Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Geneve

Arto Aulavuo – Salon Seudun Sanomat – 14.09.2007

MUISTUMIA NOUSUKAUDELTA

Pasi Lampela vastasi Tiimi-näytelmällään yhdestä syksyn 2005 hienoimmasta ihmissuhdedraamoista, eikä tilanne näytä tänäänkään syksynä yhtään hullummalta, sillä uusi Geneve-teos on paljolti samaa puuta Tiimin kanssa, tiukka aikalaisdraama, täynnä tuttua viime vuosikymmenen taloushypen ja siihen liittyvän kuplan puhkeamisen analyysiä. Kyse ei ole kuitenkaan syistä ja seurauksista, tiukoista taloudellisista lainalaisuuksista, vaan ihmisistä ja heidän ongelmistaan.

Geneve-järven rannalla sijaitseva ja yhtenä Euroopan kauneimmista kaupungeista pidetty keskikokoinen pieni suuri metropoli on idyllinen pakopaikka, jonne näytelmän suomalaiset päähenkilöt, talousmies Henrik Rotko (Carl-Kristian Rundman), vaimonsa Anna (Merja Larivaara) ja tyttärensä Marianne (Pihla Penttinen) ovat emigroituneet. Siellä heitä ympäröi pieni työtovereiden ja ystävien piiri.

Eppu Salminen ja Ursula Salo esittävät näytelmän toista, hieman nuorempaa suomalaispariskuntaa, jonka kanssa Rotkot ovat varautuneet viettämään mukavaa iltaa. Tilanne on kuin suoraan Edward Albeen legendaarisesta Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmästä. Ylimääräistä sähköä illanvietto saa, kun paikalle saapuu Rotkon entinen oppi-isä ja liikekumppani Jaakko Halme (Pekka Laiho).

Pidin Genevestä jopa enemmän kuin Tiimistä. Lampela on lyhyessä ajassa kehittynyt harppauksittain. Miehen ensimmäisten töiden lievä luonnosmaisuus on vaihtunut viimeisissä töissä yhä paremmin hallittuun tilanteiden kehittelyyn ja nautittavaan, ihmisten suuhun luonnikkaasti istuvan dialogin tuottamiseen.

Upea ensemble ja kautta linjan tyylikäs teknis-taiteellinen toteutus takaavat, että Geneven kaksituntinen vierähtää melkein kuin siivillä. Sitä olisi melkein katsonut mielellään jopa pidempään.