Arvio: Pekka Töpöhäntä
KIUSAAMISESTA KISSOJEN KEINOIN
Nauru raikaa Helsingin Kaupunginteatterissa, kun Pekka Töpöhäntä, Monni,
Pilli, Pulla ja muut ruotsalaisen Göstä Knutssonin klassikkolastenkirjojen
kissat mittelevät keskenään pienellä näyttämöllä lämpimän sinisissä
lavasteissa.
Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjat käsittelevät aina ajankohtaisia ja
nykyisin puhuttujakin aiheita eli kiusaamista, erilaisuuden sietämistä ja
oman erilaisen itsensä hyväksymistä. Kun Pekalla ei ole häntää, hän joutuu
kasvamaan kissana: töpöhäntäkin voi olla tyylikäs. Nyt kirjojen pohjalta
tehdystä näytelmästä käy ilmi sekin, kuinka helppo kiusaajan on saada koko
yhteisö mukaan kiusaamiseen. Mutta kuten lastennäytelmässä pitääkin, järki
ja sen kautta oikeus voittaa ja pahakin saa palkkansa.
Anneli Mäkelän ohjaamassa, Knutssonin kirjojen henkeä kunnioittavassa lasten
musiikkinäytelmässä on vauhtia, huumoria ja vähän romantiikkaakin. Siinä on
vakoilua ja sen verran salapoliisitarinan tynkää, että juoneen saadaan
muutakin jännitystä kuin kiusaamisen tuomaa.
Ehdottomat ykköset ovat lasten mielestä Pilli ja Pulla, nuo hölmöt ilkeän
Monnin apulaiset. Jouko Klemettilä ja Sixten Lundberg tekevätkin kissoista
hassunhölmöt ja keppostelussaan jopa kiltit. Muutenkin kissojen tyypittely
on onnistunut aina sympaattisesta puvustuksesta lähtien.
Tiia Lousteen esittämän Paksu-Lissun ulospano on mahtava, Eija Vilpas
hassahtaneena Rauhana kuin kuka tahansa äidillinen äiti, Matti Olavi Ranin
katupojanelkeineen hieno Monni, Marjut Toivanen Arkadian Ullana luonteikas
ja Sanna-June Hyde Maija Maitopartana herkän kissamaisen naisellinen. Ja
entäs kiltti Pekka! Sami Uotila on juuri niin kiltti, itsekeskeinen ja
kaunisääninen, että toki hänet haluaisi kotikissakseen.
Kaikki tämä kuljetetaan eteenpäin hyväntahtoisella musiikilla niin, että
toiselta puoliajalta ei vauhtia puutu.