Saavutettavuustyökalut

Arvio: Myyrä

Sanna Wirtavuori – Anna – 27.11.2008

YKKÖSKETJUN VAUHDISSA

Jari Tervon menestysromaaniin perustuva, Sami
Keski-Vähälän
mainiosti dramatisoima Myyrä avaa
lähihistoriaa sekoittamalla sopivasti faktaa ja vähän
fiktiota. Tervo on sanonut kuvaavansa kirjassaan
rakkautta ja valtaa – joita ei usein tahdo erottaa
seksistä ja väkivallasta.

Kirjaa lukemattomille tiedoksi: Kyseessä on
tarina, jossa eletään Kekkosen Suomessa Neuvostoliiton
naapurissa. Siinä eletään aikaa, jolloin Brysselin herroista
ei tiedetty mitään, mutta itänaapurista yritettiin tietää sitäkin
enemmän.

Milko Lehdon ohjaus on onnistuneesti ripeä ja kepeä, uteliaasti
tarkkaileva. Ajassa ja paikassa pysyy helposti mukana – kiitos nokkelien
lavastusratkaisujen ja videotekniikan – mutta yllätyksiäkin
on. Yleisöä myös hauskuutetaan kekseliäillä sivurooleilla (Tiina
Pirhosen
käsimerkeillä taiteileva Suomi-tulkki), hulvattomilla
sisääntuloilla (Pertti Koivula upeana transuhenkisenä Stalinina)
ja yllätysnumeroilla (kalastuskohtauksen sukeltaja-avustajat).

Antti Litja lopunajan Kekkosena kunnioittaa sopivasti kohdettaan.
Kyseessä on selvästi kova ja viisas valtiomies, vaikka vaeltelevassa
mielessä on jo väsyneen vanhuksen koomista haparointia.

Yksi syksyn parhaista ensi-illoista, kutkuttavaa lähimenneisyyttä.