Arvio: Äiti meidän
Äiti meidän koskettaa syvältä
Kun näytelmän teemat ovat vanhemmuus, rakkauselämä, uran valinta, kuoleman
kohtaaminen ja sairaus, eivät näyttelijät sen enempää kuin katsojatkaan
pääse aivan vähällä. Norjalainen kirjailija Lene Therese Teigen on
kertonutkin, että hän halusi kirjoittaa vaativan tekstin näytelmään Äiti
meidän – Mater Nexus.
Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä keskiviikkona
ensi-iltansa saanut näytelmä on vangitsevan tiivis: yhdeksän naista
äiteinä, sisarina, tyttärinä, ystävinä ja kumppaneina. Näytelmän alussa
pinta on kaunis ja iloisen kupliva, mutta rosoisuus ja inhimillisten
tunteiden kirjo paljastuu pian. Ystävyyteen kätkeytyy kateutta, äitiyteen
itsekkyyttä, itsenäisyyteen yksinäisyyttä. Jokainen on menettänyt elämänsä
aikana jotain ja jokainen kaipaa lopulta eniten rakkautta ja hyväksyntää,
tulivat ne sitten puolisolta, lapselta tai äidiltä.
Teigen kirjoitti näytelmänsä yhdeksälle naiselle, joista jokaisen
elämäntarina tulee esille samanarvoisena. Näytelmässä ei olekaan yhtä
päähenkilöä, vaikka Tiia Louste uraohjuksena ja äitinä onkin aluksi tarinan
keskushahmo. Hänen järjestämänsä yllätysjuhla alkaa jälleennäkemisen
riemulla, mutta saa todella yllättävän käänteen. Kulissit alkavat kaatua
yksi toisensa jälkeen ja alkaa haastava suhteiden rakentaminen uudelleen.
Vaikka Äiti meidän on vaativa näytelmä ja nostaa pintaan paljon katsojan
omia kysymyksiä, sen pohjavire ei ole synkkä. Elämäänhän kuuluvat
pettymykset, menetykset ja lopulta kuolema. Niiden ohessa on vain
muistettava elää, iloita ja ennen kaikkea jakaa elämä läheisten kanssa.
Marja-Leena Koukin esittämä valokuvaaja vapautuu suuresta surustaan, kun hän uskaltaa kohdata sen näytelmässä Äiti meidän.