Arvio: Rebecca
REBECCA ON HALLUSSA
Helsingin Kaupunginteatteri on aloittanut syyskautensa komeasti.
Suurelle näyttämölle rakennettu Daphne du Murierin romaanin perustuva Rebecca on hurja tarina naiskohtalosta kummituksellisine elementteineen.
Musiikkitrilleri ei ole tavanomaisinta teatteria, mutta tämä valinta on osuva, suorastaan kaivattu. Näyttämöllä ei nähdä hömppää, rakkautta on kuitenkin riittävästi ja pukuglamouriakin runsaasti.
Alfred Hitchcockin tunnetuksi tekemä Rebecca-tarina on intohimodraama, jossa suljetun yhteisön salaisuus aukeaa sarana saranalta. Palava intohimo nuolee liekkeinä viattoman rakkauden.
Kartanon edesmennyt rouva lumoaa edelleen emännöitsijää, jota esittää tumman viileästi Sari Ann Moilanen. Monesta upeasta laulusta hänen komeasti tulkitsemansa nimikkosävelmä Rebecca ennustaa riipaisevia käänteitä. Muutenkin Moilanen tekee Rebecassa läpimurtoroolinsa. Kari Arffman ja Sanna Majuri ovat de Winterin nuoripari. Manderleyn onneton kolmiodraama vaihtaa henkilöitä mutta sama selittämätön elämän ankaruus vain kääntää kylkeä, kunnes jollakulla on rohkeutta tuhota koko petomainen olotila.
Kurt Nuotion ohjaus kulkee rytmisesti hyvin ja paranee loppua kohden.
Jo ennakkoon tiedettiin, että näyttämöllä tehdään liki kaikki mahdollinen. Lavastaja Katriina Kirjavainen on ottanut hurmaavan hurjan lavastuksensa elementeiksi portaita ja tulitekniikkaa. Mika Ijäksen valosuunnittelun, Eradj Nazimovin ja Seppo Myllyrinteen äänisuunnittelun ja Osku Heiskasen koreografian myötä Rebecasta kietoutuu sellainen teatterielämys, joka näkyy ja kuuluu muistissa pitkään.
Traagisilla aineksilla toimiva melodraama on huikea laji, jonka vaarana on kadottaa kauhun ja kepeyden tasapaino. Nuotio on hallinnut lajin. Kun tämä tehdään näin viimeistellysti, katsoja nauttii kaameuden ja kauneuden symbioosista. Rebecca on hallussa, vaikka Moilasen väkevä tulkinta kaikuukin liki pimeään syysyöhön:” Rebecca, nyt missä lienetkään…”