Arvio: Rebecca
SUURTEN TUNTEIDEN KARTANO
Helsingin Kaupunginteatterin uutuus on loistavaa musikaaliviihdettä.
Helsingin kaupunginteatterin musikaalit ovat olleet yleensä takuuvarmoja esityksiä lajityypistä pitäville teatterin ystäville, sillä esiintyjien ammattitaito on heillä ollut perinteisesti korkeatasoista ja ulkoiseen näyttävyyteen on ollut resursseja mitä satsata.
Kun kuulin että muun muassa Alfred Hitchcockin elokuvana tunnetusta tarinasta on tehty musikaali, hämmästyin, sillä tarinan ei luulisi kovin helpolla taipuvan musikaaliksi, ainakaan ilman jonkin sortin ylidramaattista patetiaa. Esityksen jälkeen kaikki ennakkoluuloni haihtuivat, sillä sen verran upeasti esityksessä toimivat liki kaikki osatekijät.
Synkkä salaisuus
menneisyydestä
Varakkaan englantilaisen Maxim de Winterin vaimo Rebecca on kuollut. Hän kohtaa uuden ihastuksen, jonka kanssa avioituu. Nuorikko huomaa kuitenkin varsin pian, että upeassa Manderleyn kartanossa palvotaan edelleen edesmenneen emännän muistoa. Aivan erityisen omistautunut on kartanon taloudenhoitaja rouva Danvers. Vähitellen alkaa paljastus kartanoa ja Rebeccaa koskeva arvoituksellinen salaisuus.
Musikaaliin on saatu mukaan jokseenkin kaikki peruselementit erittäin onnistuneesti. Joukkokohtaukset, lavastus, puvustus, hieno musiikki (niin sooloja kuin ryhmäesityksiä) muodostavat kiinteän kokonaisuuden, joka välttää suorastaan hämmästyttävän hyvin ylisiirappisen spektaakkelin mahdollisuuden. Siis näyttävä spektaakkelihan esitys on, mutta se ei mene missään kohtaa niin sanotusti överiksi.
Vahvoja
laulutulkintoja
Monet odottava musikaaleilta tarttuvia melodioita. Kaikki esityksen laulut eivät ole mitenkään ikimuistoisia, mutta se ei todellakaan haittaa, kiitos vahvan tarinan ja esiintyjien vahvojen tulkintojen. Ylitse kaikkien muiden laulujen on kuitenkin nimisävelmä Rebecca, joka todella värisyttää selkäpiitä.
Rouva Danversia esittävä Sari Ann Moilanen tekee tulkinnassaan miltei ylimaallista työtä. Hänen hahmonsa on jo sen verran hyinen ja peloittava ilmestys lavalla, että kun siihen lisää upean lauluäänen hänen laulaessaan edesmenneestä emännästään… yksinkertaisesti tyrmäävä ja peloittava suoritus.
Sanna Majurin esittämä nuorikko on sopivan herkkä ja suloinen vastinpari rouva Danversin pirullisuudelle ja peloittavuudelle. Majuri on olemukseltaan hyvinkin hento, mutta lauluääni on hieno.
Kari Arffmanin rooli on aluksi hivenen epäkiitollinen kahden vahvan naisen välissä, mutta loppua kohden rooli sinällään ja Arffmanin suoritus paranee koko ajan ja hänen tulkintansa sävelmästä Hyytävä hymy on illan parhaimpia ja vaikuttavimpia.
Pienempien roolien esittäjät tekevät kautta linjan hyvää työtä.
Katariina Kirjavaisen lavastus ja Sari Salmelan puvustus on silmiähivelevän näyttävää ja näyttämäkuvien vaihdokset onnistuneen sujuvia. Ohjaaja Kurt Nuotio on tehnyt on komea uusi luku hänen ja kaupunginteatterin ansiolistaan