Saavutettavuustyökalut

Arvio: Softandhard

Anni-Helena Leppälä – Kansan Uutiset – 02.12.2008

Kovien ja pehmeiden sävyjen ilta

Slovakialaisen tanssija-koreografi Anton Lachkyn Softandhard on monitahoinen tanssiesitys. Vastakohtaisuuksilla ja fyysisyydellä leikkivä teos tuo esiin niin eläimiä, kuin ihmisiäkin.
Lachkyn, Eléonore Valère-Lachkyn ja tanssijoiden yhdessä luoma teos tuo näyttämölle runsaasti eläimellistä energiaa. Muun muassa hevosten tapa liikkua ja vain olla nousee suureen osaan.

Tanssijoiden liikkeelle antaa pohjan Simon Thiérréen teosta varten säveltämä minimalistinen musiikki. Musiikin rytmillisyys ja omanlaisensa yksinkertaisuus antaa katsojalle mahdollisuuden nauttia kokonaisvaltaisesta esityksestä.


Softandhardin alku on hyvin kiihkeä rytminen, jopa raivoisan repivä. Puolenvälin jälkeen liike muuttuu pehmeämmäksi ja leikilliseksi. Tanssijat eivät pääse vähällä, mutta suoriutuvat työstään hienosti. Erityisesti Inka Tiitisen ja Jenni-Elina Lehdon fyysinen ja ilmeikäs tapa liikkua ihastuttavat katsojia.

Liikkeiden yhteisöllisyys ja ryhmän keskinäinen voima tulevat hyvin esiin kohtauksissa, joissa kaikki tanssijat ovat yhtä aikaa näyttämöllä.


Erityisen voimakkaan reaktion yleisössä aiheuttaa Tiitisen, Lehdon, Soile Voiman ja Nikoleta Rafaelísován intensiivinen ja nopeatempoinen matkimisleikki.


Kai Lähdesmäki ja Valtteri Raekallio jäävät hieman naisten varjoon, vaikka heilläkin on varsin hienot suoritukset.

Ei ole ihme, että Mikki Kunttu on yksi tämän hetken kysytyimmistä valosuunnittelijoista Euroopassa. Hänen valosuunnittelunsa luo upean tunnelman näyttämölle. Musiikin rytmittämänä liikkuvat valot ovat sekä pehmeitä, että raakoja.


Koko teoksen teema, pehmeys ja kovuus loistavat hienosti punaisena lankana halki koko esityksen.