Arvio: Ivanov
ÄÄRIMMÄISEN KOOMINEN JA TRAAGINEN KOHTAAVAT
Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähtävä Ivanov on vankalla ammattitaidolla ja syvällä ihmismielen ymmärryksellä toteutettua teatteria. Unkarilaisen Tamás Ascherin ohjaus Anton Tshehovin ensimmäisestä kokoillan näytelmästä nousee vahvana ja näkemyksellisenä esiin Kaupunginteatterin ohjelmistosta. Ivanovissa ihmistenväliset suhteet ja mielen koukerot on viritetty kirkkaiksi ja remakka nauru vaihtuu vuolaaksi itkuksi silmänräpäyksessä.
Tshehovin vähemmän tunnettu varhaisteos on puheessaan vuolas, tunteissaan säästelemätön ja hiomatonkin. Se ei tee Ivanovista vähemmän kiinnostavaa kuin neljästä kirjailijan maailmanmaineeseen kohonneesta klassikosta.
Ivanovissa on jotakin pidättelemätöntä ja yltiöpäistä, joka nousee pinnalle täydellä voimallaan kiitellyn ja palkitun ohjaajan käsissä. Ascher on unkarilaisen teatterin uudistaja ja kansainvälisesti tunnettu ohjaaja, joka vierailee Suomessa jo kuudetta kertaa. Viimeksi hän ohjasi Helsingin Kaupunginteatterissa maanmiehensä Ferenc Molnárin Liliomin vuonna 2004.
Elämän merkityksettömyys
Ivanov kertoo tarpeettomasta miehestä, rappeutuvan yläluokan edustajasta 1800-luvun lopun Venäjällä. Ascher karistaa harteiltaan Tshehov-tulkintojen tradition ja sijoittaa tapahtumat 1960-70 -lukujen taitteeseen, groteskiin ja sisäänpäin kääntyneeseen maalaisyhteisöön.
Ivanov muistattaa monia Tshehovin myöhempien näytelmien elämäänsä kyllästyneitä henkilöitä. Hän on nainut rakkaudesta juutalaisen Annan, mutta rakkaus on kadonnut elämän halun mukana. Ivanov pakenee joka ilta kodistaan kunnanhallituksen puheenjohtajan seurapiireihin, eikä viihdy sielläkään. Ivanovia kiihkeästi rakastava puheenjohtajan tytär, Shura tarjoaa mahdollisuuden uudesta alusta.
Rauno Ahonen piirtää hienon ja karmaisevan kuvan marisevasta ja itsesääliin vajoavasta Ivanovista, joka hylkää kuolemansairaan vaimonsa. Pihla Penttinen käyttää hienosti hetkessä kiihtyvää ja tarkkaan rytmitettyä tunneskaalaansa toimeliaaseen rakkauteen uskova Shurana, joka haluaa pelastaa masentuneen Ivanovin. Lopussa Ivanovin ei tarvitse edes ampua itseään, vaan hän tuupertuu omaan katumukseensa ja elämän merkityksettömyyteen.
Yhteisö ja yksilöt
Ascher on virittänyt kaupunginteatterin näyttelijät upeaan juoksuun. Niin suurissa kuin pienissäkin rooleissa henkilöistä piirtyy räävittömiä, tarkkaan ohjattuja lihallisia ihmisiä. Parinkymmenen hengen ensemble määrittää yhteisön sosiaaliset suhteet ja ihmisen groteskin julmuuden. Tshehovin tarkkanäköisyys ihmisten ja elämän suhteen pääsee oikeuksiinsa Ascherin ohjauksessa.
Zsolt Khellin hieno lavastus sijoittaa elämän tylsyyden keskellä kamppailevat ihmiset tunkkaiseen ja kuluneeseen aulatilaan, kuin kulttuuri- tai seurojentalolle, vesivahingon keskelle. Tilaan rakentuu työhuoneet ja salongit, joissa seurapiirit kokoontuvat, mutta ennen kaikkea lavastus kuvastaa mielentilaa ja ilmapiiriä. Vesi valuu ja mieli on kasvavan homeen peitossa. Risto Heikkerön taidokas valaistus läpivalaisee kaiken loisteputkien armottomalla valolla.
Lavastus ja Györgyi Szakácsin puvustus kaivaa esiin menneiden vuosikymmenien muodin virtauksia ja oikkuja. Nostalgiaa sekin, mutta visuaalinen tyylittely ei jää kuriositeetiksi, vaan rakentaa kokonaista maailmaa ja näkemystä.
Ivanovissa vuorottelevat äärimmäisen koominen ja traaginen suuressa mittakaavassa. Ascher rytmin ja ajoituksen mestari, joka luo esitykseen elämäntuntuista epärytmiä. Kaikessa groteskissa järjettömyydessä on sisäinen järjestys.