Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Nainen ja anjovis

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 22.11.2007

KYÄ TÄSTÄ NY ON PAKKO TEHRÄ NUMEROO

Jos on nainen ja anjovis kiinnostava yhdistelmä, niin samaa voi sanoa Nopolasta ja Heralasta elikkä Heidistä tulkitsemassa Sinikan tekstiä ja toisaalta Heralasta ja Maijalasta elikkä Laurista osallistumassa äitinsä teatteri-iltaan.

Sinikka Nopolalla on vannoutunut ja epäilemättä yhä kasvava lukijapiiri, ja niinpä senkaltainen ihastus, jota ensi-iltayleisö osoitti, tulee taatusti kertautumaan vielä monesti.
Nopolan omaleimaisuuden voi nähdä lepäävän terävien havaintojen ja sellaisten arvo-olettamusten varassa, joista me suomalaiset tunnistamme itsemme, olimmepa sitten kotoisin mistä hyvänsä taikka, niin kuin kaikki itsensä vähättelijät ”ei mistään”.
Arjen kirpeys ja sen herkin hohto värittävät tämän kirjailijan tekstejä, lähtevät ruohonjuuresta ja säteilevät koko kasvustoon. Armoitettuna sanataitajana ja hämäläismurteen fiilaajana hän istuttaa pieneenkin tokaisuun ällistyttävästi komiikkaa.

Hyvätkään tekstit eivät välttämättä elä estradilla. Nämä elävät. Heidi Herala näyttää sisäistäneen nopolalaisen totisen huumorin.
Hän on kuin kotonaan pikkuruisella näyttämöllä tavallisena kotiäitinä, liikkuu repliikkeineen sujuvasti lähihistoriassa, filosofoi niin että isojen ja pienten asioiden suhteet sekoittuvat ja tekee rohkeasti haaveista totta.
Taipuisana – sekä sananmukaisesti että vertauskuvallisesti – näyttelijänä hänen onnistuu kehittää myös kivikasvomainen, pysähtynyt ilme, joka aiheuttaa katsojissa lähes hallitsemattomia naurunpurskahduksia.
Riemullisiksi nousevat muun muassa kertomukset Letkusuulakkeen aika, Mää en kuulukkaan Suomeen, Minnekä rientää ihmisen henki ja Mää ostin kumiankan.
Niminovelli Nainen ja anjovis on haikeanhilpeä tarina, jossa perussäikeenä on äidin ja jo pesästä lentäneen poikasen yhteys, siihen liittyvä lämpö ja luovuttamisen välttämättömyys.
Toteutus on kaunis ja sille antaa poikkeuksellista ja liikuttavaa sävyä se, että Heralan oma poika, teatteriperheen ja -suvun jälkeläinen on musiikillaan esityksessä mukana. Lauri Maijala on säveltänyt tätä produktiota varten ja esiintyy solistisesti sekä varteenotettava laulajana että pianistina.

Nainen ja anjovis on Helsingin Kaupunginteatterin ensimmäinen oma tuotanto Pasilan studionsa lämpiössä. Avaus on onnistunut, vaikka tila ei takkuilematta luonnu katsomoksi. Näkyvyydessä on toivomisen varaa. Esitys kuitenkin toimii ja toimisi muuallakin, kukaties joskus myös turneella.