Arvio: Riemukupla
JÄNNITTEITÄ KUPLAN PINNALLA
Sairastumisen ja siitä johtuvien muokkausten myötä Helsinki Dance Companyn Riemukuplan ensi-ilta siirtyi viikolla eteen päin. Tanssijoiden tekemisessä nopeasti harjoitellut paikkaukset eivät kuitenkaan näkyneet, vaan työskentely oli jälleen laadukasta.
Kokonaisuutena teos on hieman ongelmallinen. Se on kooste kuudesta eri koreografiasta, jotka liittyvät toisiinsa hyvin väljästi. Jo itse Riemukupla-nimi herättää kysymyksiä, sillä se ei tunnu kattavan kaikkia pienoisteoksia, ei edes ironisen nyrjähdyksen kautta. Eheää kokonaisuutta koosteesta ei synny, mutta sen sisällä on joitakin erittäin vaikuttavia osateoksia.
Teos alkaa prologilla, jonka kariografiasta – ei siis koreografiasta! – vastaa tanssiryhmä ja Kari Heiskanen. Tämä ”Osa suurteoksesta Posteljooni” on silkkaa riemukuplaa suoraan Bollywood-elokuvista. Ryhmä irvailee ihanasti Bollywood-meiningille ja osansa saavat myös analyyttiset (yli)tulkinnat tanssiesityksistä.
Tunnelma muuttuu Teemu Kyytisen Urges-koreografian myötä. Siinä neljä tanssijaa tuovat esiin yllättävästi syntyviä mielihaluja ja tarpeita Kaisa Torkkelin seuratessa tapahtumia syrjään vetäytyneenä. Kyytisen visiossa tulevat esiin nopeat impulssit, jotka toteuttavat linjaa mielen sisästä kehon liikkeisiin saumattomasti.
Inka Tiitisen koreografian nimi herättää hauskasti ajatuksia. Kaksi osaa, joista ensimmäinen esitetään saa katsojan miettimään tarinan jatkoa ja myös pohtimaan toista osaa, joka on ikään kuin olemassa jossakin tai sitten ei. Teos on lyhyt parisuhdetarina, jossa Kai Lähdesmäki kertoo istualtaan erään illan tapahtumia Tiitisen tanssiessa niitä.
Laidasta toiseen
Illan kauttaaltaan vaikuttavin pienoisteos on Harri Kuorelahden Act of Unknown – tekoja tuntemattomasta. Se on niin visuaalisesti, äänellisesti kuin liikkeellisesti hieno teos, jossa myös tanssijat vakuuttavat hurjalla antaumuksellaan. Valtteri Raekallion mieshahmo kohtaa Mikko Lampisen, Sofia Hillin ja Jenni-Elina Lehdon kunkin kerrallaan.
Näissä kohtauksissa liikemateriaali toistuu pitkälti samana, mutta se vaikuttaa muuttuvan esiintyjän myötä uudeksi. Raekallion ja Lampisen maskuliininen fyysisyys tuo esiin aivan muita piirteitä kuin upeasti hurjan ja angstisen Hillin liike.
Ilta onkin yhtäältä myös Sofia Hillin ilta, sillä seuraavassa Eeva Muilun teoksessa hän tekee jälleen aivan uskomattoman hienon roolityön. Muilun Teos siitä mitä on saa yleisön nauramaan silmät kyynelissä Hillin ja Torkkelin poukkoillessa ja sekoillessa näyttämöllä.
Muilun osuus käsittelee ei mitään vähempää kuin itse elämää. Ja elämähän on vaikkapa erilaisia virvoitusjuoma- tai automerkkiluetteloita, kikatusta ja irvistystä, yhtäkkistä pysähtymistä varpaille seisontaan tai pepun osoittelua sormella. Hilli ja Torkkel muuntuvat silmän räpäyksessä vaikka minkälaisiksi hahmoiksi ja vaikka minkälaisiin asentoihin ja eleisiin. Muilun hulvattomuus on vastaansanomatonta.
Teoksen päättää Mammu Rankasen Kajo, joka vie tunnelmat astanga-joogan ja itäisen mystiikan suuntaan. Viiden tanssijan esittämä teos sisältää hienoja veistoksellisia asetelmia. Teos vakuuttaa seesteisyydellään, joka on kuitenkin samalla voimakasta.
Riemukuplaesityksen yksi vaikuttavin kiintopiste on sen äänimaailma, jonka suunnittelusta vastaa Harri Ahponen ja joka on myös säveltänyt useimpiin teoksiin musiikkia. Ahposen erinomaisen panoksen lisäksi Riitta Röpelisen puvustus on kauttaaltaan hienosti onnistunutta.