Arvio: Fantasticks
Fantasticks, hauska hullujen klubi
Otetaan lemmestä pöhköt tyttö ja poika ja heidän hassahtaneet isänsä sekä yksi kulkurirenttu, joka saa koko porukan elämän sekaisin mutta lopulta juuri siksi oikeille raiteille. Lisätään kaunista musiikkia, runsaasti komiikkaa ja absurdin teatterin keinoja, ja saadaan musikaali Fantasticks.
Harvey Schmidtin säveltämän ja Tom Jonesin sanoittaman musikaalin menestys New Yorkissa hakee vertaistaan: teosta esitettiin vuodesta 1960 vuoteen 2002.
Suosion ymmärtää, sillä Fantasticks on hauska ja inhimillinen musikaali. Melko pieni esityskoneisto antaa intiimiä tunnelmaa. Lisäksi Harvey Schmidtin musiikki on rikasta mutta miellyttävän konstailematonta.
Oikeastaan musiikki onkin riittävä syy suunnata Ratamestarinkadulle Studio Pasilaan katsomaan Fantasticksia, joka nyt siis pyörii Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa.
Studio Pasilassa orkesteri soi aivan ihastuttavasti. Yhdistelmä piano-harppu-basso-lyömäsoittimet loihtii suorastaan korvaa hivelevän sävelmaailman.
Teatterin historiasta
Fantasticks lainailee teatterin historiasta sieltä sun täältä.
Näytelmän henkilöt ovat lähes kuin suoraan commedia dell’arten hahmogalleriasta. Esityksen rajaaminen ”näyttämölle näyttämöllä” ja teatteritilanteen korostaminen välirepliikein ja teatteriefektien tietoisin esittelyin on niin ikään vanhaa perua.
Shakespeare-lainaukset lentelevät; tässä suomennoksessa myös kulttirepliikit suomalaisista draamoista.
On rakastavaiset Luisa ja Matt (Mia Hafrén ja Antti Timonen), joiden isät (Jarkko Rantanen ja Markku Huhtamo)pitävät vihaa Romeon ja Julian malliin. Ainakin aluksi näyttää siltä. Lemmenparin isillä on narrin rooli, mikä näytelmässä todetaankin.
Kertoja esittää myös kiertävää huijaria ja palkkarosvoa El Galloa (Sami Hokkanen), joka sysää ihmissuhteet uusille urille. Tarinan teema on, että muutos on välttämätön ja että kasvaminen tekee aina kipeää. Tapahtumien lomassa kuullaan hykerryttäviä mietteitä puutarhanhoidosta ja lastenkasvatuksesta. Loppu on onnellinen.
Komedia äärimmillään
Neil Hardwickin ohjaus korostaa teoksen komediallisuutta. Tämä on suurin ero 1990-luvun puolivälin Heinolan Ilmestysteatterin esityksiin, jotka ohjasi Salla Aas.
Helsingissä hauskuus taittuu tuon tuosta groteskiin, ja katsoja vieraannutetaan nuorten rakkaustarinan herkkyyden ääreltä vielä tehokkaammin kuin Heinolassa. Tiivistäen voi sanoa, että uusi Fantasticks on hauska hullujen klubi.
Mia Hafrén poukkoilee ja oikkuilee juuri niin kuin suloisen 16-vuotiaan kuuluukin, ja Antti Timonen vakuuttaa Matt-nuorukaisena, jonka sankarinrooli lipsahtaa välillä narriosastolle. Pääparin äänet sointuvat uljaasti yhteen, ja kaikkiaan laulunumerot alusta loppuun ovat hienoa kuunneltavaa.
Koko showta kuitenkin kannattelee Heinolan kesäteatterista tuttu Sami Hokkanen romanttisena roistosankari-kertojana El Gallona. Hokkasen intensiivinen ote ei herpoa hetkeksikään, laulu kulkee komeasti ja fyysinen ilmaisu on notkeata.
Tarinan omapäisiä puutarhuri-isiä esittävät Jarkko Rantanen ja Markku Huhtamo kerrassaan sympaattisesti.
Mika Eirtovaara tekee unohtumattoman roolin nuhruisena, kiertävänä näyttelijänä. Tarkemmin sanoen mies hyrskyää, myrskyää ja riehuu pitkin näyttämöä. Eirtovaara taisikin ensi-illassa kirvoittaa yleisöstä makeimmat naurut. Hän myös todisti, miten uskomattomasti näyttelijä voi ääntään muunnella.
Helsingin Fantasticksissä on tehty erikoinen ratkaisu jättämällä kiertävistä näyttelijöistä toinen pois. Ihmettelin, miksi, sillä kaksoisrooli vie Mika Eirtovaaran maanisen riehunnan lähes äärirajoille. Mutta ehkä ohjaaja on halunnutkin niin, komedian nimissä.
Paljon liikettä
Fantasticksista ei voi puhua mainitsematta Anneli Rautiaisen koreografiaa. Sami Hokkanen näyttää taitonsa jonglöörinä, tanssijana ja miekkailijana. Mia Hafrén kieppuu tunnekuohuissaan kuin hyrrä; koko liikekieli on uskottavasti 16-vuotiaan.
Mika Eirtovaara ei näyttämöllä ollessaan tunnu pysähtyvän hetkeksikään, ja liikkeet menevät monin paikoin akrobatian puolelle. Vauhtia riittää myös Antti Timosella. Tanssillinen rooli on niin ikään Mykällä, Helena Haarasella.
Teppo Saarisen valaistus toimii klassisen teatterivalaistuksen tavoin, tarkoituksenmukaisesti ja huomiota herättämättä.
Studio Pasila tilana ylittänee juuri ja juuri sen rajan, jossa ei pärjätä ääntä vahvistamatta. Ari-Pekka Saarikon sinänsä hyvin hallittua äänikokonaisuutta kuunnellessa tuli mieleen, miten herkulliselta Fantasticksin musiikki harppuineen ja muine ihanine sointeineen kuulostaisikaan ilman sähköisiä säätöjä.
Fantasticks-musikaalin ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa 7.10.2003. Musiikki: Harvey Schmidt, teksti ja laulut: Tom Jones, suomennos: Esko Elstelä, ohjaus: Neil Hardwick, kapellimestari: Lasse Hirvi: lavastus ja puvut: J-P Kiljunen, koreografi: Anneli Rautiainen, valot: Teppo Saarinen, ääni: Ari-Pekka Saarikko. Rooleissa Sami Hokkanen, Mia Hafrén, Antti Timonen, Jarkko Rantanen, Markku Huhtamo, Mika Eirtovaara ja Helena Haaranen.