Arvio: no-no
no-no HYPNOTISOI KATSOJAN
Kenneth Kvarnström palaa Tukholman Dansens Husin johtajakauden jälkeen näyttömölle vanhalla teoksella, mutta voimallisesti. no-no:sta on pölyt pyyhitty huolellisesti ja Helsinki Dance Company saa teoksen hohtamaan ja säihkymään. HDC:n kymmenen tanssijaa tekevät äärimmäisen tarkkaa ja sisäistynyttä tanssijantyötä, jota katsoessa katsoja tuntuu hengästyvän enemmän kuin tanssijat.
Kenneth Kvarnström toimi Kaupunginteatterin Tanssiryhmän johtajana vuosina 1996-98. no-no oli 12 vuotta sitten hänen ensimmäinen koreografiansa ryhmälle.
Kvarnström sanoo, että no-no on hänen vanhasta tuotannostaan ainoa, jonka pariin hän halusi palata. Seitsemän tanssijan teos kasvoi kymmenen tanssijan mittaan, mutta säilytti muuten alkuperäisen luonteensa. Keskiviikon ensi-ilta yleisö otti sen tyytyväisenä vastaan.
no-no alkaa hitaasti ja rauhallisesti. Hämärä valaistus kietoo kolme toisissaan pehmeästi kieppuvaa tanssijaa ympärilleen. Hahmo korkeassa silinterissä kävelee näyttämöä kiertävää koroketta.
Teos tuntuu kasvattavan pikku hiljaa kaikkea: tanssijoiden lukumäärää, ääntä, rytmiä, tempoa ja valoa. Juuri kun kuolema saavuttaa lakipisteensä ja luulen teoksen päättyvän, se räjähtääkin täydelliseen vauhtiin afrikkalaisen rumpumusiikin voimin.
Yli tunnin teokseksi no-n ei tunnu silti hetkeäkään pitkitetyltä. Vaikka siinä toistetaan ja varioidaan runsaasti samaa liikemateriaalia, se pysyy yllättävänä ja mielenkiintoisena tanssijoiden ryhmittelyn ja tilallisen liikkuvuuden ansiosta. Liikekieli on selkeää ja ehkäpä siinä on 90-luvulle tyypillisiä heittäytymisiä, nostoja ja parityöskentelyä, mutta HDC:n tanssijat tuovat tekniikan selkeästi tähän päivään.
Ryhmä on huomattavan yhtenäinen. Liikkeiden virtaavuus ja pehmeys saa pippurisen mausteen siihen liitetyistä aksenteista ja rytmisistä vaihdoksista. Luottamus on löytynyt ensi-iltaan mennessä. Nostoissa ja heitoissa uskalletaan heittäytyä ja kiinniottaja löytyy oikeasta paikasta.