Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: The Producers

Juhani Koivisto – Ilkka – 02.09.2007

MITEN TEHDÄ HUONO MUSIKAALI?

Näin aikanaan musikaalin The Producers Lontoossa ja samalla kun nauroin itseäni kipeäksi, pohdin istuisiko se Suomeen. Vähän kaikkia irvailevaa musikaalia ei ole suotta väitetty maailman hauskimmaksi, mutta osa vitseistä on kieli- ja kulttuurisidonnaisia.


Nyt se on nähty: toimii se Suomessakin. Täkäläinen yleisö on sisäistänyt amerikkalaisuuden niin hyvin, että osaa tarvittaessa katsoa asioita toisen kulttuurin silmin. Aivan kaikki jutut eivät menneet perille, mutta hauskaa oli vähintään riittävästi. Ja ruotsalaisille ja saksalaisillehan me nyt olemme aina osanneet nauraa sujuvasti.


Alun perin elokuvana tuttu Producers eli Kevät koittaa Hitlerille kertoo Broadway-tuottajan rikastumissuunnitelmasta: kerätään sijoittajilta pari miljoonaa, mutta tehdään yhteen iltaan loppuva surkea esitys, jolloin rahat jäävät tuottajille.

Mutta miten tehdä täydellinen floppi? Ottamalla aiheeksi Hitlerin maailmanvalloitus, toteuttamalla esitys mahdollisimman mauttomasti ja ivaamalla tasapuolisesti kaikkia. Kuten elokuvan katsoneet muistavat, keitoksesta syntyy vahingossa niin hauska, että esityksestä tulee menestys ja huijaus paljastuu.


Mel Brooks ei liiku edes hyvän maun rajoilla vaan reilusti niiden takana. Tässä musikaalissa pilkataan ainakin saksalaisia, ruotsalaisia, homoja, teatteriväkeä, tuottajia, juutalaisia ja poliiseja, mutta ei näin yliampuvasta ilottelusta kukaan voi suuttua. Vaan miten mahtanee käydä, kun musikaali kuulemma pian tuotetaan ensimmäistä kertaa saksaksi?


Oikea miehitys on tällaisen esityksen keskeinen asia ja siinä on nyt onnistuttu. Esko Roinetta sopivampaa hahmoa kaiken kokeneen tuottajan rooliin on vaikea kuvitella. Antti Timonen on hänen nuorena kumppaninaan juuri oikealla tavalla viaton ja sitä paitsi laulaa hyvin.

Nahkahousut ja saksalaiskliseet paukkuvat kun Risto Kaskilahti esittää Hitleriä ihailevaa saksalaista käsikirjoittajaa. Santeri Kinnunen maailman huonoimpana teatteriohjaajana ja Lari Halme hänen naismaisesti liikehtivänä avustajanaan ovat aivan hurmaavia. Anna-Maija Tuokko on hemaisevana ruotsalaisena Ullana todellinen löytö.


Tässä musikaalissa kaikkinainen liioittelu ja irrottelu on sallittua ja jopa toivottavaa. Sen tämä ryhmä osaa.

Tanssien täsmällisyyttä ja joitain ajoituksia voi vielä hioa, mutta kokonaisuutena tulkinta ei kalpene lainkaan ulkomaisten esitysten rinnalla.