Arvio: Rebecca
REBECCA TAIPUU MENESTYSMUSIKAALIKSI
Kirjailija Michael Kunzen ja säveltäjä Sylvester Levayn yhteistyönä valmistunut, Daphne du Maurier’n tunnettuun romanttiseen romaaniin perustuva Rebecca-musikaali on Helsingin kaupunginteatterin tämän syksyn suursatsaus.
Ohjaaja Kurt Nuotio ei todellakaan säästele laitosteatterin mahdollisuuksia eikä lavastuksen suunnitellutta Katariina Kirjavaista voi syyttää turhasta näyttämökuvallisesta vaatimattomuudesta.
Varmaankin Rebeccan yltiöromanttinen tarina ja säveltäjä Levayn sitäkin pateettisempi, suorastaan furiosomainen musiikki vaativat ympärilleen mahtavuutta, jotta tasapaino säilyisi. Rebecca nousee keskivertomusikaalia kiinnostavammaksi kuitenkin tarinansa vuoksi: ei ole ihme, että du Maurier’n romaanista tuli nopeasti aikansa bestseller.
Kohtalokkaat soolot, toisto ja synkät sävyt leimaavat näyttämön auditiivista osuutta. Selkeimmin nämä elementit tulevat esille Sari Ann Moilasen (rouva Danvers) värisyttävän upeasti esittämässä Rebecca-teemalaulussa, jossa tuo korpinmusta taloudenhoitaja kuvailee sokeasti palvomaansa, kuollutta naista. Tämä melodia jää soimaan.
Mutta yhtä hieno on myös hennonhauraan Sanna Majurin (Minä) voimakas ääni. Varsinkin näiden kahden naisen yhteislaulut tekevät kuulijaan vaikutuksen.
Näytelmän kolmas voimafeminiini, Riitta Havukainen (rouva van Hopper) on taas saanut osakseen huvittajan roolin, ja rakentaakin sen jälleen taiten.Rakastunut ja miehekäs Kari Arffman (Maxim de Winter) on komea ja charmikas, juuri sellainen kuin hänen sankariroolinsa edellyttää.
Musikaalille tyypillisten ohuiden henkilöhahmojen ongelma hautautuu Rebecassa mahtipontisuuteen ja suuruuteen: Helsingin kaupunginteatterissa kaikki on nyt jättokokoista. Jopa orkideat ja peruukit tuntuvat vievän tilaa.
Musikaalien ystäville on siis herkkua tarjolla ja romantiikan nälkäiset saavat mielensä kylläiseksi.