Arvio: Ivanov
TSEHOVIN IVANOV VAKUUTTAA
Anton Tsehovin näytelmät
Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta
ja Kirsikkapuisto kuuluvat
teattereiden perusohjelmistoon
ympäri maailman. Nyt
Helsingin kaupunginteatterissa
ensi-iltansa saanut Ivanov
on Tsehovin ensimmäinen pitkä
näytelmä. Heti aluksi on
pakko sanoa, että valinta on
hyvä ja se vain paranee kun
näytelmän ohjaajaksi on saatu
yksi euroopan kysytyimmistä
ohjaajista, joka tunnetaan erityisesti
Tsehovin tuntijana.
Näytelmän tapahtumat
sijoittuvat Venäjälle yhden
kyläyhteisön elämän seuraamiseen,
jossa henkilösuhteet
ovat, Tsehovin tapaan, vahvasti
läsnä. Ivanovin elämä
ei luista ja hän tuntee epäonnistuneensa
ja olevansa
ulkopuolinen. Avioliitossa on
ongelmansa ja Ivanov viihtyykin
illat seurapiireissä, joskin
sielläkin hän tuntee itsensä
ulkopuoliseksi. Näytelmän
kerronta lähtee heti alussa
mielenkiintoisella tavalla
käyntiin ja vie mukanaan alkuminuuteista
lähtien ja tämä
jännite pitää yli kolmetuntisen
– ja nelinäytöksisen – esityksen
ajan katsojaa pihdeissään.
Ainakin minua se piti.
Ohjaaja Tamas Ascheria
ei syyttä tunnusteta yhdeksi
parhaimmaksi Tsehovin
tulkitsijaksi maailmalla, niin
mielenkiintoisia ovat hänen
monet ohjausratkaisut. Henkilöohjaus
on tarkkaa – hyvin
tarkkaa – ja näyttämöllä tapahtuu
paljon erikseen ja yhtä
aikaa. Ohjaus on rauhallista
ja tapahtumat sisäistyvät katsojalle
oikeassa järjestyksessä,
pitäen mielenkiinnon yllä
alusta loppuratkaisuun.
Zsolt Khellin lavastus on
hieno ratkaisu korkeine lauta-
aitoineen ja ikään kuin
hallivaikutelma ei heti sopisi,
mutta ei hetkeäkään, kun oivaltaa
miten hyvin lavastus tukee
näytelmän kulkua. Risto
Heikkerön valosuunnittelu on
jatkaa lavastuksen oivallista ja
kekseliästä linjaa. Hieno näytelmä
myös visuaalisesti.
Oli hieno tunne esityksen
jälkeen, että jotain tämän
kaltaista saa olla näkemässä
– Minä tykkäsin kovasti ja on
näytelmä, jonka haluan nähdä
vielä uudestaan.