Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: The Last Beauty of the Day

Anni Valtonen – Helsingin Sanomat – 13.10.2005

TANSSIJAT JUOKSEVAT TAAKSEPÄIN

Tanssiteos houkuttaa ajatusleikkiin

The Last Beauty of the Day -esitys Studio Elsassa ei ole vielä alkanutkaan, kun katsojien eteen läväytetään elokuvista tuttuun tyyliin lopputekstit ja kiitokset.

Seuraavassa hetkessä suomalais-liettualainen pariskunta Maria Saivosalmi ja Andrius Katinas istuu tympääntyneenä tuoleillaan, näyttämön eri laidoilla. Mikä johti heidät tähän? Kuinka sujuikaan heidän päivänsä? Oliko se sittenkään kaunis vai oliko se heidän viimeisensä, ja siksi kaunis? Teoksen nimen hassu sanajärjestys houkuttaa ajatusleikkiin.

Tarina päässä alkaa rakentua, kun Saivosalmi ja Katinas lähtevät tekemään teostaan käänteisessä aikajärjestyksessä. Käänteisyys näkyy liikkeessäkin: yhtaikaa samaa sooloa esittävät tanssijat juoksevatkin näyttämöllä taaksepäin. Katsojille ilmoitetaan vielä taustakankaalle heijastetulla tekstillä, että ensimmäinen kohtaus on alku, jonka piti olla loppu.

Hellyttävissä ja riemastuttavissa monologeissaan tanssijat avautuvat yleisölle ja kertovat, mikä kaikki esityksissä meni pieleen. Syyksi paljastuu se, että niin moni taikauskoon perustuvista tempuista jäi ennen esitystä tekemättä. Enää ei auta, vaikka kuinka antaisi toiselle onnenpotkuja, kun lavuaarin hanakin tuli suljettua väärällä kädellä. Tai jotain sinne päin.

Saivosalmi esittää kauniin rakkauslaulun, jonka Katinas tanssii selin yleisöön. Viimeistään tässä vaiheessa esiintyjät ovat hurmanneet yleisönsä monipuolisilla taidoillaan ja levollisuudellaan. Hehän ovat näyttämöllä kuin kotonaan! Myös esittäessään verryttely- ja venyttelyliikkeitä Brigitte Bardotin sensuellin laulun tahdissa.

Erityisesti Saivosalmen säteily ja läsnäolo tekevät vaikutuksen. Tanssijan ei tarvitse kuin seisoa näyttämöllä, kun katse kiinnittyy häneen. Ja mikä sen vaikeampaa, kuin pelkkä oleminen näyttämöllä.

Oivaltava on esitykseen upotettu, esiintyjyyteen ja tanssijuuteen kohdistuva kysymyksenasettelu: oletko koskaan nähnyt itseäsi ulkopuolelta? Kuin vahvistukseksi, miltä sellainen tuntuu, videokamera kääntyy kohti yleisöä, ja katsojat joutuvat paistattelemaan taustakankaalle. Katinas hyppää yleisön joukkoon hänkin, ja asettuu leikkiin, jossa osa katsoo, osa on katseen kohteena.

Ja kaikki ne kysymykset, joihin tanssijakin joutuu vastaamaan! Viimeistään siinä vaiheessa, kun joutuu latelemaan vastausta elämän tarkoituksesta, saattaa tulla ulkopuolinen olo. Varsinkin jos omia ajatuksiaan lukee vaikkapa naistenlehden sivulta. Olenko tuo minä?
Ja kun kaikki, koko taiteellinen tekeminen, voidaan kyseenalaistaa. Tätä hämmennystä Saivosalmi tulkitsee mainiosti.

The Last Beauty of the Day assosioi herkullisella tavalla moneen suuntaan ja herättää jokaisessa katsojassa taatusti aivan omanlaisia kysymyksiä. Teos päättyy Jukka Huitilan luomassa kalvakkaan kirkkaassa valaistuksessa jännityselokuvan ylidramaattiseen tunnelmaan, jota vahvistaa sinfoniamusiikki.

Saivosalmen ja Katinaksen erikseen tanssimissa sooloissa on voimaa, intohimoa ja herkkyyttä. Lopussa he pistävät tupakaksi, ja kuin vaivihkaa esitys on ohi.