Arvio: Kiertopalkinto
KIERTOPALKINTO ON TERÄVÄ JA TUNNEVOIMAINEN
Keväällä sai ensi-iltansa avioliittokomedia Viimeinen suuri rakastaja, jossa ukkoutunut mies yrittää onnistua päiväkahvittelemisessa.
Sama linja jatkuu Esther Vilarin Kiertopalkinto-näytelmän suomenkielisessä kantaesityksessä. Siinä vanhempi herrasmies intoutuu nuorten naisten vietäväksi. Näytelmää esitetään 4.10. saakka Studio Elsassa.
Rimpuilu seestyneen rakkauden virkistämiseksi on kyllä hauskaa. Millaisiin hurjiin temppuihin ihminen ryhtyykään kyllästyksissään, miten eläimelliseksi hän muuttuu vihassaan ja millaisia hurjia ajatuksia hänen päässään liikkuu. Niitä, joita ei sanota ääneen.
Kiertopalkinnon katsantokulma on naisissa, jotka taistelevat rakkauden uhrina. Keskeiset henkilöt ovat 55-vuotias juristi Helen (Leena Uotila) ja 40-vuotias arkkitehti Yana (Jonna Järnefelt), sekä Iiris, 25-vuotias opiskelija ja jooganopettaja (Cecilia Paul).
Tai no, uhri lienee oikea sana kuvaamaan heidän tunnetilaansa, muttei tekoja. Kiertopalkinto on täynnä terävää ja ilottelevaa kieltä, mutta on asenteeltaan loppujen lopuksi hyvin vanhanaikainen.
Kuinkas sitten kävikään
Helenin aviomies innostuu kattohuoneistossa asuvasta, verevästä Yanasta, joka kertoo, että Helenin on parasta luopua miehestään suosiolla. Suhteen todisteeksi Yana antaa Helenille avaimen huoltohuoneeseen, josta on näkymä Yanan asuntoon. Mutta Helen saakin paljon enemmän.
Tästä kehkeytyy villi viestien vaihto, jossa naiset perustelevat verevästi näkemyksiään. Villi seksi ja korsetit miellyttävät arkiseen rakkauteen kyllästynyttä miestä. Mutta vain hetken, sillä pian vielä nuorempi nuoruus ja tantra viekoittelevat mukaansa.
Vaikka esityksen keskipisteenä on mies, sen toimijoina ovat naiset. Ei miestä edes tarvita näyttämölle, jossa naiset hoitavat tämän aiheuttamat tunnesotkut.
Kiertopalkinto perustuu fakseihin, joita naiset toisilleen lähettävät. Suomentaja Liisa Ryömä on tuonut kieleen todella hyviä vivahteita ja elävyyttä. Tapahtumien tasolla Kiertopalkinto on yksinkertainen, mutta tunnetasolla monivivahteinen.
Esityksen tapahtumapaikkana ovat naisten asunnot. He kaikki asuvat samassa pilvenpiirtäjässä, mutta eivät kohtaa esityksen aikana kertaakaan. Fyysisesti.
Tunnetasolla he kohtaavat railakkaasti ja lopulta tuntevat toisensa paremmin kuin kukaan. Tunnetasolla he jopa istuvat vierekkäin samalla sohvalla. Sielu on ruumista voimallisempi.
Tunteiden ryöppyjä
Sanakipunat lentävät naisten välillä. Kun 40-vuotias Yana viiltelee 55-vuotiasta Helenaa ikäperustein, saa hän vastakaikuna kommentteja nelikymppisten vaikeuksista löytää kunnon miestä. Paitsi ehkä asianajotoimistoista, jossa eroavat miehet hoitavat asioitaan.
Alkuperäinen ja ainoa vaimo Helen puolestaan lähettää Yanalle miehenpito-ohjeet. Miten omaa vatsakasta miestä pitää hoitaa.
Näyttelijä Leena Uotila on Heleninä todellinen koulutettu rakastava nainen, jonka menetys on sanoinkuvaamaton. Ensin. Mutta Helen on vanha kettu ja hallitsee lopulta tilanteen.
Etenkin tarkkailuhuoneen kohdalla tunnemuutokset ovat voimakkaat. Ensin Helen kokee mustasukkaisuutta ja vihaa, mutta tunnistaa pilvenpiirtäjän todelliset tapahtumat paljon nopeammin kuin näytelmän muut henkilöt. Viha muuttuu piinaksi ja rauhaksi ja ymmärtämykseksi.
Jonna Järnefeltin Yanassa on enemmän ylenkatsetta ja villikissaa. Järnefelt tulkitsee mainiosti itsevarmuuden eri tasoja, luhistumista ja uutta nousua.
Herkullinen rooli on myös Cecilia Paulilla, jonka tulkitsema opiskelija Iiris hehkuu ensin buddhalaista rauhaa. Ja myöhemmin menetyksen epätoivoa. Itsevarmuus voi joskus olla vain pintaa.
Kiertopalkinto on mainio näytelmä. Helppo, hykerryttävä ja hauska, mutta ei se jätä pysyvää jälkeä. Omalla tavallaan se on inhimillinen kertomus elämän oikullisuudesta, pysyvyydestä ja pysymättömyydestä. Ja avioliittositeen kestävyydestä.