Arvio: Manillaköysi
ELÄVÄÄ SANAA
Kokemus Helsingin kaupungineatterin Manillaköysi-näytelmässä on vähän sama kuin Seitsemässä veljeksessä tai Tuntemattomassa sotilaassa: olikos tämäkin sanonta täältä, ja tämäkin tarina!
Petteri Sallisen räväkäksi ohjaama ja Lauri Siparin dramatisoima Manillaköysi on elävää sanontojen ja tarinan juhlaa. Nyt ei kipristellä perhehelvetissä eikä ahdistuta isänä, äitinä eikä lapsena olemisen paineissa, mutta silti pohdintaa riittää. Mietitään vaikkapa sitä, mikä erottaa hullun ja viisaan ja miltä tähtitaivas näyttää (kirjaimellisesti) ihmisen silmän läpi nähtynä.
Sovituksessa on nähty vaivaa. Jopa nuori Veijo Meri on tuotu mukaan kirjoittamaan klassikkoaan eikä sotilaita päästetä vähällä. Katsojatkin oppivat muun muassa, miten sodasta voi selvitä hengissä.
Manillaköyden nimihenkilö on köyden sisällä naama punaisena pullisteleva Joose Keppilä (Pekka Huotari), mutta näyttämön valtias on kepeäliikkeinen ja luistavapuheinen monen roolin Jari Pehkonen.
Viihdyttävä ja sota-aiheestaan huolimatta kepeä näytelmä kestää (väliaikoineen) alle kaksi tuntia. Tiivis ja hyvä paketti.
Pluspisteitä teatterille hyvin tehdystä käsiohjelmasta, josta kannattaa kerrata Veijo Meren runsasta tuotantoa ja viisaita ajatuksia. Ensi-illassa kirjailija Meri nousi lavalle loppukiitoksissa, ja se oli herkkä hetki se.