Arvio: Manillaköysi
KYLLÄ VÄÄPELI TIETÄÄ, MITEN HULLUJA KÄSITELLÄÄN
Manilla, tuo monivuotinen, banaanikasveihin kuuluva trooppinen kasvi, on
kotoisin Filippiineiltä, jossa sitä pääasiassa viljellään. Köysi, tuo kuiduista
tai säikeistä punottu paksu naru, on yleensä tarpeen esineiden vetämisessä tai
kiinnittämisessä. Köysi voidaan valmistaa esimerkiksi hampusta, nylonista tai
manillasta. Keskittykäämme viimeksi mainittuun.
Manillaköysi kiehtoo myös Keppilän Joosea. Palataan sotatantereelta kotiin, ja
sotamies Keppilä haluaa viedä Viira-vaimolle tuliaisiksi vähän kättä pidempää.
Ja jottei pihistys paljastuisi, kietovat kaverit köyden tiiviisti Joosen
ympärille. Mutta henki kulkee Joosen saapuessa niin heikosti, että Viira katkoo
köyden nääntyneen ympäriltä. Siinäpä kehyskertomus, muttei siinä vielä kaikki.
Tanssivia alppijääkäreitä
Joose ja Joosen köysi ovat vain sivuosassa Veijo Meren pienoisromaanin pohjalta
dramatisoidussa Manillaköysi-näytelmässä, joka sai ensi-iltansa maaliskuun
alussa Helsingin kaupunginteatterissa. Sulkekaa kenttäpuhelimenne -komennon
jälkeen yleisön eteen tuodaan esitys, joka hengästyttää ja hämmentää.
Jo näytelmän toisessa repliikissä vääpeli pärisee puolenkymmentä ärräpäätä, ja
pelkistetyn peltomiljöön sijoittaisi muutenkin mieluusti
Härmä-Kauhava-akselille. Vaan väärin menee, sillä osataan sitä noitua
Hämeessäkin, jonne joukko on rintamalta palaamassa. Matkan aikana kerrotaan
tarinoita: on kaatunut sotilas, jonka silmässä vilkkuu tähti, on tanssivia
kukkahattualppijääkäreitä, ja on vääpeli, joka vakuuttaa:
– Kyllä minä tiedän, miten hulluja käsitellään.
Kyseessä on karnevalisaatio
Tarinat naurattavat ja koskettavat, näyttelijäntyö huikaisee. Perinteisestä
näytelmästä ei kuitenkaan voi puhua, sillä juonen oheen nivoutuvat myös
dramaturgisten ratkaisujen perusteleminen yleisölle, Veijo Meren
kirjoitusprosessin kuvaaminen ja hulppeat intertekstuaaliset viittaukset
Tuntemattomaan sotilaaseen. Katsoja pysyy hereillä, sillä tarjottavaa riittää
niin aisteille kuin aivoillekin.
Mutta missä on köysi?
– Ei köysi ole tärkeä. Tämä on allegorinen koko juttu, sotamies selittää
yleisölle.
Köysi on siis vertauskuva jostakin, mutta mistä, yliassistentti Katriina
Kajannes Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta?
– Hetkinen, mitä osaisin sanoa? yliassistentti häkeltyy mutta tointuu:
– Symbolin avulla kritisoidaan sotaa ja sitä mitä sodasta jää yksilölle käteen.
Monia muitakin tulkintoja varmasti löytyy, hän uskoo.
Kajannes mainitsee karnevalisaatiosta, joka on kirjallisuudessa tuttu käsite jo
antiikista asti.
– Vakavia asioita esitellään usein komiikan keinoin, hän selventää.
Joosen tuuria
Tarinan realistinen ulottuvuus jää vielä mietityttämään. Voisiko manilla
tiukasti mahan ympärillä selvitä hengissä rintamalta kotiin, Juha Alho Ulvilan
Köysipunomosta Satakunnan Kiukaisista?
– Manilla on karkea materiaali. Jos sen vetää piukkaan, voihan siinä henkikin
lähteä, Alho tuumii.
Vielä sodan aikana manilla oli hänen mukaansa yleinen materiaali
köydenvalmistuksessa, mutta nykyään käyttö on vähäisempää. Muun muassa hamppu
on
korvannut manillan köysimateriaalina, vaikka manilla onkin reilusti hamppua
kevyempää.
Häjysti olisi Joose Keppilän käynyt hamppuköyden kanssa.