Arvio: Kerjäläisooppera
IHMISARVO SE ON RUPUSAKILLAKIN
Vuonna 1928
ensi-iltansa
saanut klassikko
on edelleen teemoiltaan
ajankohtainen.
Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin yhteistyönä syntynyt Kerjäläisooppera on vuosien saatossa muodostunut yhdeksi viime vuosisadan suurista teatterimenestyksistä, johon ei ajan hammas tunnu juurikaan purevan. Kertomuksen iättömyyttä kuvaa hyvin muun muassa se seikka, että sen voisi helposti siirtää nykyaikaan kokonaisuuden kärsimättä tuskin ollenkaan.
Kokenut ja erittäin varmaotteinen Kari Heiskanen on sijoittanut sen ohjauksessaan jonnekin viime vuosisadan alkuun ja tehnyt esityksestä hyvin brechtiläistä perintöä kunnioittavan teoksen.
Klassikkonäytelmän tarina lienee useimmille tuttu. Lontoon alamaailmassa pitää valtaa rikollispomo Macheat, jota myös Puukko-Mackieksi kutsutaan. Hänen vallassaan ja lumoissaan on erinäinen määrä konnia, huoria, kerjäläisiä ja poliisejakin. Yksi viimeisimmistä häneen retkahtaneista on nuori viaton Polly, joka menee Mackien kanssa naimisiin vanhempiensa kauhuksi, jotka sattuvat olemaan Kerjäläisten ystävä-nimisen liikkeen omistajia. Näitä Lontoon kovaosaisia ja heidän elämäänsä hallitsevia lainalaisuuksia Brecht sitten kuvaa omaan etäisyyksiä ottavaan tyyliinsä.
Ei ole mikään ihme, että muutama vuosi Kerjäläisoopperan ensi-illan jälkeen Brecht joutui lähtemään maanpakoon natsien noustua valtaan ja kiellettyä näytelmän esitykset. Vaikka näytelmän tapahtumat muodollisesti sijoittuvatkin Lontooseen, se kuvaa ilmiselvästi sitä henkistä ilmapiiriä, joka hallitsi Saksaa 1920-luvulla ja jota hyväksikäyttäen natsit sitten nousivat valtaan. Heidän valtaannousunsa ennustaminen ja sen kritisoiminen ennen todellisen elämän tositapahtumia onkin yksi Brechtin tekstin nerokkaimpia oivalluksia.
Moraalista kysymyspakkaa hän sekoittaa huimalla tavalla tuomalla rikollismaailmaan normaalisti bisneksessä vallitsevat lait. Nykyajan liikemaailman liikemiesten moraali ja suuryritysten voitot ovat miedostikin ajateltuna kyseenalaista toimintaa. Kaikenlainen ahneus, tunteettomuus ja toisten kylmä hyväksikäyttö, jota Brecht näytelmässään kuvaa ovat valitettavan tuttuja teemoja vaikkapa nykypäivän Suomesta. Raha tuntuu olevan se tärkein asia, joka jakaa ihmisiä erilaisiin kategorioihin.
Kerjäläisooppera on musiikkinäytelmä, mutta ei kaikkein helpoimmin sulava sellainen. Kaikki tuntevat tietysti Puukko-Mackien laulun, mutta useimmat muut laulut eivät välttämättä jää mieleen yhtä helposti. Tätä ei pidä suinkaan käsittää moitteeksi. Lauluissa Brecht ja Kurt Weill kuvaavat kylmän viiltävästi todellisuutta, jossa näytelmän henkilöt joutuvat elämään. Laulut ovat voimakkaan kantaaottavia ja julistuksellisia, tekijöidensä tuttuun tyyliin.
Brechtiläiseen tapaan otetaan myös etäisyyttä roolihenkilöihin vaikkapa pistämällä jotkut näyttelijät omana itsenään kommentoimaan näytelmän kulkua. Leena Rapolan loisteliaasti esittämä, nimettömäksi jäävä ilolintu esimerkiksi vaatii eturivin katsojalta lippua nähtäväksi tai huomaa yllättäen olevansa ihan väärässä kohtauksessa.
Roolihenkilöistä useimmat ovat myös meikattu ja stailattu siten, ettei katsoja pääse liian läheiseksi heidän kanssaan. Ei niin, etteivätkö henkilöiden kohtalot kiinostaisi katsojia, mutta samaistuminen ja myötäeläminen perinteiseen tapaan ovat seikkoja, joita Brecht kautta uransa vältti. Itse pidän paljonkin maestron tyylistä, mutta aivan kaikkiin se ei varmasti ns. kolahda.
Näyttelijät ovat hyvässä vedossa kautta linjan. Oskari Katajisto on juuri sopivan niljakas ja läpimätä Puukko-Mackie. Vuokko Hovatta on herkkä ja tunteikas Polly. Laulajana ehkäpä parhaiten kunnostautuu upea Riitta Havukainen, jonka tulkinnoissa korostuu eletyn elämän joskus vähän raskaskin sivumaku.
Sivuosaensemble tekee vakuuttavaa työtä milloin Puukko-Mackien jenginä, milloin huorina, kerjäläisinä tai poliiseina. He näyttelevät monasti ilman perinteistä lavastusta tyhjällä näyttämöllä tai aivan minimalistisissa lavasteissa, jotka ovat pikaisesti näyttämölle työnnettyjä. Perinteinen brechtiläinen ratkaisu, joka erottaa näytelmän hienolla tavalla edukseen kaikenlaisista keskivertoesityksistä.