Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Iloisiin kuulemiin ja näkemiin

Marja Kuparinen – Kirkko & kaupunki – 2008/3

MUUTOKSEN TUULIA YLESSÄ


Studio Pasilan uusi Iloisiin kuulemiin ja näkemiin -näytelmä riemastuttaa ja ihastuttaa seuratessaan Yleisradion kuvitteellisen ajankohtaistoimituksen työtä olympiakesästä 1952 näihin päiviin saakka. Kuultavat arkistopuheiden katkelmat, valokuvat ja mainiot toimittajatyypit tekevät muutoksen tuulia konkreettisiksi. Lyhyissä kohtauksissa sivutaan muun muassa Armi Kuuselaa, noottikriisiä ja Tsekkoslovakian miehitystä. Kylät tyhjenevät ja väki valuu Ruotsiin ja etelään. Vanha Yle yrittää olla ylen tasapuolinen, kunnes tiedostava naistoimittaja (Leena Rapola) saapuu sinnekin, ja tutut roolimallit alkavat natista.


Hyytävin vaihe tulee lopussa, kun nuori visionääri (Antti Timonen) alkaa kouluttaa kokeneita toimittajia muutoshalukkaiksi ja innovatiivisiksi. Ne, jotka eivät pysy mukana, joutavat mäkeen. Ja pian konkarit tunnustavat muutosvastarintaan lankeamisiaan kuin rippituolissa ikään.


Juuri tätä psykologista soopaa tulee nykyisin joka tuutista, ja työn toteuttamisen yläpuolella leijuvat visionäärit suoltavat abrakadabraansa hyvällä palkalla. Ehkä tulee aika, jolloin sitä kuunnellaan yhtä suurella ihmetyksellä kuin joitakin näytelmän arkistopuheita. Oman aikansa kummallisuuksia on vaikea nähdä.


Näytelmän kohtausten kavalkadi katkeaa välillä musiikkiin. Monet loistavat tulkinnat vievät omaan nuoruuteen ja opiskeluvuosiin. On ällistyttävää, millaisia tunteita tutut kappaleet panevat liikkeelle. Kylätie on hiljainen, hopeinen kuu paistaa, suklaasydän uhkaa sulaa ja sinua, sinua rakastan. Kenen joukoissa seisot saa omankin kurkun värisemään ja on viittä vaille, etten tempaudu siihen mukaan.


Hurmaava ja hiukan surumielinen ilta. Kyllä me suomalaiset sitten rakastamme menetystä ja luopumista – ainakin musiikissa.