Arvio: Nainen ja anjovis
Teatterijuttu: Nainen ja anjovis
Ihana komedienne Heidi Herala pistää tuulemaan Kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Sinikka Nopolan mainioihin teksteihin perustuva monologi on kaamosajan ehdoton piristysruiske.
On ollut vain ajan kysymys, milloin Sinikka Nopolan nasevat hämäläispakinat ja pienoisnovellit löytävät tiensä näyttämölle kokoillan esitykseksi. Hauskaan haasteeseen on tarttunut Heidi Herala. Se on hyvä, sillä hänellä on ilmiömäistä komiikan tajua ja teksti on kuin hänelle kirjoitettua. Esitystä säestää ja komppaa kivasti muusikko Lauri Maijala.
Nainen ja anjovis alkaa Studio Pasilan aulabaarissa, kuin huomaamatta. Herala ja Maijala livahtavat hauskasti baaritiskin takaa näyttämölle ja olutlasien huuhteluun tarkoitetusta tiskisysteemistä tulee ensimmäisen tarinan aihe. Tyylilajiin sopivasti Heralan ensimmäinen repliikki on ”Mää….” Kolmenkymmenen sekunnin tauon jälkeen tarina alkaa soljua. Herala osaa upeasti yleisön kanssa leikittelyn. Huumori ja kontakti risteilevät itseironian, röyhkeyden ja lempeyden välimaastossa. Ihastusta ei yhtään vähennä se, että Herala on kaunis ja ryhdikäs nainen isolla n-kirjaimella.
Esitykseen on valikoitunut Nopolan parhaimmistoa, jotkut tarinat tuttuja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä. Omalaatuinen hämäläishuumori ja arkielämän havainnoista nouseva absurdismi kukkivat. Eräässäkin tarinassa nainen kannustaa neuroottisesti poikaansa pallourheilun pariin. Pyöreistä palloista tulee pakkomielle, niinpä pallokentällä poika tarttuukin ohilentävän kuumailmapallon naruihin ja lentää pois. Nimitarinassa anjovispurkki saa metafyysisiä piirteitä. Mystisesti hävinneistä anjoviksista syntyy kokonainen elämänfilosofia. Tärkeässä roolissa on myös Tampereen murre, jonka ominaislaadusta Herala ja Maijala rallattavat hauskan kupletin.
Mukana on myös tarina mollatusta naisesta, joka yrittää kohentaa itsetuntoaan ostamalla käytetyn kristallikruunun. Sellainen keikkuu myös Studio Pasilan katossa. Melankolinen ja itseironinen tunnelma tiivistyy kauniiseen lauluun. Lopulta nainen päättää kuitenkin palauttaa kruunun, koska se yhtä kulahtanut kuin hän itsekin. Jälleen taitava osoitus tyylilajista, jossa komedian rinnalla kulkee myötätunto.
Esityksen järjestäminen Studio Pasilan aulabaariin tuo tietysti mukaan rentoa meininkiä, mutta katsomoratkaisussa on ongelmansa. Näkyvyys ei ole paras mahdollinen ja taaempana istuva katsoja joutuu kurkottelemaan. Lämmin tunnelma kantaa silti. Nainen ja anjovis on ehdoton kaamosajan piristysruiske ja todellinen voitto ihanalle Heidi Heralalle.