Arvio: Nainen ja anjovis
KAHVINOSTOMATKA JA MUITA HERKKIÄ TARINOITA
Lämpiöön ahtaasti pakattu Nopola-ilta on enemmän kuin lipun hinnan arvoinen
Heidi Herala keittää lavalla makkarasoppaa ja kysyy nopeasti yleisöön vilkaisten: ”Miltä tämä nyt tuntuu, kannattaako tästä maksaa?”
”Kotoiselta tuntuu”, kuuluu välitön vastaus täyteen ahdetun Studio Pasilan lämpiön keskeltä.
Pieni hetki esityksen pienen sivupolun lomassa kiteyttää hyvin Sinikka Nopolan teksteistä kootun illan tunnelman.
Heidi Herala, joka käytti Nopolan tekstejä jo yhden naisen esityksessään Lainapeite ja lyhyttavaraa, on niin osuva ihminen esittämään arkisista havainnoistaan kumpuavaa lakonisen absurdia huumoria, ja lisäksi niin tarkka ja taipuisa näyttelijä, että onnistuu lavalla näyttämään miltei kirjailijalta itseltään.
Näyttelijän sivuheitto yleisölle sitoo hyvin yhteen Nopolan pienten tarinoiden henkilöhahmoja. Nämähän ovat tarkkoja rahasta, itsestään ja muiden mielipiteistä.
Heralan kokoamassa illassa on mukana jo pieniksi klassikoiksi muodostuneita tarinoita, kuten Eilan ja Rampen kahvinostomatka, mutta myös uutta aineistoa.
Nimitarina Nainen ja anjovis laajentaa itsenäisten ja yksinäisten naisten aihepiiriä tuomalla mukaan äitiyden. Kesän kaapissa seissyt anjovispurkki, jonka sisällä on enää lientä, kasvaa vahvaksi vertauskuvaksi poikansa aikustumista seuraavan äidin tunnoista.
Vaikuttavinta esityksessä on se, että Herala löytää huumorin lisäksi tilaa myös herkkyydelle,jonka antaa säteillä lavalta ilman minkäänlaista herkistelyä.
Eikä hän ole tällä kertaa yksin näyttämöllä, tukena on näyttelijän oma poika Lauri Maijala, joka säestää esitystä sekä erilaisilla soittimilla että pienillä roolihahmoilla.
Naisen ja anjoviksen liput maksavat 19 euroa. Se kannattaa varmaan maksaa, vaikkei Studio Pasilan kapea ja tasalattiainen lämpiö ole esityksen arvoinen tila.