Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Viiru ja Pesonen – Viiru kateissa

Laura, Jaakko ja Tuomas Mustonen – Kallio-Lehti – 2008/3

VIIRU JA PESONEN SEIKKAILEVAT KAUPUNGINTEATTERISSA

Helsingin Kaupunginteatterin perheteatterin esitykset jatkuvat päiväkoti ja ala-asteikäisille suunnatulla Viiru ja Pesonen Viiru kateissa -näytelmällä pienen näyttämön lämpiössä. Näytelmän ohjaaja Peter Engkvist on kansainvälisesti tunnettu ja yksi Ruotsin kuuluisimpia teatteripersoonia.

Kallio-Lehteen esityksen arvioivat Tuomas (6v.) ja Jaakko (3v.), jotka osuvat sopivasti näytelmän kohderyhmään.

Ukko Pesonen asuu maalla pienessä talossa kanojensa kanssa. Emäntää hän ei ole saanut hankituksi, ja vaikka muutama puhelias naapuri silloin tällöin pistäytyy kylässä, jotain tuntuu puuttuvan. Eräänä päivänä rouva Anttonen tuo hänelle vikisevän laatikon, jonka sisällä on pieni Viiru-kissa. Kerrassaan mainion kissan hän saakin! Sellaisen, joka ymmärtää Pesosen puhetta ja osaa itsekin puhua. Enää ei ole Pesosen talossa yksinäistä ja hiljaista hetkeä – paitsi sitten, kun Viiru katoaa.

Sven Nordqvistin kirjoittaman näytelmän lavastuksesta ja puvustuksesta vastaa Elina Kolehmainen. Näytelmän on suomentanut Eppu Nuotio, ja sen rooleissa Viiruna nähdään Sami Hokkanen sekä Pesosena Pekka Huotari.

Viiru ja Pesonen lasten näkemänä


Tuomas (6v.) seurasi näytelmää aivan näyttämön edessä, väliin makuuasennossakin. – Esitys oli hyvä ja hauska, kommentoi Tuomas tuoreeltaan. Varsinkin oli hauskaa se, että yhtäkkiä Viiru olikin Anttoska tai kana. Mutta parasta oli se, kun Pesonen olikin hämähäkki, joka ei millään voinut pitää suutaan kiinni, vaan höpötti koko ajan. Yksi toivomus Tuomaksella oli: hän olisi kaivannut enemmän avaruusmaisemaa kohtaukseen, jossa Viiru ajoi leikisti autoa ja lopulta rakettia.

Jaakko (3v)., tarkkaili näyttämöä lukuisilta eri katselupaikoilta. – Jännittävintä oli se, kun Viiru joutui kateisiin. Mutta mäyrän, joka nuuski laatikkoa, johon Viiru oli joutunut) olisi Jaakon mielestä pitänyt olla oikeasti karvainen. Tämän kohtauksen Jaakko muisti tarkalleen kirjasta.

Aikuisen kommentit


Esityksestä välittyi hienosti kirjoistakin tuttu lämminhenkisyys. Pekka Huotari Pesosena oli juuri sellainen, kuin olin hänet mielessäni kuvitellutkin. Ja Sami Hokkanen viiruna oli niin vauhdikas ja kekseliäs kuin pitikin. Lapsille oli varmaan tärkeää, että tuttu mielikuva säilyi.

Esitykseen oli saatu mukaan hyvin oivallettuja ratkaisuja, jotka tekivät siitä ainutlaatuisen elämyksen, eikä pelkästään näyteltyä kuvakirjaa. Tällaisia olivat esim. Tuomaksenkin merkille panemat roolien vauhdikkaat vaihtumiset. Pienen näyttämön lämpiö oli tämäntyyppiselle esitykselle mainio esityspaikka.

Esitystä voi lämpimästi suositella 5-8 vuotiaille, joiden ajatuksenjuoksu pysyy hyvin mukana nopeissa käänteissä. Toki nuoremmatkin saavat esityksestä elämyksen omalla tavallaan – varsinkin jos katsovat sen aamupäivällä – tai iltapäivällä, hyvinnukuttujen päiväunien jälkeen.