin juoma, nuo kaksi armoitettua, Susanna Haavisto ja Eija Ahvo.
Tiimalasi valuttaa hiekkaansa läpi esityksen Helsingin Kaupunginteatteriin saapuneen Älytön tunne -ohjelman taustalla. Aika
kuluu, näyttämöllä ja elämässä, mutta näiden kahden taiteilijan kohdalla vain ja ainoastaan rikkaammaksi ja kypsemmäksi tehden.
Ja rohkeammaksi.
Älytön tunne ei nimestään huolimatta ole älytön lainkaan, ei mikään rillumarei tai muulla tavoin takuuvarma viihdepläjäys.
Laulujen kirjo tekee kokonaisuudesta vakavan ja vakavasti otettavan musiikkiteatterielämyksen.
Muutama ironinen isku auttaa rytmin eläväksi. Wislava Szymborskan tekstiin perustuva, Esa Helasvuon säveltämä Ensimmäinen
valokuva Hitleristä -laulu on hirmuisuudessaan herkullinen.
Suku miettii, mikä vauva-Hitleristä tulee isona. Ehkä kuuluisa tenori Wienin Valtionoopperaan. Ehkä pikku-Adolf menee jonakin
päivänä naimisiin peräti pormestarin tyttären kanssa. Äidin enneunessa lennellyt kyyhkynen tietää jotain. Taatusti hänestä
tulee rauhan mies.
Haavisto ja Ahvo riekkuvat avojalkaisina ballerinoina, ei joutsenina vaan tyllihameineen kaikkineen hitonmoisina valkoisina
noitina, hiukset pystyyn sohittuina karmean laulun illan yhdeksi kohokohdaksi.
Eniten parituntinen musiikkitarina puhuu kuitenkin, kuten laulut yleensäkin, rakkaudesta, ei pelkästään onnen auvoisuudesta, vaan paljon eron
ja yksin jäämisen tunnoista.
Älytön tunne ei maiskuttele melankoliaansa vaan puhuu kypsän ihmisten kieltä, runoilijoiden, säveltäjien, esittäjien yhteistä
sanomaa kauniisti, koskettavasti, ilmaisun mittoja viisaasti ja tasapainoisesti ajatellen. Herkkyys ja pieni ovat valttia.
Ja koska he laulavat kuin enkelit, mikä on karttaessa karkeita paisutuksia. Paitsi silloin, kun ne ovat tarpeen.
Esa Helasvuo on yhtä kuin Älyttömän tunteen orkesteri, hieno säestäjä ja pienissä solistiosuuksissaan suvereeni taitaja.
Alkujaan Älytön tunne nähtiin Suomen Kansallisoopperan Alminsalissa puolisentoista vuotta sitten. Kaupunginteatterin pienellä
näyttämölläkin yhden soittajan ja kahden solistin kokoinen esitys on aika suuressa tilassa, esittäjät usein kovin kaukana
toisistaan. Se verottaa Älyttömän tunteen poltetta, mutta tuo siihen henkevää viileyttä. Haavisto ja Ahvo tarjoavat elämän
mittaisia ajatuksia paitsi tunteen myös älyn puntariin.
Mikä on tarjotessa. Kummankin esittäjän näyttelijätausta takaa sen, että katsoja sekä kuulee että ymmärtää tekstistä jokaisen sanan. Ei kovin
tavallista konserttimuotoisessa taiteessa.
Ei Älyttömässä tunteessa tarjota muutakaan tavallista. Paavo Ahvon valosuunnittelu jäsentää tummaa tilaa ja laulujen dramatiikkaa
tukien ja elävyyttä rakentaen. Hanna Neuvosen suunnittelemat puvut, alun valkoiset hörsöt ja lopun musta eleganssi täydentävät
hienosti toisiaan.
Ja ennen kaikkea, trio Helasvuo, Haavisto ja Ahvo on omaa luokkaansa, kevätkauden musiikkiherkku Helsingin Kaupunginteatterissa
18. toukokuuta asti.
Kypsästi ja avojaloin
Älytön tunne. Susanna Haaviston, Eija Ahvon ja Esa Helasvuon musiikillinen tarina Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
Ohjaus Susanna Haavisto ja Eija Ahvo, äänisuunnittelu Heikki Savolainen, valosuunnittelu Paavo Ahvo, puvut Hanna Neuvonen.
He paranevat vuosi vuodelta, kuin jaloin juoma, nuo kaksi armoitettua, Susanna Haavisto ja Eija Ahvo.
Tiimalasi valuttaa hiekkaansa läpi esityksen Helsingin Kaupunginteatteriin saapuneen Älytön tunne -ohjelman taustalla. Aika
kuluu, näyttämöllä ja elämässä, mutta näiden kahden taiteilijan kohdalla vain ja ainoastaan rikkaammaksi ja kypsemmäksi tehden.
Ja rohkeammaksi.
Älytön tunne ei nimestään huolimatta ole älytön lainkaan, ei mikään rillumarei tai muulla tavoin takuuvarma viihdepläjäys.
Laulujen kirjo tekee kokonaisuudesta vakavan ja vakavasti otettavan musiikkiteatterielämyksen.
Muutama ironinen isku auttaa rytmin eläväksi. Wislava Szymborskan tekstiin perustuva, Esa Helasvuon säveltämä Ensimmäinen
valokuva Hitleristä -laulu on hirmuisuudessaan herkullinen.
Suku miettii, mikä vauva-Hitleristä tulee isona. Ehkä kuuluisa tenori Wienin Valtionoopperaan. Ehkä pikku-Adolf menee jonakin
päivänä naimisiin peräti pormestarin tyttären kanssa. Äidin enneunessa lennellyt kyyhkynen tietää jotain. Taatusti hänestä
tulee rauhan mies.
Haavisto ja Ahvo riekkuvat avojalkaisina ballerinoina, ei joutsenina vaan tyllihameineen kaikkineen hitonmoisina valkoisina
noitina, hiukset pystyyn sohittuina karmean laulun illan yhdeksi kohokohdaksi.
ja yksin jäämisen tunnoista.
Älytön tunne ei maiskuttele melankoliaansa vaan puhuu kypsän ihmisten kieltä, runoilijoiden, säveltäjien, esittäjien yhteistä
sanomaa kauniisti, koskettavasti, ilmaisun mittoja viisaasti ja tasapainoisesti ajatellen. Herkkyys ja pieni ovat valttia.
Ja koska he laulavat kuin enkelit, mikä on karttaessa karkeita paisutuksia. Paitsi silloin, kun ne ovat tarpeen.
Esa Helasvuo on yhtä kuin Älyttömän tunteen orkesteri, hieno säestäjä ja pienissä solistiosuuksissaan suvereeni taitaja.
Alkujaan Älytön tunne nähtiin Suomen Kansallisoopperan Alminsalissa puolisentoista vuotta sitten. Kaupunginteatterin pienellä
näyttämölläkin yhden soittajan ja kahden solistin kokoinen esitys on aika suuressa tilassa, esittäjät usein kovin kaukana
toisistaan. Se verottaa Älyttömän tunteen poltetta, mutta tuo siihen henkevää viileyttä. Haavisto ja Ahvo tarjoavat elämän
mittaisia ajatuksia paitsi tunteen myös älyn puntariin.
tavallista konserttimuotoisessa taiteessa.
Ei Älyttömässä tunteessa tarjota muutakaan tavallista. Paavo Ahvon valosuunnittelu jäsentää tummaa tilaa ja laulujen dramatiikkaa
tukien ja elävyyttä rakentaen. Hanna Neuvosen suunnittelemat puvut, alun valkoiset hörsöt ja lopun musta eleganssi täydentävät
hienosti toisiaan.
Ja ennen kaikkea, trio Helasvuo, Haavisto ja Ahvo on omaa luokkaansa, kevätkauden musiikkiherkku Helsingin Kaupunginteatterissa
18. toukokuuta asti.