Saavutettavuustyökalut

Arvio: Tuhkimo

Soila Saroniemi – Iltalehti – 29.8.2003

Maria Ylipää on lumoava
Tuhkimo

   Sadun taika palasi Helsingin
Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle viime lauantaina, kun Tuhkimo-musikaali
palasi näyttämölle. Tuhkimona säteili Teatterikorkeakoulun viimeistä kurssia
käyvä Maria Ylipää, jota jo nyt uskaltaa kehua
Kaupunginteatterin uusimmaksi tähdeksi. Täysi katsomollinen äitejä ja tyttäriä
huokasi  ihastuksesta, kun keskellä kummitädin eli hyvän haltijan
(Kristiina Elstelä) hopeapilveä Tuhkimo muuttui upeaksi
prinsessaksi.

   – Kuuntele kuinka kauniisti ihana
prinsessa laulaa, vieressäni istunut äiti kehotti viisivuotiastaan. Ilmeistä
näki, että sadun taika vangitsi yhtä voimakkaasti äidin ja lapsen, eikä katsojan
iällä ollut asian kanssa mitään tekemistä.

   Tuhkimo on Maria Ylipään toinen suuri
rooli Kaupunginteatterissa, vaikka hän on vasta päättämässä opintojaan. Hän sai
kiitosta pääosastaan Cherbourgin sateenvarjoissa, johon hänet valittiin
koelaulun kautta. Ylipään valtteja ovatkin kaunis lauluääni ja ilmeikäs
esiintyminen, joten hän lienee ollut itsestään selvä valinta Italiaan muuttaneen
Maija Rissasen tilalle.

   Ylipään ensi-illan lumoa ei vienyt
edes Helsingin mammuttimainen sähkökatkos, joka iski juuri, kun prinssi oli
löytämässä Tuhkimonsa. Näyttelijät veivät rautaisella ammattitaidolla näytelmän
typistettynä onnelliseen loppuun ja yleisö huusi Tuhkimolleen
bravoota.