Arvio: Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä
KOLMINKERTAISTA PÖYSTIÄ LILLANISSA
Bengt Ahlforsin Hissvägraren on nyt kääntynyt esittäjänsä Lasse Pöystin avulla suomeksi hieman kankealla nimellä ”Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä”. Kun myös ohjauksesta vastaa näytelmän monologin esittäjä itse, voi painavasti todeta, että esitys on kokonaisuutena näyttelijänsä pukema – ja hienostihan kuosi asuun sopiikin.
Bengt Ahlforsin näytelmä kertoo Helsingin ydinkeskustassa yksin asuvasta miehestä, jonka paras ja ainoa keskustelukumppani on talon hissi – tai sellainen kuva katsojalle ainakin tarjoillaan ennen yllättävää ja positiivista loppua. Miehen elämä näyttäytyy kovin tapahtumattomana sarjana päiviä, joita värittävät vain kuokkavierailut tuntemattomien henkilöiden häissä ja hautajaisissa. Äiti ja koira ovat kuolleet, naimisiin saakka mies ei ole päässyt.
Pöystin loistelias, vähäeleinen monologi ja tekstin älykkään lämmin huumori muodostavat kokonaisuuden, joka Lillanin sympaattisessa tilassa valaisee synkältä kuulostavaa aihetta. Ahlfors ei tarjoile vain melankolista elämättömyyttä vaan avaa yksinäiselle miehelle mahdollisuuksien ovia absurdien sattumusten avulla. Tämä mies on kuvitteluleikkinsä kautta kohtaava uuden elämän, millaisen, se jää lopussa avoimeksi.
Ne, jotka Pöystin näyttämötaiteen tuntevat, tietävät, että hänen kasvojensa uurteet synnyttävät pienesti muuttumalla uusia ulottuvuuksia roolihenkilön mielenliikkeissä. Miltei huomaamaton luomen kohotus, posken väräytys – ja katsoja tietää heti, millaisia tuntemuksia sielunmaisema sisältää. Tällaisen näyttämötaiteen ystävät eivät tule pettymään Lillanin uutuussuomennosta katsoessaan.
Puolitoistatuntisen monologin esittäminen siten, että intensiteetti katsomon ja näyttämön välillä on herpaantumaton, on niin fyysisesti kuin henkisestikin äärettömän raskasta. Kun Pöysti vielä säilyttää kuvattavansa arvokkuuden, on taideteos valmis.
Näytelmän kenties koskettavimmat kohtaukset kertovat nyt erakoituneen miehen lapsuudesta. Miehen poika-ajat näyttävät aran ja ujon polvihousun vaeltelulta kommunikaatiovaikeuksien muodostamassa viidakossa, jonne hissin koliseva kulku tuo turvallista tietoisuutta toistuvuudesta ja rauhasta. Mutta vaara vaanii ihmisissä, jotka konetta käyttävät.
Ahlforsin teksti tekee miehestä syvän ja herkästi tuntevan yksilön, jonka elämän soisi menneen hieman toisin. Muille ihmisille tällä piennareläjällä olisi ollut paljon enemmän annettava kuin monella äänekkäämmällä asfalttiritarilla.