Arvio: Manillaköysi
RIKOTTU MANILLAKÖYSI NÄYTTÄMÖLLÄ
Kauan kesti, ennen kuin Veijo Meren Manillaköysi löysi tiensä näyttämölle. Kirja on kuulunut suomalaiseen peruslukemistoon ja päätynyt monen kirjallisuudentutkijan suurennuslasin alle.
Manillaköysi on ensimmäinen Suomen kirjallisuuden modernistinen sotaa käsittelevä teos. Lauri Sipari onkin tarttunut dramatisoinnissaan muun muassa tähän ja hypännyt alkuperäistekstistä ulkopuoliseksi kirjallisuuden tarkkailijaksi. Hän on käyttänyt Meren omaa kirjailijuutta ja aikalaiskirjallisuutta käsitteleviä tekstejä pohjatekstin rinnalla.
Näyttämöllä ei nähdäkään Joose Keppilän tarinaa, vaan hänen tuskainen köydenkuljetuksensa uppoaa yhdeksi sivujuonteeksi muiden sotatantereelle sijoittuvien tarinoiden joukkoon.
Sirpaleinen tarina puhaltaa vahvasti koomiseen suuntaan – jopa niin liioitellen, että välillä sen tarkoitus asettuu kyseenalaiseksi. Suolien ja puoliksi ammuttujen päiden keskellä meuhaava joukkio tuntuu jopa makaaberilta.
Mutta, yleisö piti näkemästään. Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä naurettiin sutkauksille ja hölmölle liikehdinnälle.
Ulkopuolista tekstin tarkkailua
Petteri Sallisen ohjaus on viipyilemätön ja sukeltaa rivakasti kohtauksesta toiseen. Paikat vaihtelevat rintamalta junaan ja junasta kirjallisiin piireihin.
Hannu Lindholmin lavastus on äärimmäisen pelkistettyä: on vain rautatien pätkä ja sen takana nurmirinnettä. Kaikki ylimääräinen on riisuttu pois ja tilaa on tehty tekstille.
Veijo Meren kirjoittamisprosessi pohdintoineen on yhtenä elementtinä näyttämöllä. Väinö Linnan Tuntematon sotilas sukeltaa roolihahmojensa kautta Manillaköyden rihmastoon.
Metatekstiä kuljetetaan kautta linjan: jopa itse esittämiseen ja valittuihin dramaturgisiin ratkaisuihin tartutaan.
Se mikä nopeissa leikkauksissa ja metatekstin herkullisissa huomioissa tuo lisäarvoa esitykseen, rikkoo toisaalta juonen eheyttä niin, että punaista lankaa on vaikea löytää.
Sota kaikkine kauheuksineen on tietty keskipisteessä, mutta sitä katsotaan kertomusten kautta, jotka jo kertaalleen on tulkittu uusiksi.
Näyttelijäntyö on erinomaista. Jari Pehkonen on monien rooliensa kautta pääviihdyttäjä, ja kyllä koominen mieheltä sujuu.
Pekka Huotarin Joose Keppilä vaeltaa liki sanatonna Aarno Sulkasen, Jyrki Nousiaisen, Matti Rasilan, Teemu Mustosen, Hannes Suomisen ja Sanna Majurin esittämien sotamiesten rinnalla, mutta ilmeet kertovat olon ja tilan.