Arvio: Hukassa on hyvä paikka
Ei mitään b-kulttuuria
Helsingin kaupunginteatterin musiikkinäytelmä valloittaa niin pienet kuin isotkin
Kari Hotakainen: Hukassa on hyvä paikka. Helsingin kaupungin teatteri, pieni näyttämö. Ohjaus Kari Väänänen, musiikki Iiro Rantala, lavastus ja puvut Magnus Scharmanoff, valot Mika Ijäs, ääni Esa Santonen. Rooleissa Martti Suosalo, Timo Torikka, Susanna Roine, Pekka Huotari, Jyrki Kovaleff, Ulla Tapaninen, Sari Siikander, Lotta Kuusisto ja Sanna Monto.
Sehän on aivan selvää, että ällöintä pienissä tytöissä on pienten poikien mielestä se, että ne heti haluavat naimisiin. Tai sitten tanssimaan. Tai pahimmassa tapauksessa kumpaakin.
Isissä ja varsinkin yksinhuoltajaisissä on se vika, että nekin tahtovat tulla huomatuiksi, elää elämäänsä ja käydä raveissa.
Ravikuponkeja ostetaan kioskista. Pienen voimapojan ei auta muu, kuin temmata koko kioski harteilleen ja lähteä raahaamaan sitä Tattarisuolle. Jotta isä pysyisi kotosalla.
Jakomäessäkin asuu
oikeita ihmisiä
Näissä paineissa ja maisemissa ynnä kartan mukaan Jakomäessä tapahtuu Kari Hotakaisen kirjoittama koko perheen musiikkinäytelmä Hukassa on hyvä paikka.
Kari Väänäsen ohjaama kantaesitys kera Iiro Rantalan mehukkaasti mukailevan musiikin nähtiin Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
Aikuiset, menkää tekin nautiskelemaan uutuuden verbaaleista herkuista. Lapsetkin voi tietenkin ottaa mukaan, pienemmätkin, vaikka he eivät ehkä osaakaan puristaa esityksestä Hotakaisen verrattomien sanaleikkien mehuja.
On kuitenkin katsottavaa, loistokkaan omalaatuisia tyyppejä. Mikä parasta, onnellisessa lopussa kaikki, niin pienet kuin isotkin ymmärtävät, että Jakomäessäkin asuu ihan oikeita ja jopa kivoja ihmisiä.
Juoni voisi olla hieman ehyempi, mutta siunatussa lopussa Kari Hotakainen solmii parit paikoilleen, hääiloon ja muuhunkin. Myös katsomo pääsee osalliseksi jätti-ilmapallojen leikistä.
Näytelmän nimikin selittyy finaalissa. Hukassa, poissa arjen ankeuksista, on oikein hyvä paikka. Siellä mielikuvitus lentää, siellä toiveet toteutuvat, uurastus saa palkkansa kuten rakkauskin. Oikein hauskaa.
Käsitteet ovat
aikuisten mannaa
Me isommat todellakin miltei ratkesimme näytelmään kirjoitetuista tyylisekoiluista. Hotakainen rinnastaa, luetteloi, yhdistää yhteenkuulumattomia asioita samaan pakettiin yllätysten karnevaaliksi.
Käsitteet ovat usein aikuisten mannaa, mutta eivät niistä lapsetkaan nukahtaneet. Oli niin paljon nähtävää, hassuja vaatteita, ilomielisiä lavasteita, innostavaa soittelua ja mikä parasta, täysin rinnoin lennokkaita näyttelijöitä. Hukassa on hyvä paikka ei todellakaan ollut tekijöille pelkkää lastenteatteria.
Itse ihastuin eniten H-kioskin myyjään, helmat heiluen rakastuvaan Sari Siikanderiin ja melkein saman verran upeasti kurluttavaan laulavaan talonmiehen rouvaan, Ulla Tapaniseen. Unohtamatta hänen miestään Jyrki Kovaleffia.
Martti Suosalo on vetoavan ja hupaisan tosikko Juntti-Mutterina, kioskia raahaavana voimapoikana, Pekka Huotari samoin naisten naima-aikeita kammoksuvana Humppa-Veikkona ja Sanna Roine nurkkaan ajavana Viluttitanssijana. Naimisiin ja heti!
Lotta Kuusisto ja Sanna Monto vierailevat tanssiteatteri Rollosta Malmin kaksosina, villisti omapäisinä pikkutyttöinä, joita tanssittaa, niin että… Hekin ovat hurmaavia. Timo Torikka tuo esitykseen kuulluksi tulemisen oikeutta hakevana isänä sopivasti villeimmän menon tasaavaa vastavoimaa.
Kukaan ei tee sinne päin. Kaupunginteatterin koko esitys on sitä lastenteatteria ja -kulttuuria, joka lätistessäänkin puhuu asiaa, ylistää mielikuvituksen riemuja, hulluttelee hurjana, mutta pysyy myös maan kamaralla ihmissuhteiden rakennuspuuhissaan.
Puheet lapsille tarjottavasta b-kulttuurista voi unohtaa tämän esityksen seurassa.