Arvio: Rebecca
REBECCA – TUNTEIDEN PALOA
Helsingin Kaupunginteatteri jatkaa menestyksekkäästi upeiden musikaalien sarjaa. Syksyn musikaali Rebecca ei jätä ketään kylmäksi. Upea musiikki, erinomaiset laulajat ja upeat lavasteet. Kurt Nuotion ohjaus on onnistunut ja katsoja elää esityksen alun romanttisuudesta kohti dramaattisia synkkiä hetkiä ja siitä loppuhuipennusta kohti.
Juoni on lyhykäisyydessään rakkautta, romantiikkaa, ja menneisyydestä kummitteleva entinen talon emäntä. Soppaa sekoittaa taitavasti entisen talon emännän uskottu rouva Danvers (Sari Ann Moilanen). Kun talon isäntä, leskimies Maxim de Winter (Kari Arfmann) rakastuu palvelustyttöön (Sanna Majuri) ja vie tämän kartanoonsa ei tätä voi talon ”noita” rouva Danvers mitenkään sulattaa. Alkaa jännittävä kissa ja hiiri leikki, jossa mustasukkaisuuskin sotkee nuorenparin yhteiseloa.
Laulut ovat upeaa kuultavaa, tulkinnat erinomaisia ja varsinkin Sari Ann Moilasen tulkinta nimikkokappaleesta saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää – jää tunne että Rebecca saapuu saliin haudan takaa, niin vahvana tulkinnan kokee. En malta olla mainitsematta Riitta Havukaista jonka osa on verrattain pieni, mutta lopputaputuksissa hän saa kuitenkin ansaitsemansa huomion.
Helsingin Kaupunginteatteri on taas kerran osoittanut ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan. Maailman metropoleissa esitetään samoja musikaaleja kun Helsingissäkin, mutta kokonaisuus on Helsingissä yhtä häikäisevää katsottavaa kun missä muualla tahansa. Varsinkin lopun tulipalo, jossa koko näyttämö palaa on osoitus taidoista joita ei ihan heti nähdä.