Arvio: ¿America?
HUIKEAA FYYSISTÄ TEATTERIA
Dario Fon ¿America? on näytelmä, joka ei ole oikeastaan näytelmä. Se on
pikemminkin novelli tai pienoisromaani. Teksti on suorasanaista
kerrontaa, jossa kerronta tapahtuu ”ensin ja sitten” -tekniikalla.
Näyttelijät kertovat mitä ensin tapahtui ja mitä sitten. Vähän tylsää ja
yksitoikkoista. Eli ¿America? ei ole Fon parhaita näytelmiä, se on pakko
sanoa.
Mutta millä energialla Sami Uotila ja Niko Saarela esittävät tämän
mestarin kummallisen hengentuotteen! Pari tuntia täynnä hengästyttävää
pantomiimia ja commedia dell’artea! Uotila ja Saarela esittävät
näytelmän tapahtumat melkein ilman sanoja, tai ainakin sanat ovat vain
suuntaa antavia. Toiminta tulee näyttelijöiden kropista, ilmeistä ja
eleistä.
Ohjaaja Erkki Saarela on hitsannut kaksi näyttelijää yhdeksi henkilöksi,
joka kertoo elämänpitkän tarinan matkasta Amerikkaan ja ensi
kohtaamisesta intiaanien kanssa. Toki Fon tekstissä kirjailijan
humanismi tulee ilmi. Valkoisten käsittämätön julmuus intiaaneja kohtaan
ja tämän vahingossa matkalle joutuneen Johan Padovalaisen vähittäinen
herääminen tajuamaan väärinkäytökset, on satuttavaa ja koskettavaa
teatteria. Myöskin padovalaisen jääminen uuteen maailmaan ja siihen
tyytyminen, ja toisaalta hivuttava koti-ikävä valaistuvat muutamalla
kohtauksella.
Ilmeisesti pohjana on myös tositapahtumia, historian todistusaineistoa,
josta eurooppalaiset eivät voi olla juurikaan ylpeitä. Fon teksti on
täynnä veijaritarinaa ja synkkää realismia.
Ikiliikkuja
pyörii
Meillä ei ole paljon nähty näin fyysistä teatteria. Uotila ja Saarela
heiluvat näyttämöllä koko ajan, kuin taukoamaton perpetuum mobile.
Heidän yhteisnäyttelemisesä on hämmästyttävää. Se on samalla katsojalle
huikea kokemus, joka antaa merkillistä voimaa. Toisaalta meno on niin
nopeaa, ettei kaikkea ja kaiken merkitystä edes ehdi tajuta. Mutta
kokonaisuus on luja rakennelma kuin Pisan torni, jonka ei kaiken järjen
nimessä pitäisi pysyä pystyssä. Uotilan ja Saarelan torni pysyy, huojuu
tosin ilmavasti, mutta antaa samalla vain vivahteita kokonaisuudelle.
Erkki Saarela on suunnitellut myös näytelmän askeettisen lavastuksen ja
poikien yksinkertaiset merimiespuvut. Näyttämökuva on aistikas ja tukee
näyttelijöiden toimintaa. Enemmät krumeluurit olisivat vain sotkeneet
näytelmän henkilöiden taidokasta suoritusta.