Arvio: Fantasticks
Musikaali riemastuttaa Helsingin kaupunginteatterissa
Fantasticks on todellista teatteria
Ennakkoluuloton klassikkomusikaali miellyttää näyttelijäsuorituksilla, letkeällä musiikilla ja onnistuu luomaan suuria illuusioita pienistä puitteista.
Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilan näyttämöllä ensi-iltaan tullut Fantasticks laittaa tuoreella tavalla uusiksi käsitykset musikaalista – ei huonosti kappaleelta, joka sentään on kaikkien aikojen esitetyin.
Fantasticks on toisenlainen musikaali. Poissa ovat suuret lavasteet, pukuloisto ja suuret kuorokohtaukset. Fantasticksin näyttämöllä on pieni puulava ja arkku. Lavastus luodaan taitavasti valoilla ja parilla lakanalla, joita viritellään tarinan edetessä.
Tyhjällä lavalla Fantasticks etenee näyttelijöiden ehdoilla. Teatteria polkaistaan ilmaan tyhjästä, siinä silmien edessä. Se on mukavaa katseltavaa, etenkin musikaalissa. Illuusio kokonaisesta, suuremmasta tarinasta kyetään synnyttämään yhteen arkkuun mahtuvin niukoin tarpeistoin: teatterin hieno voitto. Samalla ohjaaja Neil Hardwick on saanut pidettyä musikaalinsa jäntevänä ja rytmikkäästi etenevänä.
Amerikkalaiset Tom Jones (ei se laulaja) ja Harvey Schmidt kokosivat musikaalinsa jännittävästä materiaalista. Shakespearea siteerataan vilkkaasti, näyttelijät on lainattu ikivanhasta Commedia dell’arte -perinteestä, jossa taiteilijat esittävät torilla kaikkien tuntemia vanhoja ukkoja, ovelia palvelijoita ja rakastavaisia pareja. Ja tanssi ja soito on Broadway-perinteestä.
Musikaalin suomentanut Esko Elstelä ansaitsee työstään suuren kiitoksen. Esitys kulkee kertojan, Sami Hokkanen ja mykän tarpeistonhoitajan, Helena Haaranen, avulla. Se toimii hienosti, kuin sirkuksessa. Klovneriaa esittää Mika Eirtovaara, se on todella näkemisen arvoista!
Itse tarina on muunnelman muunnelma Romeosta ja Juliasta, viaton satu. Antti Timonen ja Mia Hafrén tekevät reilusti hupsut roolit.
Fantasticksiin mahtuu muutamia komeita lauluja ja hyväntuulisesti parodioituja tanssikohtauksia. Niissä etenkin tarinan isät, Jarkko Rantanen ja Markku Huhtamo, onnistuvat krouvisti nappiin.
Fantasticks ei varsinaisesti ole ”tunnettujen melodioiden musikaali”, lukuunottamatta kovin kaunista duettoa Sinä vain. Sen sijaan musiikki on kirjoitettu taitavasti eläväksi kudokseksi, ja pieni orkesteri on nostettu näkyviin lavalle.
Jazzin suuntaan taipuva soitanto sai ensi-illassa yleisön nyökyttelemään leppoisasti tahdissa.
Pianon, lyömäsoitinten, pystybasson ja harpun yhdistelmästä saadaan irti sekä sokerisen herkkiä että ukkosmaisia tehoja. Ennen kaikkea musikaalibändi kuitenkin svengasi irtonaisesti, kuten koko Fantasticks.