Arvio: Kielletyt laulut
Väkevästi vallasta… ja väkivallasta
Helsingin kaupunginteatterin studio Elsassa esitetään parhaillaan Kielletyt laulut -produktiota, jonka on dramatisoinut ja ohjannut Pirkko Saisio. Saision lisäksi lavalle nousevat Jonna Järnefelt, Janne Marja-aho sekä Jussi Tuurnan johtama trio.
Esitys on intensiivinen lähes puolentoista tunnin kokonaisuus, jonka laulut valaisevat eri suunnista Venäjän todellisuutta, mennyttä ja nykyisyyttä. Avoin väkivalta, journalistien murhat avaavat ja sulkevat 20 laulua, jotka antavat aineksia pohtia vallan – ja väkivallan – olemusta ja juuria, niiden suhdetta ja suhteellisuutta.
Laulut kertovat marginaaliin työnnetyistä, keinottomista ja voimattomista, jotka kaipaavat ystäviään, rakkautta ja vapautta. Ne kertovat myös tekijöistään, usein nimettömistä, joilla kuitenkin on kumppaneinaan sellaisia kuin Vladimir Vysotski, Bulat Okudzhava ja Osip Mandelstam.
Laulut muodostavat moniäänisen, internationalistisen kokonaisuuden, joka auttaa ymmärtämään, miten sokean mielivallan ja nöyristelyn oloissa ihmisten kärsimys sai ja onnistui säilyttämään kirjallisen muodon niin, että vuosikymmenien kuluttuakin kaikki on selvää.
Venäjällä runous, nimetönkin on osoittanut hämmästyttävää elinvoimaa alkaen Aleksandr Pushkinista, joka kirjoitti liikuttavan runon joulukuussa 1825 kapinaan osallistuneille ja Siperiaan karkotetuille ystävilleen. Kiellettyjen laulujen huippukohdissa tätä traditiota edustavat Osip Mandelstamin Peterburg, Vladimir Vysotskin Penseät hevoset ja Bulat Okudzhavan Francois Villonin rukous.
Kiellettyjen laulujen kohokohtia ovat Pirkko Saision tulkinnat Vysotskin ja Okudzhavan lauluista, erityisesti Francois Villonin rukous, joka päättää esityksen. Vauhtia ja optimismia sykkii laulu Anna palaa, jossa muusikotkin pääsevät näyttämään taitonsa. Ei ihme, että se jouduttiin esittämään vielä ylimääräisenä. Kiellettyjen laulujen huippuhetkiin kuului myös Sara Puljulan bassosoolo laulussa Ja sä vaan naurat.