Arvio: Kerjäläisooppera
TUOREEN OLOINEN KERJÄLÄISOOPPERA
Saksalaisen näyttämötaiteen uudistajan Bertolt Brechtin (1898–1956) läpimurtoteos, kapitalismia satiirisesti käsittelevä Kerjäläisooppera (Kolmen pennin ooppera) kantaesitettiin vuonna 1928 Berliinissä reilua vuotta ennen Wall Streetin pörssiromahdusta. Vaikka suuri romahdus horjuttikin yleisesti ihmisten luottamusta kapitalismiin, aika on näyttänyt, että luottamuspula jäi lyhytaikaiseksi.
Tänä päivänä Brechtin ja säveltäjä Kurt Weillin yhteisteos, joka perustuu kaksisataa vuotta vanhempaan John Gayn balladioopperaan (The Beggar’s Opera), on vähintään yhtä ajankohtainen kuin 80 vuotta sitten. Helsingin kaupunginteatterissa (Hkt) Kerjäläisoopperasta nähdään Kari Heiskasen ohjauksessa tuore ja hauska tulkinta höystettynä maukkailla vieraannuttamisefekteillä.
Sovituksessa on käytetty näytelmän lisäksi Brechtin Kerjäläisromaania (1934), ja tekstiin on tehty myös joitakin muutoksia ja nykyaikaistamisia.
Kaikki
kaupan
Kerjäläisooppera kertoo raadollisesti kapitalismista, kun kaikki – rakkautta ja sääliä myöten – on kaupan. Vastakkain ovat ryöväri ja murhamies Puukko-Mackie sekä ihmiskauppias Peachum, joka on monopolisoinut kerjäämisen. Molemmat ovat kuin mafiosoja, joiden keinovalikoimassa kiristäminen ja korruptio ovat jokapäiväistä kauraa.
Mikään ei siis ole muuttunut. Jopa Macin viime hetken pelastus hirttämiseltä ja palkitseminen kaikista konnan töistä muistuttaa nykyaikaisia kultaisia kädenpuristuksia.
Tähän kaikkeen istuu tänä päivänä kuin nenä päähän globalisaation kritiikki, ja siihen suuntaan Heiskanen tulkintaansa vie. Konkreettisena esimerkkinä on Laulu inhimillisten olosuhteiden epävakaisuudesta, joka esitetään halpatuotantomaihin viittaavien palmujen ja ison, maailmaa pyörittävän rattaan keskellä.
Ostoskärryt täydentävät kokonaisuuden ja tuovat markkinatalouden eri puolet irvokkaasti esiin samaan aikaan, kun laulussa todetaan ironisesti olosuhteiden estävän ihmisen pyrkimyksen hyvään ja toisten huomioon ottamiseen.
Tästä huolimatta poliittisen teatterin tekemiselle ja ihmisten älylliselle aktivoimiselle, jota Brecht tavoitteli, löytyy tänä päivänä varmasti tehokkaampiakin väyliä kuin Brechtin näytelmät. Kerjäläisooppera ansaitsee silti uuden tulemisen, sillä Teatterin tiedotuskeskuksen esitystietokannan mukaan viimeiset Kerjäläisoopperan esitykset ennen Hkt:a nähtiin vuonna 1970 Turun ja Kemin kaupunginteattereissa. Teoksen sesonkiaikaa oli 1960-luku.
Korostetusti
teatteria
Kun Kerjäläisoopperan teksti puhuttelee yhä, musiikki kuulostaa edelleen hyvältä ja Hkt:ssa nähdään varmaotteista laatutyötä, kokonaisuus on hyvinkin viihdyttävää teatteria.
Ja korostetusti nimenomaan teatteria. Brechtin lanseeraamat vieraannuttamisefektit ovat ahkerassa käytössä, ja katsoja pidetään koko ajan tietoisena siitä, että hän on teatterissa. Näyttämö on riisuttu kuin täysin ilman lavasteita. Valorampit ovat näkyvissä, eikä muutakaan tekemistä peitellä. Roolihenkilöt on maskeerattu ja puvustettu räikeästi, he liikkuvat, puhuvat ja laulavat tarkoituksellisen teennäisesti kuin tietyn ihmistyypin edustajat. He puhuvat enemmän katsomoon kuin toisilleen, ja Heiskanen on tuonut mukaan myös kertojan (Leena Rapola), joka viimeistään tempaa irti illuusiosta ottaessaan kontaktia yleisöön.
Esityksessä nähdään myös yksi sormiteatterin keinoin toteutettu pätkä, ja hauskimpiin vieraannuttaviin oivalluksiin kuuluu poliisipäällikkö Brownin tyttären Lucyn aaria, jossa parodioidaan baletti- ja oopperamaneereita. Tämä on sitäkin makeampaa, kun Lucyna nähdään oopperalaulaja Laura Pyrrö. Myös anakronistiset letkautukset luottamusmiehestä ja työvoiman vapaasta liikkuvuudesta osuvat kohdalleen.
Näyttelijäjoukko tekee kokonaisuudessaan hyvää työtä. Kukaan ei nouse erityisesti esiin – paitsi Pyrrö laulutaidoiltaan –, vaan jokainen hoitaa osansa kokonaisuudessa huolella.
Pääosan esittäjät – Oskari Katajisto Puukko-Macina, Heikki Sankari Peachumina, Riitta Havukainen hänen vaimonaan ja Vuokko Hovatta Polly-tyttärenä, Kari Mattila poliisipäällikkö Brownina ja Ursula Salo kapakka-Jennynä – ovat niin näyttelijän- kuin laulutaidoiltaankin tasavahva joukko.