Arvio: Pudotuspeli
TÖIHIN HINNALLA MILLÄ HYVÄNSÄ
Lillanin uutuus on pirullisen naseva kuvaus työnhaun ihanuudesta
ja kurjuudesta.
Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevalla Lilla
Teaternilla on käynyt mahtava säkä, kun se on
ehtinyt napata ensimmäisenä teatterina maassamme
ohjelmistoonsa espanjalaisen Jordi Galceranin
kataloniankielellä kirjoittaman näytelmän.
Tammikuusta lähtien sitä on esitetty ruotsiksi
nimellä Grönholms metod ja viime viikolla oli
suomenkielisen version ensi-ilta nimellä
Pudotuspeli. Näytelmän aihe eli työnhaku on
varmasti kaikille tuttu, joten kosketuspintaa
näytelmästä löytyy jokaiselle katsojalle.
Henkilöstövalintojen absurdi maailma
Tapahtumat sijoittuvat barcelonalaisen
pilvepiirtäjän trendikkääseen kokoushuoneeseen,
jossa neljä työnhakijaa kohtaavat. He
tavoittelevat sales executive managerin paikkaa
monikansallisessa huonekalu- ja
sisustuskonsernissa Dekiassa. Työhausta muodostuu
kaikkea muuta kuin tavanomainen prosessi.
Työnantajan edustajia ei näy koko haastattelun
aikana missään vaan erinäiset hakuun liittyvät
tehtävät saadaan mystisen seinästä avautuvan
luukun kautta kirjallisesti. Hakijat joutuvat
suoriutumaan tehtävistä, jotka olisivat enemmän
omiaan jossakin Big Brothersissa tai
Baari-ohjelmassa. Tapahtumat menevät koko ajan
yhä absurdimpaan suuntaan, kunnes jäljellä on
vain yksi hakija. Voittajako? Näytelmän
keskeisin kysymys kuuluu: kuinka pitkälle olet
valmis menemään saadaksesi työpaikan?
Jordi Galceran on kirjoittanut komedian, josta on
jo ehtinyt muodostua suuri hitti kaikissa maissa
joissa sitä on esitetty, eikä mikään ihme. Hän on
onnistunut tavoittamaan näytelmässään jotain
yleismaailmallisesti inhimillistä prosessista,
jota työnhauksi kutsutaan. Siinä on kohtauksia ja
tilanteita, joihin useimmat työnhakijat ovat
varmasti törmänneet. Galceran vie toki jotkut
tilanteet ja juonenkäänteet äärimmäisyyksiin,
mutta säilyttäen silti enimmäkseen realistisen ja
uskottavuuden rajoissa olevan juonenkulun.
Nyky-yhteiskuntaa satiirisesti kuvaava
kokonaisuus pursuaa ironista dialogia, joka saa
katsojansa nauramaan ajoittain jopa silmät
kyynelissä ja hetken päästä ihmettelemään, että
hei, mille sitä tulikaan naurettua. Jokseenkin
noinhan minullekin kävi silloin firman X haastattelussa….
Mainio kvartetti
Neljää työnhakijaa esittävät näyttelijät pelaavat
hyvin yhteen. Pekka Strang esittää hakijaa, joka
vaikuttaa melkoisen itsevarmalta,
häikäilemättömältä ja valmiilta voittamaan kenet
tahansa, mutta taitaakin olla suoranainen raukka
ja pelkuri, joka peittää perimmäisen
epävarmuutensa kovan kuoren alle. Carl-Kristian
Rundman on epäileväinen hakija, joka
kyseenalaistaa koko hakuprosessin, mutta
heittäytyy siihen koko ajan vain yhä suuremmalla
antaumuksella. Sampo Sarkola on herkkä hakija,
jonka yksityiselämän aran salaisuuden mahdollinen
työnantaja on onnistunut viekkaudella hankkimaan
tietoonsa ja jota hän ei välttämättä haluaisi
muiden hakijoiden tietoon. Jonna Järnefelt on
joukon ainoa naishakija (kiintiönainenko..?),
joka pääsee esittämään itsestään niin piinkovan
kuin ääriherkän puolensa. Vaan kuka heistä onkaan pelin voittaja?
Pentti Kotkaniemen varmaotteisesti ohjaama
parituntinen pysyy hyvin kasassa ja katsojien
viihtyvyys sen parissa lienee taattu, ainakin jos
pystyy nauramaan itselleen ja omille työnhakukokemuksilleen….