Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kerjäläisooppera

Pirjo Puukko – Hämeen Sanomat – 24.03.2007

KERJÄLÄISOOPPERAN VÄRIKÄS TULEMINEN

Kerjäläisooppera eli Kolmen pennin ooppera on Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin vuonna 1928 ensi-iltansa saanut viihteellinen musiikkinäytelmä, joka sijoittuu Lontoon alamaailmaan. Viihteellisyys ei poista perusbrechtiläistä älyllisen terävää yhteiskunnallisuutta.

Jeremiah Peachumin johtaman kerjäläisklaanin ja Puukko-Mackien rikollisjoukkion välienselvittely asettuu koko yhteiskunnan peilin eteen ja purkaa niin taloudellisia kuin inhimillisiäkin solmuja.
Vaikka tapahtumat sijoittuvat 20-luvulle, pujahtaa teksti oivasti tämänkin päivän hämärämiesten ja pimeiden rahavirtojen maailmaan.

Helsingin Kaupunginteatterissa ensi-iltansa saanut esitys houkuttelee analysoimaan eeppisen teatterin piirteitä, sillä niin selkeinä ne Kari Heiskasen ohjausjäljessä näkyvät.

Näyttämötekstiä vieraannutetaan ja roolit pysyvät rooleina. Yleisölle puhutaan suoraan ja juonenkäänteitä kommentoidaan. Lähes kaikki brechtiläisen teatterin piirteet plakaatteineen päivineen toteutuvat, vauhdikkaasti ja jopa liioitellen.

Avoin suuri näyttämö tarjoaa hulppeat puitteet kerjäläisjoukkojen liikkua. Tila synnyttääkin kuvan Lontoota suuremmasta maailmasta. Kun loppukohtauksen Puukko-Mackien hirttotuomiolta pelastava ratsastaja saapuu ryskyen kaatuvan takaseinämän paljastavasta Microsoft poutapilvisinitaivasmaisemasta, on kuva globaalista yhteisöstä valmis.

Laulujen ja tekstin herkullista dialogia

Vetovoimaisimman roolityön tekee Riitta Havukainen rouva Peachumina. Hän on viinaanmenevänä kerjäläiskuninkaan vaimona räävittömän julkea ja kaksikasvoinen kiemurtelija. Lauluosuutensa Havukainen vetää jo tutulla taituruudellaan.

Vuokko Hovatta käy Polly Peachumina vanhempiaan vastaan menemällä naimisiin Puukko-Mackien kanssa. Tästä syntyy kiperää ristivetoa äidin ja tyttären välille. Hovatta vie Pollyn sinisilmäisen tytön kasvun tiedostavaksi naiseksi raikkaan kipakasti ja tarkasti.

Oskari Katajiston Puukko-Mackie on hieman yksiviivainen ja yllätyksetön.

Oikeastaan yksilösuorituksia tärkeämmiksi nousevat eri ihmisten ja joukkojen värikkäät kohtaamiset. Puukko-Mackien huorat ja alamaiset ovat joukkoina ehjiä ja hyvin tyyliteltyjä.

Heikki Sankarin herra Peachumin kerjäläiset vyöryvät massana lavalle aina tarvittaessa, milloin mitäkin tehtävää hoitamaan.

Weillin laulut puhuttelevat, leikkivät, mahtailevat, mutta kaiken kaikkiaan ihastuttavat.

Viimeisen laulun kajahdettua tuntuu, että näin sen pitikin mennä: ensisijaisesti viihdyttää, mutta myös herätellä ajatuksia.