Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Iloisiin kuulemiin ja näkemiin

Lauri Meri – Helsingin Sanomat – 16.01.2008

Niin paljon on aihetta lauluun

Yleisradion Päivän peili sai historiikin yleisön suureksi riemuksi

Pasilan studiossa on tarjolla ylellisen tuhlailevaa ja ylemäisen tasapuolista tunnelmaa. Asialla ei ole tällä kertaa kuitenkaan Yleisradio, vaikka yleisö päästetään tutustumaan sen ”kuvitteelliseen” ajankohtaisohjelmien toimitukseen, vaan Helsingin kaupunginteatteri.

Teatteristudio Pasilan viihdepainotteiseen ohjelmistoon hyvin sopiva kotimainen uutuusnäytelmä Iloisiin kuulemiin ja näkemiin tarkastelee Suomen lähimenneisyyttä, eikä kakusta ole leikattu mitenkään vähäistä palaa. Oikeastaan tarjolla on koko kakku. Tapahtumat ulottuvat olympiavuodesta 1952 tähän päivään asti.

Moinen aikajana panee epäilemään, onnistuvatko tekijät saamaan aikaiseksi mitään tyypillistä kavalkadia enempää. Outi Popp ja Jukka Relander ovat tässä onnistuneet valitsemalla näkökulmakseen tiedonvälityksen ja erityisesti Yleisradion historian.

Mukaan on mahdutettu aimo annos historiasta tuttuja kiintopisteitä: Armi Kuuselaa, Stalinin kuolemaa, noottikriisiä, Tšekkoslovakian miehitystä ja Etykiä. Mutta ennen kaikkea esillä on kattava otos erilaisia toimittajatyyppejä ja mediakenttää mullistaneita muutoksia.

Ensi-iltayleisön joukossa oli runsaasti entisiä ja nykyisiä yleläisiä, ja ainakin toimittaja Päivi Istala kertoi tunnistaneensa lavalta itsensä ja useita kollegoitaan. Toimittajien esikuvia ei näytelmässä nimetä ja hahmoihin on tietysti yhdistelty piirteitä eri ihmisistä. Ainoastaan johtoportaan miehistä käytetään oikeita nimiä, eivätkä nämä esiinny näyttämöllä kuin välillisesti.

1950-luvun ylevä yleläisyys tiivistyy hauskasti Riitta Havukaisen vakavailmeisen parodisesti tulkitsemaan topakkaan kuuluttajarouvaan, jolla on mahtava tapa lausua vieraskielisiä nimiä ja selkeä käsitys sopivaisuussäännöistä.

Puku päällä pöytiensä ääressä istuvat toimittajat edustavat sotien jälkeisen ajan tasapuolisuuden nimissä erilaisia puoluekantoja, mutta Seppo Maijalan, Kari Mattilan ja Jari Pehkosen esittäminä ne ovat myös riemastuttavia luonnetutkielmia. Hanna Vahtikarin näyttelemän ikuisen kesätoimittajan tehtävänä on naissukupuolen edustajana juosta hoitamassa kenttähaastattelut ja keittää vielä kahvit.

1960-luvun yhteiskunnallinen murros vaikuttaa erityisesti sukupuolirooleihin. Leena Rapolan uusi tiedostava naistoimittaja riisuu rintaliivinsä ja levittää kukkahuivinsa toimituksen lattialle naisten yöllisiä juominkeja varten.

Ylen monopoliaseman murtuminen tuo näyttämölle uuden hahmon, uuden ajan visionääriksi hetkessä kohoavan juoksupojan, joka Antti Timosen energisen johdonmukaisesti esittämänä on suorastaan hyytävää katsottavaa. Tähän on todellakin tultu! Vanhoista toimittajista, niistä siis joita ei sysätä varhaiseläkkeelle, ruvetaan leipomaan mediapersoonia.

Iloisiin kuulemiin ja näkemiin on myös musiikkinäytelmä. Mukaan on mahdutettu neljätoista eri aikojen iskelmää ja muuta rokkikappaletta.

Esityksen tuhlaileva vaikutelma syntyy lavalla olevasta suuresta näyttelijäjoukosta. Laulut esitetään tapahtumista irrallaan esiripun edessä ja todella vahvan ryhmän toimesta. Ylelliseksi vaikutelman tekee erityisesti Vuokko Hovatan ilmaantuminen näyttämölle väliajan jälkeen.

Laulujen yhteys näytelmän tapahtumiin vaatii oman pohdintansa. Laulujen sijoitteluun ei ole haettu suoraa aasinsiltaa tarinan henkilöistä eikä maailmanpoliittisista tapahtumista. Itse oivalsin vasta esityksen jälkeen, että sehän oli Yleisradio, joka ilmensi itseään lauluilla. Niinpä niin, kylätie on hiljainen ja moottoritie on kuuma. Lähetys päättyy yhteislauluun: Minä suojelen sinua kaikelta.